Kun Villen kanssa suunniteltiin ajoreittejä ja aikatauluja vieraiden kanssa tehtävälle road tripille, oli suhteellisen selvää alusta asti että emme halunneet palata Grand Canyonilta kotiin samaa reittiä kuin mitä sinne mentiin. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että päädyimme tekemään suunnilleen saman lenkin kuin minkä me teimme jo toukokuussa, nyt vaan päinvastaisena (
ja puolessa siitä ajasta minkä me käytimme, tosin tällä kertaa ei kyllä kiepattu viikonlopun viettoon Las Vegasiin...). Tämä puolestaan tarkoitti että ajaisimme kotimatkalla Tucsonin kautta, joten päätimme pysähtyä pikaisesti jo
ennestään tutussa Saguaro National Parkissa, koska niitäkin maisemia kelpaa tosiaankin esitellä.
Aikataulullisista syistä emme ehtineet viettää puistossa kovinkaan paljoa aikaa, joten päätimme tehdä tutun autokierroksen ja pysähtyä vain yhdessä kohdassa tutkimaan ympäristöä jalkaisin. Toimiva ratkaisu, sillä kyllä sitä maisemaa ehti ihailla ihan kiitettävästi jo autostakin käsin, ja se pysähdys mahdollisti kaktuksiin tutustumisen ihan lähietäisyydeltä.
Puiston opaslehtisissä varoitetaan vierailijoita sekä käärmeistä että puumista, koska molempia alueelta löytyy suhteellisen runsaasti. Tästähän Emppu etenkin innostui valtavasti ja ilmoitti että hän ainakin haluaa sitten nähdä ihan oikean, luonnossa olevan käärmeen. Ja taisinpa kerran
aikaisemminkin mainita että tyypin toiveilla on tapana toteutua kerrassaan hämmentävissä määrin, joten ei ehkä ollutkaan ihan niin yllättävää että ihan pari minuuttia sen jälkeen kun oltiin noustu pysähdyspaikalla autosta ja lähdetty kävelemään polkua pitkin kaktusten keskelle, poika bongasi polun vieressä luikertelevan käärmeen. Eikä se ollut edes mikään minikokoinen yksilö, vaan ihan monen kymmenen sentin mittainen, joskin varsin kapoinen, matelija. Sen verran liukkaasti se viiletti ohi, ettei kukaan tainnut ehtiä edes ajattelemaan sen kuvaamista, mutta nähtiinpä kumminkin. Ja hyvä niin, koska sen jälkeen Emppu totesi että
nyt mä olen onnellinen. Siskokullan voimistunut käärmepelko on kai loppujen lopuksi aika pientä verrattuna noin vilpittömään lausuntoon...
Aikataulullisista syistä emme ehtineet viettää puistossa kovinkaan paljoa aikaa, joten päätimme tehdä tutun autokierroksen ja pysähtyä vain yhdessä kohdassa tutkimaan ympäristöä jalkaisin. Toimiva ratkaisu, sillä kyllä sitä maisemaa ehti ihailla ihan kiitettävästi jo autostakin käsin, ja se pysähdys mahdollisti kaktuksiin tutustumisen ihan lähietäisyydeltä.
Puiston opaslehtisissä varoitetaan vierailijoita sekä käärmeistä että puumista, koska molempia alueelta löytyy suhteellisen runsaasti. Tästähän Emppu etenkin innostui valtavasti ja ilmoitti että hän ainakin haluaa sitten nähdä ihan oikean, luonnossa olevan käärmeen. Ja taisinpa kerran aikaisemminkin mainita että tyypin toiveilla on tapana toteutua kerrassaan hämmentävissä määrin, joten ei ehkä ollutkaan ihan niin yllättävää että ihan pari minuuttia sen jälkeen kun oltiin noustu pysähdyspaikalla autosta ja lähdetty kävelemään polkua pitkin kaktusten keskelle, poika bongasi polun vieressä luikertelevan käärmeen. Eikä se ollut edes mikään minikokoinen yksilö, vaan ihan monen kymmenen sentin mittainen, joskin varsin kapoinen, matelija. Sen verran liukkaasti se viiletti ohi, ettei kukaan tainnut ehtiä edes ajattelemaan sen kuvaamista, mutta nähtiinpä kumminkin. Ja hyvä niin, koska sen jälkeen Emppu totesi että nyt mä olen onnellinen. Siskokullan voimistunut käärmepelko on kai loppujen lopuksi aika pientä verrattuna noin vilpittömään lausuntoon...
6 kommenttia:
Teillä siellä vasta ilta, mutta meillä jo tiukasti aamu ja lyhyistä työpäivistään nauttiva opettaja täällä jo työmaalla häärii ja Andylle (Suomen tätä päivää ja teidän juuri tällä erää vielä huomista päivää varten), mitä parhaimmat synttäritoivotukset kokoon käärii.
Uusi vuosikymmen on nyt täällä, parempi siis juhlia hillitysti ja välillä lepäillä kädet mahan päällä.
Mukavaa synttäriä toivottelee Laura
Huomenta myös täältä ja paljon, paljon onnea Tarjalle! ♥ Niin se kolmekymppiä pärähti myös sinulle ja tästä se elämä vasta alkaa, vai mitä? =) Mä en suostu ainakaan ikäkriiseilemään, vaikka moni sitä synttäreiden tienoilla touhotti. Katsotaan sitten kymmenen vuoden päästä... ;)
Sanna
Ps. Terkkuja myös edelliselle kirjoittajalle eli pikkuserkulleni Lauralle! :)
Laura: Kiitos paljon, lupaan ehdottomasti viettää tänään paljon aikaa kädet mahan päällä lepäillen ja pohdiskellen. ;)
Sanna: Kiitokset sinnekin, minäkään en suostu ikäkriisiä tunnustamaan, ainakaan vielä. Tosin sanovat että monesti se 31 on pahempi kuin 30, joten mä oon valmis katsomaan uudelleen jo vuoden päästä... =D
Ne saguarot oli tosiaan upeita ja ne muutkin kaktukset ihan huippuja.
Siitä käärmeestä en sano mitään ja onneksi en sitä edes nähnyt, kun piti kuvata maisemaa. Kyllä se käärmeparka ja kaikki sen kaverit varman ihmetteli, mikä maanjäristys nyt yhtäkkiä tuli. Niin kovilla tömistyksillä Sirpa ja Iitu marssi seuraavat kymmenet metrit, että kaikki, jopa puumatkin väistyivät.
Kaikkia ihmeellisyyksiä te meille näytitte, oli niin hyvin suuniteltu reitti. Kiitos vielä.
Jatäältäkin vielä ONNEA 30v,
tai niinkuin isäsi sanoi
"melkein nelikymppinen" ;)
Terkkuja Sanna ja paras ystäväni
Haha, joo, se töminä oli kyllä melkoista. Mutta pysyipähän piilossa kaikki muut käärmeet, että ilmeisesti oli tehokasta myös. ;)
Kiitokset terkuista niin parhaalle ystävälleni kuin pikkuserkullenikin ja terkkuja, mutta ei niitä samoja myös teille päin ja mukavaa eloa joulua ja lumia odotellessa.
Laura
Lähetä kommentti