sunnuntai 5. elokuuta 2012

Kooza

Cirque du Soleil on jälleen kaupungissa, ja kun Cirque du Soleil tulee kaupunkiin on meillä tuttuun tapaan liput yhteen näytöksistä. Tällä kertaa sorruin matkamuistoonkin, kun ennen esityksen alkua kierreltiin katselemassa myytäviä tuotteita.
Olen jo hyvän tovin etsiskellyt uutta lompakkoa, kun vanha tylsä perusmusta lompsa vähän kyllästyttää, eikä mun hienoon punaiseen mahdu dollarit. Muistan ihastelleeni tätä värikästä Cirque du Soleil -lompakkoa jo silloin kun olimme katsomassa OVOa, joten tällä kertaa se lähti mukaan. Pakkasin just huomattavan korttikokoelmani uuden lompsan uumeniin ja huomenna aloitan käytännön testaamisen.
Itse esitys oli jälleen kerran taattua Cirque du Soleil -laatua, huikeita temppuja ja ihan mielettömän kiva tarina. Sain puolivahingossa vielä ilmaisenkin matkamuiston, kun satuttiin istumaan sellaisessa katsomonosassa jossa yksi esiintyjistä heitteli Kooza-seteleitä, ja onnistuin yhden itselleni nappaamaan.
Kooza sisälsi myös uskomattomimman ja mielettömimmän yksittäisen ohjelmanumeron jonka olen ikinä nähnyt. Olen ennenkin tajunnut istuvani katsomossa suu auki tuijottamassa mahtavia esiintyjiä, mutta en muista koska olisin viimeksi yhtäkkiä havahtunut siihen, etten edes hengitä. Nämä kaverit tiesivät itsekin olevansa ihan hemmetin siistejä tyyppejä, eikä ole mikään ihme että he saivat koko illan ylivoimaisesti suurimmat suosionosoitukset.



Voitte uskoa että oli muuten livenä vielä noin tuhat kertaa kovempi juttu. Tässä vielä Koozan virallinen traileri, jossa näkyy mitä kaikkea muuta upeaa saimme eilen nähdä.


Ei kommentteja: