sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Tunnustus

Meillä on tunnustus: ollaan oltu toukokuun alusta asti “pakkolomalla”, kun meidän viisumistatus tuli päätökseen ja uuden saaminen oli vähän epävarmaa. Mutta nyt, parin todella stressaavan viikon jälkeen, meillä on hyviä uutisia, eli meikä menee huomenna takaisin töihin. Ja ihan uudella statuksella, kun mun uusi H-1B työviisumi vihdoinkin myönnettiin.

Koko homma sai useammankin hermostuttavan käänteen, kun ihan ensiksi meidän piti pyytää että sekä Suomen että Yhdysvaltojen hallitukset vapauttaisi Villen edellisen viisumin mukana tulleesta vaatimuksesta palata Suomeen kahdeksi vuodeksi ennen kuin minkäänlainen työviisumi olisi mahdollinen. Suomen päässä homma hoitui noin kolmessa päivässä, mutta tää paikallinen byrokratia vie aina vähän kauemmin. Eikä vähiten siksi, että ne on jokseenkin tunareita. Saatiin nimittäin prosessin puolivälissä tiedustelukirje, jossa he halusivat lisäselvitystä siitä miksi Ville omassa kirjeessään väitti työskentelevänsä Houstonissa, kun hänen dokumenttiensa mukaan hän on peruskoulunopettajana South Carolinan osavaltiossa. Jaa että mitä että?!!? Eihän me olla koskaan edes käyty South Carolinassa!

Meille ei koskaan käynyt täysin selväksi että mitä hemmettiä ne on oikein sekoilleet, mutta muutama viikko sen jälkeen kun me lähetettiin niille oikein kohtelias kirje jossa me selitettiin että ollaan ihan oikeasti oltu töissä vain ja ainoastaan Houstonissa, eikä ne South Carolina -dokumentit siis varmastikaan ole meidän, tuli sitten myönteinen suositus myös paikallisilta viranomaisilta. Sen jälkeen piti vielä odottaa sitä ihan virallista vapautuspäätöstä USCIS:ltä (United States Citizenship and Immigration Services), mutta se oli tässä vaiheessa käytännössä muodollisuus: USCIS seuraa käytännössä aina Department of Staten suositusta tässä asiassa.

Mutta ongelmathan eivät olleet vielä ohi. USCIS nimittäin päätti lähettää meille lisäselvityspyynnön myös koskien mun työviisumihakemusta, joka suoraan johti tähän kahden ja puolen viikon pakkolomaan. Ilman sitä me oltais nimittäin ehditty saamaan päätös huhtikuun loppuun mennessä. Eikä pakkoloma ollut edes se huonoin puoli, vaan lisäselvityksen mukanaan tuoma epävarmuus. Olisi nimittäin ihan yhtä hyvin voinut käydä niin, ettei USCIS olisi pitänyt meidän vastauksesta ja olisi antanut kieltävän päätöksen mun työviisumihakemukselle. Sitten olisikin tullut suhteellisen pikainen lähtö maasta, me jo suunniteltiin rantalomaa Meksikoon...

Nyt tilanne on siis edelliseen nähden päinvastainen siinä mielessä, että kun mun viisumi oli ennen riippuvainen Villen viisumista, niin nyt Ville onkin sitten mun työviisumin alaisuudessa. Ja valitettavasti tämä uusi status on sellainen, joka ei mahdollista työlupaa Villelle. Villen lomailu siis jatkuu työnmetsästyksen merkeissä, ja toivottavasti pian löytyy uusi mieluinen homma jonka avulla mies saisi ihan oman työviisumin. Meidän elämästä ei siis jännitystä puutu vieläkään...

Ps. Pian luvassa raportteja siitä, mitä ollaan meidän pakkolomalla puuhailtu. Lomalla kun on aina ihan mukavaa, vaikka sen aiheuttaja olisikin jossain määrin stressaava juttu.

2 kommenttia:

Rauni kirjoitti...

Hyvä, että asiat ovat järjestyneet.
Toivotaan, että Villeäkin onnistaa työrintamalla.
Merkkaako se kuitenkin nyt sitä, että teitä ei nähdä täällä kotiSuomessa aikoihin?

Andy kirjoitti...

No meidän kohdallahan on tunnetusti ihme jos tiedetään mitään edes vuosi eteenpäin, mutta nythän tosiaan seuraavat suunnitelmat riippuu siitä miten Villen työnhaku edistyy. Eli kahtellaan...