keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Roskapuhetta

Meidän asuinkompleksissa aloitettiin muutama viikko sitten ihkauusi palvelu, joka on kuulemma asumismukavuutta eniten parantava luksuspalvelu koska se eliminoi sen kotitöistä kaikkein inhottavimman: roskien viennin! Joo'o, ilmeisesti roskien kiikuttaminen ulkona olevaan roskasäiliöön on niin uskomattoman rankkaa, että palvelu joka tekee sen puolestasi on järkevä investointi.

Homma toimii niin, että jokaiseen asuntoon jaettiin ikioma roskis, joka sitten nostetaan iltaisin asunnon oven ulkopuolelle. Ja hieman myöhemmin roskis on mystisesti tyhjentynyt, kuin itsestään! Roskiksen saa nostaa ulos aikaisintaan kuudelta ja keräyskierros alkaa kahdeksalta. Roskis on otettava takaisin sisään viimeistään yhdeksältä seuraavana aamuna. Jos roskis on ulkona käytävämaisemaa rumentamassa näiden sallittujen aikojen ulkopuolella, voi saada sakon. Eiks olekin ihan hirmuisen kätevää?

Oikeastihan meidän asuntokompleksi maksaa nyt siis jollekulle siitä hyvästä, että se kiertää kaikki käytävät läpi ja kerää ihmisten roskat. Ja mihin ne sitten viedään? No niihin samoihin isoihin ulkona oleviin roskasäiliöihin, joihin väki on ennenkin vienyt roskansa, ja joita edelleen tulee käyttää niinä päivinä kun keräyspalvelua ei ole (keräyskierrokset on viitenä iltana viikossa, sunnuntaista torstaihin). Eli vanhaa jätehuoltoa ei korvattu uudella, vaan sen rinnalle aloitettiin toinen, samanaikainen systeemi. Maltan tuskin odottaa kuinka paljon kehtaavat nostaa vuokria tämän asumismukavuutta niin himputisti lisäävän palvelun myötä...

Ja muistinko mainita, että se samperin roskis, joka nyt kuuluu meidän asunnon kalustukseen ja josta me olemme vastuussa, on niin iso ettei se mahdu yhteenkään keittiön kaappiin sisään? Onkin ihan kuumimman sisustusmuodin mukaista säilyttää hurmaavaa muovipönikkää ulko-oven vieressä nurkassa. Sisäpuolella tietenkin, muistattehan että jos se olisi koko ajan käytävällä, siitä saisi sakot. Koska se on ruma, eikä kukaan halua sellaista jatkuvasti maisemaansa pilaamaan. Nih.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mikas teijan kompleksin osotes on? Voisin jopa hetimiten muuttaa sinne etta ei tartte enaa roudata roskia muutamaa askelta :D :D. Jos siela yks pontto on vaan niin harrastetaanko siela kierratysta sitten ollenkaan vai pitaako ne kayda viemassa erikseen vai hoitaako tama valet palvelu senkin?

Andy kirjoitti...

No minun asumismukavuutta olisi parantanut huomattavasti enemmän juurikin sen kierrätysmahdollisuuden lisääminen meidän jätehuoltoon. Tällä hetkellähän me tosiaan jemmataan kierrätettäviä kamoja nurkissa ja kuljetetaan niitä sitten säännöllisin väliajoin auton kanssa kierrätyspaikkaan (aiheesta juttua täällä). Mut ei se mitään kun roskapussin voi sentään vaan tuupata oven ulkopuolelle pihan poikki kävelemisen sijaan... ;)

Anonyymi kirjoitti...

Hatun nosto kierratyksesta!! Ei moni moiseen ekstra steppiin viitsi vaivautua.

Andy kirjoitti...

Kiitos! Eikä sinne kierrätyspaikkaan onneksi ihan älyttömästi oo matkaa, niin ei vaiva ole kohtuuton. :)