torstai 26. marraskuuta 2009

Kiitospäivä

Tänään vietetään Yhdysvalloissa Thanksgivingiä, eli Kiitospäivää. Juhlan ajankohtana on aina marraskuun neljäs torstai, mikä tarkoittaa samalla nelipäiväistä viikonloppua perjantain jäädessä myös vapaapäiväksi. Kelpaa meille, kolme päivää töitä ja neljä päivää vapaata vois olla vaikka ihan vakituinenkin juttu.

Villen pomolla on tapana kutsua työntekijänsä luokseen Kiitospäivän lounaalle, joten saatiin ihana tilaisuus päästä nauttimaan tästä perinteisestä amerikkalaisesta juhlasta. Oleellisinta kaikessa on ruoka, jota on paljon! Kaikki varmaan tietää että ateria keskittyy kalkkunan ympärille, mutta pelkillä lisukkeillakin olisi mahdollista ahtaa itsensä niin ähkyyn, ettei tosikaan. Meille myös kerrottiin että syömisen saa lopettaa vasta kun romahtaa uupuneena lautasensa ylle, joten voitte kuvitella että meillä on nyt melko täysi olo... Onneksi ateria oli paitsi runsas ja riittoisa, myös erittäin makoisa ja herkullinen.
Isäntäväkenä toimivat siis Villen pomo vaimoineen, kera kahden 6 (ja puoli, se puolikas on tärkeä!) -vuotiaan lapsensa kanssa. Perheen tytär olikin taiteillut kaikille hyvää Kiitospäivää toivottavat kortit, jotka löytyivät ruokapöydästä lautasten päältä. (Korteissa on luonnollisesti kuva kalkkunasta, jos joku ei muka tunnistanut.) Meidän kortit menee jääkaapin oveen, kuten tenaville jo luvattiinkin.
Vieraita oli parhaimmillaan meidän lisäksi 7, joten pöydän ääressä riitti tungosta ja tunnelmaa. Osan ihmisistä olin tavannut ennenkin, ja sekä vanhat että uudet tuttavuudet olivat kaikki oikein mukavia. Etenkin kiittelin isäntäväen avokätisyyttä kun tällaisen kutsun meillekin heittivät, koska oli aivan mahtavaa päästä osallistumaan oikeaoppiseen Kiitospäivän ateriaan. Ja nyt me siirrytään oikeaoppisesti vaakatasoon lepuuttamaan täysiä vatsoja, koska mainitsinko jo että ruokaa oli valtavasti? Siis oikeasti, jälkiruokapiirakoitakin oli kolmea eri laatua!

4 kommenttia:

marketta kirjoitti...

Ihanaa, kuulostaa ettei lama ole iskenyt ainakaan Kiitospäiväpöytään ! Ja joulukin on tulossa ...

Andy kirjoitti...

Ei kyllä tosiaan jäänyt nälkä. Myös Houstonin kaupunki järjesti parikin isompaa Kiitospäivän illallista sellaisille ihmisille, joilla ehkä ei olisi omasta takaa sitä ruokaa pöytään riittänyt. Mun mielestä aika mahtava juttu. :)

mama kirjoitti...

kiitospäivä on varsin hyvä lämmittely joulumässäykseen. eikä ne vapaapäivätkään nyt täysin vastenmielisiltä kuulosta. 8-)

no niin, nyt mun tekee taas mieli kattoo sitä west wingin jaksoo, jossa bartlet soittaa butterball-hotlineen, missä ne ei usko sen olevan presidentti. ...itse asiassa, keskimäärin joka toinen sun blogikirjotuksista aiheuttaa mulle mieliteon kattoo west wingii. salaliitto! *g*

Andy kirjoitti...

Mulle tuli toi sama tarve kun luin lehdestä Obaman armahtamasta kalkkunasta! =D