sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Otsikoton otsikko

Lunastin eilen, vähän viime hetkillä, toisen joululahjakuponkini ja suunnattiin Rice Villageen syömään. Aluksi ajateltiin mennä kävellen, mutta kylmä ilma ja voimakas, paikoittaisen tornadovaroituksenkin aiheuttanut tuuli saivat mielet muuttumaan. Sisätiloissa oli kuitenkin mukavaa ja lämmintä, ruoka erinomaisen hyvää ja pikainen keskustelu tarjoilijan kanssa tulevasta Super Bowlista viihdyttävä. Kaveri kun on kuulemma menossa New Orleansiin päivää pelin jälkeen, joten reissusta tulee varmasti mielenkiintoinen. Millä lailla mielenkiintoinen riippuukin sitten pitkälti siitä miten Saintsien viikon päästä käy...
Eilen tuli postissa myös se tilaamani soundtrack The Book of Eli -leffasta. Toivottavasti se on yhtä hyvä kun miltä se leffan jälkeen tuntui, pitää ehtiä mahdollisimman pian kuuntelemaan. Mukana tuli myös ylimääräinen kansivihko säveltäjän ja ohjaajaveljesten nimmareilla varustettuna, mikä oli aika hauska juttu.

Ps. Juttu oli valmis jo melkein kymmenen minuuttia ennen julkaisua, mutta otsikon suhteen löi ihan ennätyksellisen tyhjää. Siksi siis...

perjantai 29. tammikuuta 2010

Ikävä tulisi

Hollannista käsin ulkosuomalaiselämästä kirjoittava (ja ehkäpä maailman suurimman kukkamekkojen kokoelman omistava) Bisquits haastoi muita ulkosuomalaisia kirjoittamaan itsensä tavoin asioista, joita jäisi ikävöimään jos (tai meidän tapauksessa kun) muuttaa nykyisestä kotimaastaan pois. Tässäpä siis asioita joita varmasti kaipaan sitten, kun paluu Turkuun on edessä:
1. Ihmisten avoimuus
Vaikka olenkin itse pitkälti varautunut suomalainen, rakastan sitä miten täällä ihmiset tervehtivät tuntemattomia kadulla ja saattavat alkaa juttusille julkisissa. Sama mentaliteetti näkyy asiakaspalvelussa, sillä täältä saa kovasti arvostamaani hyvää ja kohteliasta palvelua lähes poikkeuksetta. Olkoon vaan tyhjää sanahelinää tai pintapuolista kohteliaisuutta, ei minua varsinaisesti edes liikuta pitääkö lähikaupan myyjä minusta oikeasti. Arvostan myös suuresti kansainvälistä fiilistä, koska täällä näkee ja tapaa ihmisiä joka puolelta maailmaa.

2. Kulttuuritarjonta
Rakastan sitä, että esimerkiksi baletti- ja oopperalippuja saa kohtuullisen edullisesti, jonka lisäksi ohjelmisto on selkeästi Helsinkiä laajempi. Keikkaliputkin on paljon halvempia kuin Suomessa yleensä ja bändit kiertää täällä herkemmin (Placebo ei kyllä ole vieläkään harmikseni antanut uusia päivämääriä kiertueelleen...). Myös ilmaistapahtumien määrä on aika upea konserttien, esitysten ja vaikkapa erilaisten luentojen muodossa.
3. Ostosmahdollisuudet
Vaikka en mikään himoshoppaaja olekaan, on tarjonta ja hintataso varovasti arvioiden noin sata astetta houkuttelevampaa tällä puolen valtamerta. Tähän samaan kategoriaan kuuluu asioiden hankkimisen helppous aukioloaikojen sun muiden vuoksi, sekä se että täällä myydään viiniä ruokakaupoissa. Ja bensa on halpaa, vaikka paikalliset ovatkin asiasta toista mieltä; ne ei selvästikään tiedä pahemmasta...

4. Sää, yleensä
Vaikka Houstonin kesä käykin ajoittain liiankin kuumaksi ja tukalaksi, pidän siitä ettei missään vaiheessa vuotta tarvitse tarpoa loskassa. Eiköhän pariviikkoiset joululomat riitä meille talveksi, etenkin kun valitettavasi nuo tänä vuonna osuneet kunnon talvikelit on oikeasti huomattavasti sitä loskaa harvinaisemmat.
5. Texans
Meistä on oikeasti tullut faneja ja tulee olemaan kurjaa kun ei enää voi päästä peleihin. NFL muuten mahdollistaa oman joukkueensa pelien tilaamisen netin kautta katsottavaksi muihinkin maihin, eikä hintakaan ollut ihan kohtuuton. Tätä pitänee vähintäänkin harkita vakavasti kun kotiinpaluun aika koittaa.

6. Suurkaupungin tunnelma
Tämä syntyperäinen maalainen on kyllä aina kokenut itsensä kaupunkilaiseksi ja viihdynkin suurkaupungissa mitä parhaimmin. Erikoista on se, että viihdyn hirmu hyvin Turussa, kuten myös esimerkiksi täällä Houstonissa tai aikanaan Tokiossa (myös Lontoo on lähellä sydäntä), mutta Helsingissä en haluaisi asua. Se on kokoluokaltaan väärää, väliinputoajamallia. Liian iso ollakseen Turun lailla viehättävä, mutta auttamattomasti liian pieni täyttääkseen mun suurkaupunkikaipuun.

torstai 28. tammikuuta 2010

Liittovaltion tila

Eilen presidentti Obama piti ensimmäisen state of the union -puheensa ja osoitti edelleen olevansa harvinaisen taitava puhuja. Puhe sai odotetusti paljon suosionosoituksia demokraattien leiristä, kun taas republikaanien puolelta käytävää ei montaa hymyä irronnut. Olikin ehkä hieman yllättävää kuinka tiukkojakin kommentteja puheeseen sisältyi, etenkin Massachusettsin vastikäisen vaalituloksen ja muutenkin selkeästi laskeneen suosion jälkeen. Toisaalta taas, juuri nythän Obaman pitää ehdottomasti osoittaa olevansa tilanteen tasalla ja valmiina pitämään ohjaksista entistä tiukemmin kiinni. Päättäväinen linja oli siis pääsääntöisesti odotettavissa.
Puheen ensimmäinen puolikas keskittyi taloustilanteeseen ja maata suuresti vaivaavaan työttömyysasteeseen. Obama julistikin edelleen talouden elvyttämisen ja työpaikkojen luomisen tärkeimmäksi prioriteetikseen, mikä sai selvästi hyväksyntää osakseen. Presidentti julisti myös kieltäytyvänsä luovuttamasta terveydenhuollon uudistuksen suhteen, tai muutenkaan sortumatta ylipopulistiseen politikointiin, jossa ajettavaksi otetaan vain suosittuja, helppoja aiheita. Hyvä puhe, erittäin hyvin esitettynä. Katsotaan mitä seuraavaksi.
Kuva napattu täältä.

tiistai 26. tammikuuta 2010

Virtahepo olohuoneessa

Eilen saatiin vihdoin meidän viimeinenkin uusi sisustuselementti seinälle, kun ne tilatut kehykset tuli perille. Meidänhän piti palapelin panoramamuodon vuoksi vähän soveltaa, kun ihan noin leveää panoramakehystä ei olis löytynyt kuin erittäin hintavana tilaustyönä. Siispä mentiin ja ostettiin huomattavasti suurempi kehys, jossa sitten jää ylimääräistä tilaa ylä- ja alareunoihin. Kehyksen mukana kuitenkin tuli varsin hyvännäköinen marmorikuvioinen taustapaperi, joten lopputulos on ainakin meidän mielestä oikeastaan tosi onnistunut.
Palapelin värisävyt on tosi lähellä meidän seinien väriä, niin toihan on hyvä vaan että siinä on ympärillä tuota tummaa, kun se lisää erottuvuutta. Jonka lisäksi se on nyt sen verran iso kokonaisuus että varmasti riittää näyttävyyttä. Olohuoneessa sohvan yläpuolella siis tämä, tervetuloa ihailemaan livenä.

maanantai 25. tammikuuta 2010

Kohti Super Bowlia

Nyt olis hyvä hetki puhua pitkästä aikaa taas vähän jalkapallosta, sillä eilen pelattiin konferenssifinaalit ja me vietettiin päivää nenät telkkariin liimattuina. NFL:hän on jaettu kahteen konferenssiin, jotka on AFC (jossa mm. Texansit pelaa) ja NFC. Suurimpaan ja kauneimpaan Super Bowliin pääsevät konferenssien mestarit, joista voittajajoukkue sitten kruunataan koko NFL:n parhaaksi.
Futissunnuntai alkoi AFC:n mestaruustaistolla, vastakkain kauden selkeästi paras joukkue Indianapolis Colts ja ehkä hieman yllättäenkin finaaliin selvinnyt New York Jets. Ja vaikka Jetsit kovasti ennakkoon uhosivatkin pystyvänsä yllättämään Peyton Manningin ja yltämään Super Bowliin asti, oli peli loppujen lopuksi hyvä mutta yllätyksetön. Jetsien hyvästä alusta huolimatta Coltseja ei niin vain pysäytetä, vaan Manning luotsasi poppoonsa selkeään mestaruuteen.
Illan peli olikin sitten monta astetta jännempi vääntö, kun NFC:n finaalissa kohtasivat New Orleans Saints ja Minnesota Vikings. Tämän olisi saattanut voittaa kumpi tahansa, eikä selkeää ennakkosuosikkia ollut, vaikka Saintsit olivatkin NFC:n kärkijoukkue runkosarjan jälkeen. Vikingsien hyökkäystä kuitenkin johti elävä legenda, ehkä kaikkien aikojen paras pelinrakentaja Brett Favre, joka jos kuka osaa voittaa tiukkoja otteluita.
Brett Favre

Tasainen, tiukka ja loppuun asti hillittömän jännittävä peli päättyi Saintsien jatkoaikavoittoon Garrett Hartleyn potkumaalilla ja New Orleansin ääriään myöten täynnä ollut Superdome räjähti. Saintseille tuleva Super Bowl on nimittäin joukkueen historian ensimmäinen (Coltsit ovat ottaneet osaa kolmesti, voittaen mestaruustaistoista kaksi) ja Saints matkustaa pelipaikalle Miamiin yhä edelleen hirmumyrsky Katrinan tuhoista toipuvan kaupungin kaikki odotukset harteillaan.
Brett Favren sen sijaan epäillään päättävän menestyksekkään uransa tähän varmasti äärettömän kipeään tappioon. Vikingsit kun käytännössä antoivat pelin pois lukuisilla virheillä ja pallon menetyksillä. Mut saa nyt nähdä. Favre on jäänyt eläkkeelle ennenkin, vain havaitakseen että houkutus uran jatkamiseen on liian suuri...
Kahden viikon päästä siis, Super Bowl XLIV, New Orleans Saints vs. Indianapolis Colts. Lupasin joskus että hurraan sitten Manningille Super Bowlissa, mutta sen verran suuren vaikutuksen on New Orleansin joukkue minuun tehnyt, etten ehkä voi lupaustani ihan täysillä pitää. Sovitaan siis niin että toivotaan enemmän voittoa ansaitsevan joukkueen sen myös saavan ja hurrataan tasapuolisesti hyville suorituksille. Colts lähtee liikkeelle ennakkosuosikkina, mutta Saintseilla on kaikki edellytykset ja mahdollisuudet yllätykseen ja se on ihan varma, ettei New Orleans anna periksi ilman ankaraa taistelua. Tästä on lupa odottaa ihan hitonmoista Super Bowlia! Lippuja saisi muuten vielä, halvimmat rokottaa kukkaroa parilla tuhannella taalalla kipale.
Kuvat lainattu täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä.

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Kreikkalaista vieraanvaraisuutta

Villen pomo perheineen tykkää ilmiselvästi ihmisten ruokkimisesta, sillä Kiitospäivän lounasperinteen lisäksi he järjestävät joka tammikuu juhlat uuden vuoden kunniaksi. Tänä vuonna meidätkin oli kutsuttu eilisillan rientoihin ja talo oli aivan tupaten täynnä väkeä, parhaimmillaan varmaan liki neljäkymmentä vierasta. Tarjolla oli paljon perinteistä kreikkalaista ruokaa, joka oli ihan mielettömän hyvää. Hurjan hyvät juhlat, ainakin meteli oli sen mukainen kun täysi talollinen vieraita jutteli, nauroi ja piti hauskaa.

lauantai 23. tammikuuta 2010

Lämpimät oltavat

Me ollaan saatu nauttia harvinaisesta helleaallosta tällä viikolla, lämpötilan ollessa päivisin kahdessakympissä, ajoittain jopa reippaasti sen yli. Sitä on vaan kovin vaikea ymmärtää että tammikuussa voi olla näin lämmintä, mikä johtaa väistämättä siihen että aamulla kotona pukee päälleen aivan liikaa vaatteita. Mittari kertoo että ulkona on 21 astetta, mutta joku pieni ääni pään sisällä hokee että nyt on silti tammikuu, kerrospukeutuminen on aiheellista ja ilman pitkiä hihoja ei pärjää. Ja sit ulkona on tuskallista, kun on tietenkin auttamatta liian kuuma. Vaan ei auta valittaa, kun tiedän että moni olisi aika valmis vaihtamaan Suomen tylyt pakkaset meidän kevätsäähän.

Kun lämmintä oli jatkunut muutama päivä, havahduttiin siihen että meillä on kotona ihan turkasen kuuma. Termostaatti oli jäänyt pakkaspäivien jäljiltä lämmitysasentoon, joten säädettiin sitä vähän uudelleen. Eilen sitten tuskailtiin entistä hikisemmissä tunnelmissa ja havaittiin että (1) sisällä näytti mittarin mukaan olevan 25 astetta, ja (2) ilmastointi ei millään lailla auta tilannetta. Kyllä se kovasti puhkuu ja puhaltaa, mutta ei viilennä sitten tippaakaan. Toimistolta luvattiin että korjaavat epäkuntoisen rakkineen vielä saman päivän aikana.

Alkuillasta meillä ramppasikin sitten pari huoltotyyppiä tutkimassa termostaattia, ensin vuorotellen ja sitten lopulta vielä ihan yhteistuumin. Aina välillä ne iloisesti huikkasi tulevansa kohta takaisin ja menivät jonnekin muualle. Noin tunnin rukkaamisen jälkeen (jonka aikana meille vaihdettiin myös uusi termostaatti) alkoi tuntumaan että ilmasto olisi vähän viilenemään päin ja pian toinen huoltotyypeistä tulikin ilmoittamaan että nyt pitäisi kaiken olla kunnossa. Ehdottoman hyvä uutinen, vaikka ensi viikolla lämpötilojen pitäisikin helteen jälkeen normalisoitua vuodenaikaan sopivammiksi.

Illalla lähdettin elokuviin katsomaan The Book of Eli. Tykkäsin. Kovasti. Jonka lisäksi elokuvassa oli niin vaikuttava ja toimiva musiikki, että menin ja tilasin sen soundtrackin. Katsotaan toimiiko se myös yksistään, toivottavasti.
Toisaalta olisi paljon sanottavaa, monia ajatuksia ja näkemyksiä, arvioita ja kommentteja. Toisaalta tuntuu että on parempi pitää suu kiinni ja näkemykset ihan omana tietonaan. Veikkaisin että tämä elokuva jakaa mielipiteitä, pitkälti katsojan ennakkoasenteiden mukaan. Ja sen, kuinka hyvin pystyy tai haluaa päästä niistä ennakkoasenteista yli. Siispä ehkäpä vaikenen. Paitsi sen sanon kyllä, että Denzel Washington on harvinaislaatuisen karismaattinen näyttelijä. Vaan eipä silti, kärsiihän tuota katsella ihan esteettisistäkin syistä.
Promokuva lainattu leffan kotisivuilta.

torstai 21. tammikuuta 2010

Planeetat

Gustav Holst sävelsi aikanaan (1914-1916) teoksen nimeltä The Planets. Kun Houstonin sinfoniaorkesteri päätti ottaa teoksen ohjelmistoonsa, ei NASA:n kotikaupungissa voitu tyytyä tavanomaisuuksiin. Siispä Duncan Copp niminen heppu alkoi työstämään Holstin musiikkiin sopivaa elokuvaa, käyttäen hyväkseen mm. juurikin NASA:n (ja myös muiden tahojen) avokätisyyttä kuvamateriaalin suhteen. Lopputulos on audiovisuaalinen kokemus joka kulkee nimellä The Planets - An HD Odyssey, ja joka sai tänään ensi-iltansa. Me oltiin paikalla.

Holstin teos oli minulle ennestään melko tuntematon, mitä nyt nimeltä tiesin että sellainenkin on olemassa, mutta osoittautui oikein miellyttäväksi kokemukseksi. Ja Coppin planeettoja yksi kerrallaan musiikin mukana läpi käyvä elokuva oli aika loistava sekin. Yhdistettynä nämä elementit muodostivatkin sitten sellaisen kokemuksen, että yleisö taputti seisaallaan useita minuutteja (ja saimme kuin saimmekin siitä hyvästä encoren). Myyvätpä tätä esitystä myös kohtuuhintaisena DVD-versiona ja vaikkei se varmasti live-elämykselle vertoja vedäkään tuli sellainenkin sitten matkamuistoksi hankittua. Kapellimestari Hans Graf sai muuten NASA:lta oman matkamuiston, kun yksi astronautti käväisi ojentamassa herralle avaruudessa matkaneen tahtipuikon. Mä haluan ainakin uskoa että sitä se tänään sitten käytti.

Esityksiä on täällä Houstonissa vielä tulevan viikonlopun aikana neljä, loppuunmyytyjä kaikki. Sen jälkeen show lähtee kiertueelle, esiintyen mm. legendaarisessa Carnegie Hallissa New Yorkissa. Houstonissa puolestaan vierailee maaliskuussa Hannu Lintu kapellimestaroimassa Jean Sibeliuksen tuotantoa. Pitäisköhän mennä?

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Kiirettä pukkaa

Labratöissä alkaa pikkuhiljaa olla menoa ja melskettä, kun pitkän suunnittelujakson jälkeen "tosityöt" on vihdoin päässyt vauhtiin. Me ollaan jakauduttu tilapäisesti kahdeksi tiimiksi, joista toinen tekee implantointikokeita ja toinen valmistaa muovia. Homma pyörii aamusta iltaan ja väkeä kierrätetään tiimien välillä tarpeen mukaan. Jottei turhaa joutoaikaa jäisi niin aloitin ensimmäisen bioreaktorikokeenikin sopivasti toissapäivänä. Tänään taasen alkoi kaksipäiväinen säteilyturvakoulutus, johon pomo haluaa mahdollisimman monen osallistuvan. Säteilylähteen vieressä ei kuulemma kannata norkoilla eikä kemikaalien lähistöllä sovi ruokailla. Kai ne jotain muutakin siellä puhui, mutta tuo nyt ainakin jäi päällimmäisenä mieleen;)

tiistai 19. tammikuuta 2010

Ärsytys

Miten kuljetusfirmojen (FedEx, UPS, jne.) pitäisi toimia: Soita ovikelloa, pyydä allekirjoitus, anna paketti. Tai vaihtoehtoisesti soita ovikelloa ja jos kukaan ei avaa, jätä oveen ilmoitus paketista ja vie paketti toimistoon.

Miten kuljetusfirmojen (FedEx, UPS, jne.) ei pitäisi toimia: Vie paketti toimistoon ja luota siihen että asiakas saa jossain vaiheessa vihiä pakettinsa sijainnista.

&%#/&"&%# sentään, mutta ottaa muuten päähän. Viime viikolla odottelin meidän kuujulistetta, kun satuin olemaan kotosalla sinä päivänä kun toimituksen arvioitiin saapuvan. Ketään ei kuitenkaan kuulunut, vaikka aamupäivällä olinkin tarkistanut nettiseurannasta että paketti tosiaan on siinä viimeisessä kuljetusvaiheessa. Iltasella kurkkasin sitten nettiseurantaa uudestaan ja siellä lukee kuinka paketti on toimitettu. Jaa? Ei meillä vaan kukaan käynyt. Vaan toimistostahan se sitten löytyi, ovat kiikuttaneet sen sinne vaivautumatta edes tuomaan meille ilmoitusta asiasta.

Eilen sitten odottelin taas pakettia, tällä kertaa Amazonilta. Tai en minä sitä oikeasti aktiivisesti odottanut, kunhan olin taas kotosalla ja muistin että toimitus oli arvioitu maanantaille. Ja kun taas ei mitään kuulunut, päätin vilkaista nettiseurantaa. Ja mitä siellä lukee? No luonnollisesti että paketti on toimitettu. Voi &#%"#& mää sanon.

Ei pelkästään se, että näiden firmojen (oli muuten eri lafkat kyseessä näissä tapauksissa, eikä kumpikaan ollut UPS, joka ei ole pettänyt mua ainakaan vielä kertaakaan...) oikeasti kuuluu tuoda paketit kotiin asti ja jättää ne toimistoon vain siinä tapauksessa ettei kukaan ole kotona, vaan se, ettei mun mielestä voi olettaa että kaikki kyttää nettiseurantaa niin ahkerasti kuin minä. Ja minäkin katsoin oikeasti vain siksi, että satuin puolivahingossa muistamaan että mitkä päivät oli arvioitu toimitusajankohdaksi. Toisivat nyt edes sen lapun oveen, jos eivät jaksa niitä hurjan isoja ja ihan tosi painavia pakettejaan kantaa.

maanantai 18. tammikuuta 2010

MLK-päivä

Tänään on Martin Luther King -päivä, jota vietetään aina tammikuun kolmantena maanantaina, Kingin syntymäpäivän (15.1. oikeasti) muistoksi. Päivän myös pitäisi olla yleinen vapaapäivä. Pitäisi, vaan ei ole, ainakaan Villen tapauksessa. Miehellä nimittäin on meneillään joku typerä tieteellinen koe joka vaatii huomiota juuri tänään, syystä että juttu x pitää tehdä y päivää jutun z jälkeen, ja sepä sattuu sopivasti nimenomaan tälle päivälle. Ja samalla menee kiva ylimääräinen vapaapäivä ihan hukkaan töissä. Terveisin nimimerkki "en ole katkera, mutta kuitenkin..."

"Kostoksi" kävin vähän shoppailemassa, kun bongasin että vaatemerkki Rodarte on tehnyt yhteistyömalliston yhden halpiskauppaketjun kanssa ja päätin käydä tutkailemassa mitä sieltä löytyisi. Ja niin mä sit vaan sorruin, vaikka en esimerkiksi H&M:n yhteistyömallistoista ole ikinä ostanut yhtikäs mitään.
Nappasin siis itselleni harmaan t-paidan, joka oli ihanan, hmm, valuvainen (voiko noin sanoa?) ja sit yhden toisen jutun, jota pohdin pitkään. Lopulta tulin kuitenkin siihen tulokseen että pantterikuvioinen huppari on oikeasti kovin hieno ja näyttää hauskalta, sekä sopii erityisen hyvin yhteen harmaan t-paidan kanssa, joten raahasin sen mukanani kotiin. Se on kuitenkin kuvioinnistaan huolimatta sävyiltään aika hillityn harmaa, niin eiköhän mun pokka riitä sen julkiseen käyttämiseen.
Alerekistä ostin vielä ihan tavallisen mustan hameen, kun yritän aina säännöllisin väliajoin muistaa opetella sellaistenkin käyttöä. Ehkä se taas helpottuis kun lämpötilatkin nousee, tälle viikolle on moneksi päiväksi luvattu kahtakymmentä astetta ja ylikin.

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Sunnuntai

Tänään päästiin sit vihdoinkin katsomaan se Sherlock Holmes, joka oli kyllä varsin viihdyttävä kokemus. Hyvin Guy Ritchiemainen tulkinta, joka oli sekä hauska että vauhdikas, puhumattakaan siitä että pääosassa loisti aina yhtä ihana Robert Downey Jr. Varsin suositeltava elokuva siis, jos ei suhtaudu puritaanisesti lähdemateriaaliin.

Mitään muuta me sit ei ollakaan tehty, mitä nyt katottiin kotosalla telkkarista ensin jalkapalloa ja sit illemmalla vielä yksi toinen elokuva. Jossain välissä kai syötiinkin jotain. En mä tiedä mihin tää päivä noin muuten on mennyt.

lauantai 16. tammikuuta 2010

Tauluja

Me ei olla tähän mennessä juurikaan panostettu kämpän sisustukseen seinätaiteen muodossa, kun on tuntunut vähän tarpeettomalta hakata nauloja seinään yhden vuoden takia. Parin kalenterin lisäksi seiniltä onkin löytynyt tähän mennessä ainoastaan Phantom of the Operan juliste. Toinen vuosi Houstonissa ja pari hienoa palapeliä kuitenkin sai asiaan muutoksen, joten kehiteltiin pieni seinätaidesuunnitelma, jota alettiin tänään toteuttamaan. Ensimmäinen palapeli sijoitettiin työ-/vierashuoneen seinälle.
Eläinaiheinen palapeli aiheuttikin sitten vähän enemmän päänvaivaa, kun havaittiin että jonkinlainen standardikoko panoramakehyksille ainakin täällä suunnalla on 36x12 tuumaa. Ja tuo kyseinen palapeli on mitoiltaan 37x13 tuumaa... Yhdessä vaiheessa harkittiin jo epätoivoissamme reunimmaisten palarivien poistamista jotta saataisiin kuva mahtumaan pienempään kehykseen, mutta eihän me nyt voida dekapitoida kirahvia ja viedä liki kaikilta elukoilta tassuja alta. Siispä pitkällisen nettietsinnän jälkeen päädyttiin tilaamaan täpärästi hintavampi isompi kehys ja nyt me toivotaan että lopputuloksesta tulee siedettävän näköinen.
Myös tällainen uusi hankinta päätyi tänään seinälle, olohuoneeseen. Me molemmat ihastuttiin ikihyviksi kuunäyttelyn yhteen valtavaan, liki seinän kokoiseen kuvaan täysikuusta, jonka jälkeen on vähän pohdittu että josko sellainen meidänkin kämppään sopisi. Harkinnan jälkeen päädyttiin tilaamaan oma täysikuu, hiukan inspiraatiota pienemmässä koossa tosin.

perjantai 15. tammikuuta 2010

Aamuvalo

Oltiin pari päivää sitten kampuksella normaalia aikaisemmin aamulla ja jotenkin oli niin kovin kaunista että oli pakko räpsiä muutama kuva.
Oon alkanut viime aikoina ihan tosissaan haaveileen kunnon kamerasta. Oppiskohan sitä sellaista koskaan käyttämään?

torstai 14. tammikuuta 2010

Sopivalla tavalla omituinen

Otettiin heti ilo irti siitä ettei koko ilta mene palapeliä kootessa ja lähdettiin elokuviin. Tarkoituksena oli mennä katsomaan Sherlock Holmes, mutta ruuhkan ja matkalla tehdyn kierrätyspysähdyksen jäljiltä oltiin just sen verran myöhässä, ettei oikein olis enää viitsinyt mennä sisään. Onneksi toinen kovasti kiinnostanut vaihtoehto The Imaginarium of Doctor Parnassus alkoi sopivasti muutamaa minuuttia myöhemmin ja sinne ehdittiin hienosti.

Minua elokuva viihdytti ja ihastutti suuresti, Ville piti sitä vähän turhankin outona, vaikka myönsikin ettei hänelläkään tylsää ollut. Ja olihan se nyt outo, sellaisella hyvällä, erikoisella, taianomaisella ja pikkuisen hullulla tavalla. Siis juuri silleen outo kuin Terry Gilliam vain parhaimmillaan osaa olla. Myös Gilliamille ominainen estetiikka vetoaa muhun kovasti, joten kokemus oli erittäin positiivinen.

Valmis!

Neljä iltaa siihen meni, mutta saatiinpa vihdoinkin se toinenkin palapeli valmiiksi. Ja onkin muuten ihan tosi hieno!
(Kuvaa voi klikata isommaksi, niin pääsee ihastelemaan yksityiskohtia.)

Ehkä nyt voidaan taas tehdä jotain kertomisen arvoistakin välillä, tällä viikolla kun on tosiaan nuo illat mennyt aika pitkälti tämän parissa. (Ja American Idolia katsoessa, uusi kausi alkoi tiistaina!) Mutta oli se sen arvoista, hieno lopputulos pääsee varmasti seinälle jos vaan löydetään jostain kohtuullisen hintainen panoramakehys.

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Lisää lahjuksia

Eilen tuli taas postissa vähän lisää Time-lehden tilaajalahjoja, niitä kun tuntuu riittävän aina vaan. Joululoman aikana oltiin nimittäin saatu langattomat kuulokkeet (joita ei ole vieläkään saatu aikaiseksi testata) ja pieni, mutta yllättävän hyvin varusteltu, ensiapulaukku, jollainen autosta vielä puuttuikin. Vaan ei puutu enää. Eilisistäkin paketeista toinen sijoitettiin autoon, nimittäin tällainen härveli.
Starttikaapelien hätäapukorvike, jolla voi ladata tyhjentynyttä akkua tupakansytyttimien kautta. Toivottavasti tälle ei tule koskaan tarvetta, mutta hyvähän se on olla olemassa. Lataaminen tosin saattaa kestää likemmäs puolikin tuntia joten voi olla vaikea löytää sitä avuliasta ihmistä jolta niin paljon aikaa liikenee, mutta onhan tääkin nyt tyhjää parempi. Ja jos mulla olisi ollut tämä autossa jo silloin kun meidän parkkiksella yksi pariskunta kysyi sattuisko starttikaapeleita löytymään, olisin hyvinkin suostunut avustaan heitä oikein ajankin kanssa. Toinen paketti pitikin sitten sisällään kivalta vaikuttavan kirjan, johon pitänee perehtyä oikein ajan kanssa.
Muistaakseni yksi paketti vielä on tulossa ja sit ne alkais oleen siinä. Vaikka en mä kyllä ihan varma ole, sen verran monta juttua tosiaan päästiin valitsemaan.

tiistai 12. tammikuuta 2010

Jatkoaikaa hankkimassa

Käytiin tänään Ricen kansainvälisten asioiden toimistolla vähän selvittelemässä että mitäs tää meidän toinen vuosi meiltä sitten vaatiikaan ja tapaaminen osoitti että paljon helpommalla päästään kun etukäteen pelättiin. Villen pitää hankkia pomoltaan kirje jossa sanotaan että paikkaa on tarjottu ja palkkaakin maksettais, jonka jälkeen kansainvälisten asioiden toimisto hoitaakin melkein kaiken muun. Siis mitä tulee paperisotaan. Niiden paperien kanssa meidän pitää sit ihan itse kierrellä ympäri maita ja mantuja setvimässä sosiaaliturvatunnuksia (jospa elämäkin helpottuisi sit kun ne saadaan) ja palkka-asioita, mutta sen pitäisi olla aika simppeliä kun on ne paperit valmiina. Mut ei nuolaista vielä, pitihän niiden pirun ID-korttienkin hankkimisen olla ihan läpihuutojuttu...
Villen pitää myös uusia viisuminsa kun tullaan kesällä Suomeen, mutta mun ei, outoa kyllä, tarvitse. Minun viisumi on nimittäin voimassa vielä muutaman vuoden, vaikka Villen vanhenisikin huhtikuun lopulla. Kummalliseksi tämän tekee se, että minun viisumi on riippuvainen Villen viisumista, eli en saa olla kuitenkaan maassa ilman tuota miestä. Joten miksi ihmeessä se sitten on voimassa niin paljon pitempään? Kansainvälisten asioiden toimiston henkilökin oli tästä hieman ihmeissään ja mietti että miten ne niin on sen suurlähetystössä tehnyt. En mä vaan tiedä. Ehkä ne on varautunut juurikin tällaiseen mahdollisuuteen, että Villen viisumille haettais jatkoa. Koska nyt riittää kun uusitaan Villen viisumi vaan, niin mun on ihan käypä edelleen. Ja toisaalta, jos Villen viisumia ei uusittais, niin ei munkaan viisumista olis mitään iloa, niin samapa kai se niiden kannalta millainen voimassaolo siihen on lätkäisty.
Kyseltiin vähän myös mun mahdollisesta tulevasta työluvasta, johon siis olen tällä viisumistatuksella oikeutettu. Hakemukseen pitää liittää kirje, jossa kerron miksi haluan töitä tehdä. Syiksi saa luetella mm. työkokemuksen, kielitaidon ylläpitämisen tai kartuttamisen, ja sit ihan vaan huvin vuoksi ja ajankuluksi työskentelyn, mutta rahaa ei pidä motiiviksi antaa. Päinvastoin, pitää erikseen kirjoittaa ettei tarkoitus ole osallistua perheen elättämiseen, koska se on Villen homma. Hyvä olis vielä liittää mukaan taulukko, jossa luetellaan Villen tulot ja meidän talouden perusmenot, josta sit kävis ilmi että Villen tulot on menoja suuremmat. Eli mä saan tehdä töitä kunhan niitä rahoja ei oikeasti tarvita mihinkään.
Villen pomo on tämän viikon poissa, mutta ehkä me saadaan se tarvittava kirje hommattua jo ensi viikolla. Varsinaista kiirettähän asian kanssa ei ole kun meillä olis huhtikuun loppuun asti aikaa, mutta parempi hoidella hyvissä ajoin. Etenkin kun vastoinkäymisiä tulee ihan varmasti jossain vaiheessa. Ja olishan se työlupakin ihan kiva saada jossain vaiheessa, hakemuksen käsittelyyn kun menee kuitenkin muutama kuukausi.

maanantai 11. tammikuuta 2010

Palapelien huumaa

Sunnuntai ei ollut yhtään lauantaita aktiivisempi, mitä nyt käytiin ostamassa kehykset valmiiksi tulleeseen palapeliin. Se on kyllä hieno, katsotaan mihin seinälle se päätyy. Lopullinen sijainti ratkeaa vasta myöhemmin, meillä on nimittäin pari suunnitelmaa joiden toteutuminen ottaa hieman aikaa. Esitellään sitten kun on valmista.

Ja sit koska palapelin kokoaminen oli pitkästä aikaa ihan hirmuisen hauskaa, päätettiin korkata myös kaapissa ihan älyttömän kauan roikkunut, eläintarhasta aikanaan ostettu panoramapalapeli. Siitäkin tulee varmasti tosi hieno, joskin huomattavasti hitaammin kuin tuosta edellisestä. Oletus siitä että eläimiä täynnä oleva kuva olis helppo rakentaa kun voi vaan laittaa seepran raidat tänne ja kirahvin pilkut tonne osoittautui yltiöoptimistiseksi. Ehkä tän haasteen jälkeen meidän palapeli-innostus on taas vähäksi aikaa tyydytetty.

lauantai 9. tammikuuta 2010

Kotihiirten lauantaihuvit

Paljastetaan nyt julkisesti kuinka tylsiä me Villen kanssa osataan olla, meidän harvinaisen railakas lauantai on nimittäin kulunut aika pitkälti tämän parissa.Palapelit on kivoja ja kun ei olla pitkään aikaan tehty niin innostuttiin tästä oikein kunnolla. Suhteellisen sujuva eteneminen yllätti vähän meidätkin, mutta nyt on jäljellä enää vaan sitä pirun taivasta niin vähän tökkii. Saa nähdä onko siis vielä ensi viikonloppunakaan valmis...

perjantai 8. tammikuuta 2010

Töissä taas

Tämä ei ole ollut mitenkään erityisen suotuisa työviikko. Loistavan Suomessa vietetyn joululoman jälkeen paluu työelämään on meinaan ollut vähän takkuista. Pari ensimmäistä päivää meni pienessä tokkurassa aikaerosta toipuessa. Keskiviikkona järki juoksi sitten jo sen verran kirkkaasti, että sitä ymmärsi kaivata lisää lomapäiviä. Torstai oli viikon ylivoimaisesti paras työpäivä, kun labrassa huhkiessa sai jotain aikaankin ja alkoi tuntua että kyllä se tästä lähtee. Vaan tänään remppamiehet iski ryminällä meidän toimistoon asentamaan lisää työpisteitä ja erilaisia kaapistoja. Sitä kolinaa ja pauketta kuunnellessa ei kyllä tarvinnut paljon töitä tehdä. Ensi viikolla otetaan onneksi tuore aloitus tälle vuodelle. Silloin päästään lopulta niiden uusien tutkimusten pariin, joita tänne on tultu tekemäänkin. Positiivisella mielellä siis viikonlopun viettoon.

Tänään oli muuten sen arktisen rintaman kylmin päivä. Lämpötila pysyi tosiaan päivälläkin hieman nollan alapuolella, ja löytyipä autokatoksen reunasta pari jääpuikkoakin. Tämä ei luonnollisestikaan lannistanut meidän ahkeria puutarhureita, jotka leikkasi aamulla ruohoa pipot päässä ja kaulahuivit kasvojen suojana kylmää tuulta vastaan. Että sellaista täällä;)

Kuuhulluutta

Houston Museum of Fine Artsissa on ollut viime syksystä lähtien Apollo 11:n vuosipäivän kunniaksi pystytetty erikoisnäyttely, The Moon. Usean kuukauden suunnittelun jälkeen saatiin vihdoinkin eilen aikaiseksi mennä, kun havahduttiin siihen että näyttely poistuu tämän viikon jälkeen. Ja aika hienon näyttelyn olivatkin saaneet kasattua, yhteistyössä NASA:n kanssa. Mukana oli mm. antiikkisia teleskooppeja ja muita välineitä millä kuuta on tutkittu, sekä älyttömän hienoja karttapalloja kuusta. Sellaisen minäkin haluan! Sitten esiteltiin miten kuu on esiintynyt maalaustaiteessa kautta historian, ja pääsipä yhdessä huoneessa katsomaan Georges Méliès'n hauskaa A Trip to the Moon -elokuvaakin.
Niin hieno kuin näyttelyn alkuosa olikin, minä intoilin huomattavasti enemmän jälkimmäisestä puoliskosta, siitä NASA:n kanssa toteutetusta. Esillä oli niin avaruuspukuja kuin kuukiviäkin, puhumattakaan kattavasta kokoelmasta valokuvia joita astronautit ovat aikanaan kuun pinnalla ottaneet. Lisäksi pääsi ihailemaan valokuvaajien modernimpia tulkintoja kuusta, sekä Hubble teleskoopin ikuistamia otoksia. Hienon hieno näyttely.
Museon kaupassa olivat laittaneet kaikki näyttelyyn liittyvät tuotteet reiluun alennukseen, kun kerta viime hetket ovat käsillä, joten mehän tartuttiin tilaisuuteen kaksin käsin. Ekassa kuvassa on siis meidän uusi hieno palapeli, vaikka Ville olikin vähän huolissaan taivaan määrästä. Katotaan nyt, eiköhän siitä aika hieno tule, kunhan vaan saadaan aikaiseksi väsätä se kokoon. Palapelin lisäksi me ostettiin myös aivan upea seinäkalenteri makuuhuoneeseen. Olohuoneessahan meillä on Suomesta hankittu Viivi ja Wagner, joka ehkä olisi pitänyt laskea joululahjoihin mukaan, kun lahjakortilla kuitenkin se ostettiin.
Oli meillä kyllä jo valmiiksi makuuhuoneeseenkin kalenteri, kun äitikulta lykkäsi mukaan Seura-lehden ilmaisversion. Mutta niin älyttömän suloinen kuin moikkaava kissa olikin, ei se silti ihan pysty kilpailemaan noiden avaruuskuvien kanssa. Eli jos joku kaipaa hellyyttävän suloista eläinkalenteria, eikä yläkulmassa vilkkuva Seura-logo häiritse, huikatkaa. Täältä löytyis ylimääräinen kappale.
Kissa sanoo moi!

torstai 7. tammikuuta 2010

Arktista säätä

Kylmyys on suhteellinen käsite. Viimeisinä lomapäivinä Suomessa pakkanen kiristyi reilusti alle 20 asteen, joka, myönnetään, alkoi jo tuntumaan pikkuisen turhankin tiukalta. Siispä Houstonin talven miellyttävät 10 astetta toimikin älyttömän mukavana tervetulotoivotuksena. Mutta valitettavasti harvinaiset sääilmiöt jatkuvat, sillä kylmä yltää myös Houstoniin, eikä parina viime päivänä täällä ole oikein muusta puhuttukaan. Tänään saapuva arktinen rintama viipyilee alueella seuraavat kolme päivää ja koko kaupunki on ihan paniikissa.

Kuinka kylmää sitten on luvattu? Noh, yöpakkasia kolmeksi peräkkäiseksi yöksi, pahimmillaan jopa kuusi astetta miinuksella. Ja päivisinkin lämpötila saattaa, lähinnä perjantaina kun on rintaman kylmin päivä, mennä liki nollaan. Muuten päivälämmön pitäisi keikkua suunnilleen neljän asteen hujakoilla, korkeimmillaan. Miten ikinä me tästä selviämmekään?!? Kuten sanoin, kylmyys on suhteellinen käsite.

Loppukevennyksenä vielä kerrottakoon meitä eilen syvästi hämmentäneestä jutusta. Me ei nimittäin olla hankittu kynnysmattoa meidän kämppään, kun ei olla silleen koettu sitä niin kovin tärkeäksi. Niin amerikkalaisia meistä ei saakaan, että alettais kengät jalassa kotona huitelemaan, joten samapa tuo onko kynnysmattoa vai ei. Mutta eilen kun menin pyykkitupaan, havahduin siihen että jotain on nyt muuttunut.
Se ei ollut siinä kuulemma aamulla kun Ville lähti töihin. Mistä se on tullut? Saman käytävän varrelle on ilmaantunut ainakin yksi, ehkä kaksi uutta kynnysmattoa, joten me epäillään että joku naapureista on siis hankkinut uuden ja vanha on käynyt näin tarpeettomaksi. Ja sit ne on säälinyt meitä kun meillä ei ollut mattoa ollenkaan ja asettanut sen meidän oven eteen. No kiitos vaan oikein kovasti. Aika kilttiä.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Loppiainen yksillä, aikaeroväsymys toisilla

Hauskaa loppiaista! Mehän emme tällaisesta ylimääräisestä vapaapäivästä pääse nauttimaan, vaan Ville lähti aamulla töihin ihan tavalliseen tapaan. Minä puolestani aattelin pestä noin miljoona koneellista pyykkiä, jonka jälkeen kaikki kotihommat sun muut alkaakin olla loman jäljiltä kunnossa. Kaipa se arki tästä siis palautuu uomiinsa myös tänä vuonna.

Ehdottoman hyvänä uutisena kerrottakoon, että aikaerotuskat jäi tänne päin tultaessa ihan minimiin. Se on kyllä kumma miten se voikin mennä niin, muistan nimittäin että aikanaan huhtikuussa oli yhtä helppoa; rytmi normalisoitui suunnilleen yhdessä yössä. Toista oli pari viikkoa sitten. Me nimittäin kärsittiin Suomeen tultaessa ihan älyttömästä jet lagista, joka ei meinannut hellittää sitten millään. Rytmiä yritettiin kovasti korjata valvomalla sinnikkäästi iltaisin, vakuuttuneina siitä että kun sitten kömpii vällyjen väliin tulee uni nopeasti ja sitä riittää aamuun asti. Mutta mitä vielä. Kyllähän me väsyneinä hyvin nukahdettiin, mutta aamulla ponkaistiin pystyyn aivan naurettavan aikaisin (parhaimmillaan kello neljä), eikä unta enää saanut millään. Päivällä olis sit taas väsyttänyt mutta ei annettu periksi, ja seuraavana yönä sit sama kaava toistuu. Ihan älytöntä, niin vähäisellä unen määrällä olis tosiaan voinut kuvitella että aamuisin olis viihtynyt nukuksissa huomattavasti pitempään...

Mut joka tapauksessa, tähän suuntaan meillä oli paljon helpompaa, mikä on tietysti kiva asia. Etenkin koska Ville meni takaisin töihin heti jo maanantaina, joskaan ei tehnyt silloin ihan täyttä päivää. Sen verta aikaeron vaikutuksia vielä näkyy, että aika aikaisin alkaa silmäluomet illalla painumaan kiinni, mikä tarkoittaa sitä että aamuisin on tavallista virkeämpi olo. Vaan onko tää nyt välttämättä huono asia, olla sellaisessa normaali-ihmisen rytmissä välillä? Ei vaan yökyöpeleinä olla totuttu.

tiistai 5. tammikuuta 2010

Viiniä ja uutisia

Koska yksi eilen kuvatuista joululahjoista oli hieman muita mystisempi, aattelin avata sen funktiota vähän lisää uusilla kuvilla. Ja ihan sitä varten oli pakko sekä ostaa että avata viinipullo, mitä ei muuten tietenkään olisi tullut mieleenkään tehdä...
Eilen saatiin purettua lähes kaikki tavarat paikoilleen, kunnes melko aikaisin (meille normaaliin verrattuna) iski väsymys ja painuttiin nukkumaan. Tänään sitten viimeisetkin tavarat löysivät paikkansa, jonka lisäksi oon hyvin reippaasti järjestänyt niin kylpyhuoneen kaapit kuin vieras-/työhuoneen vaatehuoneenkin. Jälkimmäisessä ero oli selkeämpi, siitä kun oli ehtinyt kahdeksan kuukauden aikana tulla jo melkoinen romuvarasto. Kaikki oli niin helppo vaan heittää sinne, kun siellä kerta oli paljon tilaa joka ei muuten meillä ole kovin ahkerassa käytössä. Sit vielä illemmalla siivottiin reippaasti koko kämppä, niin nyt on ansaittu pari lasillista viiniä hyvillä mielin.
Sit vielä sellainen ilmoitusluontoinen asia, mistä monet kuulivatkin jo meidän joululoman aikana. Eli Villen pomo vähän ennen meidän Suomeen lähtöä kertoi olleensa hyvin vaikuttunut Villen työstä, joten hän tarjosi miehelle mahdollisuutta jäädä Riceen vielä toiseksikin vuodeksi, tällä kertaa hänen palkkaamanaan. Joten, asiaa paljon pohdittuamme ja harkittuamme, ollaan nyt sit päätetty tarttua tarjoukseen. Lisää infoa seuraa heti kun mekin sitä saamme, työsopimuksia tai vastaavia ei vielä ole tehty, mutta melkoisen varmalta homma nyt vaikuttaisi. Aika jännissä tunnelmissa siis alkaa tämä meidän vuosi 2010...

maanantai 4. tammikuuta 2010

Tammikuun kolmas

Houstonissa ollaan taas, turvallisesti ja molemmat ihan yhtenä kappaleena. Oli ihan tosi mahtava kahden viikon loma ja erityisen ihana nähdä perheitä ja ystäviä. Kiitos kovasti kaikille jotka halusi ja jaksoi viettää aikaa meidän kanssa, pidämme sitä suuressa arvossa. Ja pahoittelut äitikullalle, etten eilen ilmoittanut että ollaan päästy täällä perille, mutta aattelin tehdä matkasta vähän pidemmän raportin nyt paremmalla ajalla tänään. Kuvituksena toimikoon meidän muhkea joululahjasaldo, eikä tässä ole edes kaikki! Osa nimittäin piti pakata säilytykseen Suomessa, jonka lisäksi suurin osa karkeista ja herkuista tuli jo syötyä...
Herätys oli yöllä kello kaksi, täysin riittämättömien pikkutorkkujen jälkeen. Isäkulta kuskasi meidät lentokentälle, jonne ehdittiinkin oikein hyvissä ajoin. Aamu alkoi ihan totaalisella ketutuksella kun kävi ilmi, ettei KLM tee lainkaan lähtöselvityksiä tiskillä, vaan ne on pakko tehdä joko etukäteen netissä tai terminaalissa itsepalvelumasiinalla. Ja joo, kyllä me tiedetään että netissä tehty check in on ihan tosi kätevä ja helppo ja joo, kyllä varmasti kannattaisi toimia niin, mutta kun me ei haluta! Eikä varsinkaan haluta käyttää niitä itsepalvelujuttuja, joista puolet oli epäkunnossa (ne ilmoitti ettei KLM:n lähtöselvitys valitettavasti toimi tällä hetkellä, tästä oli tosi monet ihan tosi iloisia...). Kaiken muun hyvän lisäksi kävi ilmi, ettei niissä pirun pömpeleissä ole suomea lainkaan kielivaihtoehtona. Meille nyt ihan se ja sama sinänsä, mutta tuotti kyllä aika monelle muulle pieniä vaikeuksia. Ja kyllähän nyt on kyse ihan periaatteestakin, että kai nyt sentään Helsinki-Vantaalla pitäisi pystyä tekemään lähtöselvitys suomeksi! Vaan ei onnistu KLM:n kanssa. Omatoimisen lähtöselvityksen jälkeen piti vielä jonottaa matkatavarat tiskille, eikä se jono kyllä edennyt yhtään nopeasti, vaikka niin kaikki etukäteislähtöselvityksen nimiin vannojat aina väittääkin...
Eka lento Amsterdamiin meni molemmilta aika pitkälti unessa, mikä oli harvinaisen hyvä juttu olemattomien yöunien jälkeen. Vaihtoaikaa oli reilusti, joten istuskeltiin hetken aikaa kahvilassakin nauttimassa aamiaista/lounasta/jotain muuta ateriaa. Oltiin varauduttu siihen että tunnelma olis vähän tavallista kireämpi sen yhden idiootin räjähdeseikkailun jälkeen, ja Jenkkilentojen lähtöterminaalissa pyörikin mukava määrä aseistettuja vartijoita. Kyllä oli paljon turvallisempi olo niiden keskellä... Huhut kahdesta turvatarkastuksesta osoittautui vääräksi, mutta se ainokainen oli siirretty lähtöportille. Uusi käytäntö jumitti jonon aivan totaalisesti, mutta onneksi me ei kuuluta niihin ihmisiin jotka säntää jonoon heti kun sellainen näyttää muodostuvan. Oikeasti hei, perille päästään kuitenkin ihan tasan tarkkaan yhtä aikaa, riippumatta siitä missä kohtaa jonoa on lähtöasemalla ollut. Mieluummin me nytkin istuskeltiin odotusaulassa ihan rauhassa, eikä seisty ryysiksessä toista tuntia. Tää uus turvatarkastus eteni niin, että kun portti avattiin, pari vartijaa tarkasti passit ja liput. Sit jonotettiin tiskille, jossa lentoyhtiön virkailija katsoi liput uudestaan (voisko joku selittää tän logiikan? Ei siihen jonoon päässyt muuta kun niiden vartijoiden ohi, ja ne kuitenkin tarkisti passin lisäksi tosiaan sen, että lippu oli juuri tälle lennolle). Ja sit jonotettiin siihen turvatarkastukseen. Aluksi jono näytti etenevän kohtuullisesti, vaikkakin tarkastuksen perusteellisuuden vuoksi hitaanlaisesti. Mutta sit jossain kohtaa se eteneminen vaan lakkasi kokonaan, koska se tila mihin tarkastuksen läpikäyneet ihmiset eteni tuli täyteen. Jotain 45 minuuttia portin avaamisen jälkeen alkoivat päästää ihmisiä lentokoneeseen (jossa muuten lippu katsottiin vielä kerran) ja jonokin alkoi taas liikkumaan. Älytöntä. Toisaalta, jos ne olis päästänyt suoraan turvatarkastuksesta koneeseen, niin en todellakaan olis halunnut olla niiden joukossa, jotka istuu koneessa yli tunnin oottamassa kun viimesiä vielä läpivalaistaan.
Turvatarkastus ei nyt mitenkään erikoisesti poikennut totutusta, ainahan niissä on muutenkin pieniä lentokenttäkohtaisia eroja ollut. En yhtään muista mikä Schipholissa on ennen ollut tapana, mutta eilen piti ainakin ottaa niin kengät kuin vyötkin pois, sekä vähänkin paksummat paidat riisuttiin kanssa. Peruskauraa, mitä nyt noi kengät saa monissa paikoissa pitää jalassa. Tavaroita ei saanut itse laittaa tarjottimille, vaan ne kerättiin hihnalle josta virkailija sitten laittoi ne masiinasta läpi. Metallinpaljastimen toisella puolella odotti pari virkailijaa, jotka taputteli kaikki matkustajat, ihan riippumatta siitä piippasiko metallinpaljastin vai ei. Ja oli muuten tavallisen perusteellinen taputtelu, kävi melko henkilökohtaiseksi... En tiedä tarkastettiinko kaikkien laukut ihan sisälle katsomalla, minun reppu ainakin. Sitä mä kyllä mietin, kun se virkailija kysyi että saako sinne katsoa, mitä se olisi tehnyt jos olisin kieltänyt.
Lento meni kokonaisuudessaan yllättävän mukavasti, ottaen huomioon sen että yleisesti inhoan lentämistä. Meillä oli molemmilla sellainen tutina, että KLM harrastaa hitusen runsaampaa jalkatilaa koneissaan British Airwaysiin verrattuna, joten saivat jossain määrin anteeksi typerät periaatteensa mitä lähtöselvityksiin tulee. Ville pelaili aika paljon, kun taas minä katselin komediasarjoja. Untakin saatiin suhteellisen hyvin, vaikka koneessa nukkuminen nyt on aina vähän heppoista. Ja niskat jumittavaa. Sit kateltiin yks leffa ja syötiin jäätelöä (BA ei tarjoa jätskiäkään, tähän mennessä Air France on ollut ainoa jonka lennoilla saa jätskiä), jonka jälkeen matkaa olikin jäljellä vaan pari tuntia. Sit oltiinkin ihan pian jo Houstonissa.
Jostain täysin käsittämättömästä syystä maahantulotarkastuksessa ei ollut juuri lainkaan jonoa. Päästiin tiskille alle kymmenen minuutin odotuksella, ja sattuipa vielä hauska ja hyväntuulinen virkailijakin. Ei vissiin tarvi yrmyillä tai syynätä erityisesti kun kyse on maahan palaavista ihmisistä, koska meininki oli sillon huhtikuussa huomattavasti vakavampi. Koska ei jouduttu jonottaan juuri ollenkaan, matkalaukkuja piti odottaa hetki, mutta nekin tuli ihan muutamassa minuutissa. Molemmat. Eikä mitään jäänyt matkalle. Huippua! Ettei kuitenkaan homma päässyt menemään liian hyvin, tuli tullisedän kanssa ongelma. Se tivasi jostain merkinnästä, joka jonkun olis pitänyt meidän lappuun tehdä ja joka meiltä vissiin puuttui ja pyyteli toista tullilappua. No ei meillä tietenkään sellaista ollut, kun kerta perhekuntaa kohden riittää yksi lappu, se lukee siinä lomakkeen yläreunassakin isolla. Sit se johdatteli meidät johonkin sivuun ja meni lykkään meidän tullilapun ja passit jollekin virkailijalle ja käski odottaa siinä. Vaikutti tosi kärttyiseltä, vaikkei me oltu tehty mitään väärää. Mut sekin selvis sit ihan parissa minuutissa ja se uusi virkailija tuli tuomaan meidän passit ja pahoitteli tilannetta. Sit päästiinkin jatkaan kotimatkaa.
Sillä aikaa kun minä tungin meidän passit ja muut paperit laukkuun ja kaivoin auton avaimet esiin, Ville haki meille kahvit matkalle mukaan. Ja kertoi ettei hänen pankkikortti kelvannut. Jännä käänne, etenkin kun Villen korttia tarvittais auton saamiseen. Meidän käyttämässä lentokenttäparkissa on nimittäin sellainen systeemi (muutenkin täällä tosi yleinen) että sisään ajettaessa syötetään kortti masiinaan ja sit ulos ajettaessa sama kortti uudestaan. Kone laskee kuinka kauan parkissa on oltu ja veloittaa kortilta sen mukaan. Kätevää, kun ei tarvii pelata minkään parkkilippujen kanssa. Mutta mitäs sit jos se kortti ei jostain syystä enää kaksi viikkoa myöhemmin kelpaakaan? No, virheilmoituksen se tosiaan antoi sitten siellä parkkiksellakin, joten me kurvattiin käteismaksukopille ja kerrottiin ongelmasta henkilökunnalle. Maksettiin sit itsemme käteisellä ulos ja todettiin että pitänee mennä käymään pankissa...
Koti oli ihan paikallaan, eikä oven edessä ollut kuin yksi kappale sanomalehtiä. Keskeytys oli siis mennyt just silleen kun piti. Sama homma postin kanssa, siellä oli lokerossa hirmu kasa kaikkea, kuten meidän vuokralasku. Ja kirje pankista, jossa he kertoo että Villen kortilla on tehty veloitus jota he epäilee virheelliseksi, joten kortti on suljettu kunnes tilanne selvitetään. Tiliotteella näkyikin joulukuun 23. päivä iTunesiin tehty tilaus, josta meistä kumpikaan ei kyllä ole vastuussa, joten näiden tietojen kanssa Ville soitti kirjeessä olleeseen numeroon. Homma ratkesikin suhteellisen helposti, Villen kortti on nyt lakkautettu ja uusi tulee postissa. Sitä en tiedä miten näin on käynyt tai mistä meidän pankki on tajunnut että veloitus on virheellinen. Kiva kuitenkin huomata että heillä ollaan tarkkoja, vaikkei summa ollutkaan kuin vähän päälle 17 dollaria.
Loppuilta alkoi tunnin päiväunilla, jonka jälkeen Ville haki meille pizzat ja katseltiin kuka voitti viimeisimmän Survivorin. Se on kyllä yksi minun ehdottomista tv-suosikeista, onneksi uusi kausi alkaa jo ensi kuussa! Laukkuihin ei koskettu yhtään enempää kuin oli välttämätöntä ja nukkumaan mentiin varsin aikaisin. Ehtii ne tavarat purkaa myöhemminkin, tänään esimerkiksi homma on edistynyt huomattavasti reippaammin.

lauantai 2. tammikuuta 2010

Lomaterveisiä, osa 2

Loma on jatkunut ihanien ihmisten seurasta nauttiessa, vaikka tässä loppuviikosta kiristynyt pakkanen onkin vähän hillinnyt sitä orastanutta koti-ikävää ja saanut muistelemaan Houstonin lämpöä kaihoisasti. Kauniit valkoiset maisemat on saanut mut ihan sekaisin ja olenkin kuvaillut lumisia puita ja muita kohteita ihan pelottavalla innolla.
Huomenna aamulla alkaa matka takaisin meren toiselle puolen ja eiköhän blogikin päivity sitten vähän tiuhempaan tahtiin kun loma loppuu ja arki taas alkaa. Sitä ennen haluamme kuitenkin vielä toivottaa kaikille oikein hyvää vuotta 2010!!