keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Lottovaras

Saanko kertoa taas yhden tarinan? Kerron kumminkin.

Olipa kerran mies, joka tykkäsi lotota. Kutsutaan häntä vaikka herra Lottoajaksi. Eräänä kauniina toukokuun päivänä hän meni kahden kupongin kanssa kauppaan ja pyysi kassaa tarkistamaan mahdolliset voitot. Kassahenkilö teki työtä käskettyä ja kertoi herra Lottoajan voittaneen kaksi dollaria. Noin kuukautta myöhemmin tämä kyseinen kassahenkilö, kutsutaan häntä vaikka herra Kassaksi, kiikutti voittokupongin paikallisen Veikkausvastineen toimistoon ja julistettiin voittajaksi. Potti verojen jälkeen $750000.
Herra Kassan työ"kaverit" suhtautuivat voittoon epäilevästi ja raportoivatkin epäilyistään paikalliselle Veikkausvastineelle. Kävi ilmi, että herra Kassa oli kuukautta aikaisemmin röyhkeästi huiputtanut herra Lottoajaa ja jättänyt kertomatta että kupongissa oli iso voitto, vain jotta hän voisi itse napata rahat.
750000 dollarin voittorahoista on tällä hetkellä onnistuttu paikallistamaan hieman alle puolet ja syyttäjä aikoo esittää että tuomari myöntää rahojen siirtämisen herra Lottoajalle, joka on jo todistettu kupongin oikeaksi, alkuperäiseksi omistajaksi. Yli puolet rahoista kuitenkin puuttuu ja herra Lottoaja on, ymmärrettävästi, hieman katkera. Hän onkin yhdessä asianajajansa kanssa sitä mieltä, että paikallisen Veikkausvastineen tulisi maksaa hänelle puuttuva summa, jos rahoja ei herra Kassan salakätköistä koskaan löydetä. Paikallinen Veikkausvastine ei halua kommentoida asiaa niin kauan kuin herra Kassan oikeuskäsittely on kesken.
Mahtaa herra Lottoajaa harmittaa. Herra Kassa on muuten karussa. Eikä tasan varmasti halua törmätä retkillään herra Lottoajaan...
Kuvat lainattu täältä, täältä ja täältä.

Ei kommentteja: