maanantai 6. elokuuta 2012

George Ranch

OISS järjestää tunnetusti aina kesä- ja talvitaukojen aikana kansainvälisille opiskelijoille kaikenlaista viihdykettä, ja olin itse tänä kesänä mukana kahdella retkellä. Molemmat reissut tarkoitti lauantaitöitä joten ne palkittiin myöhemmin parilla ylimääräisellä vapaapäivällä, mutta siitä lisää myöhemmin. Toinen retki suuntautui NASAan, johon luonnollisesti tarjoudun aina vapaaehtoiseksi OISS-henkilöksi, mutta ensimmäisessä paikassa olin ihan ensimmäistä kertaa, ja Villekin lähti mukaan.

George Ranch Historical Park
on vähän kuin museo, ja toisaalta tavallaan teemapuisto. Siellä esitellään yli 100 vuotta Texasin historiaa hyvin realistisella ja mielenkiintoisella tavalla, kun alueen kiertämällä pääsee tutustumaan siihen miten asumukset kehittyivät, ja millaista minkäkin aikaisten ihmisten elo ihan oikeasti saattoi olla. Tämän lisäksi alueelta löytyy ihan oikein lehmipoikia, jotka esittelevät ammattinsa saloja ja opettavat vierailijoita lassoamaan. Myös kysymyksiin auliisti takomisen lomassa vastaileva seppä kuului paikan suosituimpiin vetonauloihin.

Tässä valikoitu kuvakavalkadi George Ranchista.

Ei kommentteja: