perjantai 17. helmikuuta 2012

GICN

Osallistuttiin tänään töiden jälkeen kampuksella Graduate International Cultural Night -tapahtumaan (GICN). Ricen jatko-opiskelijoista (eli maisterin tai tohtorin tutkintoja suorittavista) kolmannes on kansainvälisiä opiskelijoita ja ihan kaikista opiskelijoistakin viidesosa. Siksi Ricen jatko-opiskelijoiden yhdistys GSA (Graduate Student Association) järjesti jo kolmannen kerran vuotuisen kansainvälisen kulttuuri-illan juhliakseen kampuksen monimuotoisuutta erilaisilla ohjelmanumeroilla. Meidän toimisto luonnollisesti edusti tällaisessa tapahtumassa ja pomo oli niin reilu että tarjosi liput myös perheenjäsenille. Ville pääsi mun siivellä paitsi ilmaiseksi sisään niin myös huippupaikalle, kun meidän väki seurasi tapahtumia heti kakkosrivistä.
Hirmu hauska ilta piti sisällään pari puhetta, ison ja näyttävän lippukulkueen, sekä kahdeksan kansainvälistä ohjelmanumeroa joissa esiteltiin hieman eri maiden kulttuureita. Ja oli muuten tosi hyviä ne esitykset, missään vaiheessa ei tullut tylsää ja muutamista teknisistä vaikeuksistakin selvisivät kunnialla. Me poistuttiin paikalta siinä vaiheessa kun ohjelman jälkeen oli aika siirtyä ruokailuun. Kun ei tiedä mitä olisi ollut tarjolla, ei onneksi harmita mahdollisten herkkujen väliin jääminen. Tässä vielä illan ohjelma, klikkaamalla saa isommaksi jos haluaa lukea lisää.

Ei kommentteja: