tiistai 10. marraskuuta 2009

Lumileopardi

Päivän tietokone-projektit ei loppunut varmuuskopiointiin, vaan myös vauva sai hieman erityishuomiota osakseen. Päivitettiin siihen nimittäin vihdoinkin jo joku aika sitten hankittu Lumileopardi käyttikseksi, alkuperäisen Leopardin sijaan.
Ei olla kumpikaan ikinä tehty vastaavia päivityksiä Macille, mutta Windowsin kanssa taistelu on sen verran tuttua, että punaviinipullo vieressä työhön käytiin. Enkä muuten ehtinyt edes ensimmäistä lasillista saada tyhjäksi kun homma oli jo valmis. Siis ihan oikeasti, ei näin helppoa ole maailmassa mikään! Levy sisään, vahvistetaan salasanalla lupa päivittää ja jäädään suu auki tuijottamaan kun mitään lisäkysymyksiä ei missään vaiheessa tule. Kone vaan puuhailee jotain aikansa, kunnes ilmoittaa homman olevan purkissa. Kaikki ennestään koneelta löytynyt softa toimii edelleen, mitään ei ole matkan varrella kadonnut, sen paremmin tiedostojen kuin säätöjenkään osalta.
Mietittiin valmiin työn äärellä, kuinka toisaalta harmillista on, ettei kumpikaan halua maksaa Windows 7:sta penniäkään. Olisi meinaan aika hauskaa, ihan vaan vertailun vuoksi, testata kuinka paljon vaikkapa nyt mun Vistan tai Villen XP:n päivittämiseen kuluisi aikaa - ja sitä punaviiniä. Tai no, hauskaa silleen ajatuksen tasolla. Veikkaan nimittäin että käytäntö olis kaikkea muuta... Vaan Windowsista viis, mä alan nyt tutkimaan Lumileopardin hienouksia. Kevyempi ja nopeampi, sanovat, vaikken edellisestäkään löytänyt yhtään mitään valittamista.

8 kommenttia:

Olli kirjoitti...

Minä luulin syyskuussa, että juuri noin päivitysten tuleekin tapahtua. Oman lumileopardipäivityksen Prohon sujauttaminen oli varsin suoraviivaista - ei siinä turhia kyselty ja asia hoitui varsin helposti. Suositan itsekin Macia kaikille, jotka ovat uutta konetta hankkimassa :)
Onnea muuten merkkiväivän johdosta :))

marketta kirjoitti...

Paljon onnea synttärisankarille! Onko postia näkynyt?

Andy kirjoitti...

No niinhän niiden tuliskin tapahtua, mutta Windowsiin tottuneelle se on yhä vaan yllätys... Ja Macia suositellaan täällä myös, jos joku ei vielä ole sitä huomannut. :)
(Kiitti onnitteluista!)

Andy kirjoitti...

marketta: Kiitos kiitos, ei ole vielä tullut postia, ehkäpä tänään. :)

marketta kirjoitti...

Kokeilin kakkospostia, lähetyspäivä oli muistaakseni 26.10. Onkohan vika täällä vai siellä, mokoma?

Andy kirjoitti...

Enpäs osaa sanoa, mutta äitikulta on kanssa kerran pistänyt kakkospostina paketin tulemaan, ja silloinkin se kesti kauemmin kuin mitä Suomen posti/itella mainostaa. Että eiköhän se sieltä jossain vaiheessa putkahda. :)

Sanna kirjoitti...

Hyvää syntymäpäivää myös meiltä kaikilta! :)

Andy kirjoitti...

Kovasti kiitoksia! :)