maanantai 20. elokuuta 2012

Hemmotteluviikonloppu

OISS:n kesätapahtumien lauantaityöt oikeuttivat kahteen ylimääräiseen arkivapaaseen, joiden avulla päästiin nauttimaan ihan tosi pitkästä viikonlopusta tuossa muutama viikko sitten. Oltiin keväällä hankittu sellainen hotelliviikonloppuhemmottelupaketti, tarkoituksena käyttää se hääpäivän viettoon, mutta ei silloin aikanaan ehditty. Se on siitä asti odottanut sopivaa hetkeä varata hotelliyö, ja se sopiva hetki koitti ylimääräisten vapaapäivien yhteydessä.

Hotelli johon mentiin ei ollut erityisen kaukana, ei me virallisesti siis edes poistuttu Houstonista, mutta olipahan hyvä syy rauhoittua, rentoutua, ja irrottautua arjesta. Hemmottelupakettiin olisi kuulunut vähän alennusta myös erilaisista kylpylähoidoista, mutta valitettavasti kylpylä oli kiinni sinä päivänä kun me oltiin paikalla, eikä tajuttu tarkistaa asiaa etukäteen. Mutta ei haitannut mitään, kyllä sitä pienimuotoista luksusta riitti muutenkin. Saatiin nimittäin kohtuullinen summa käytettäväksi huone- tai ravintolapalveluihin, lahjakortti aulabaariin viinin maisteluun, sekä vielä heti hotelliin saavuttuamme huoneeseen toimitettiin suklaapäällysteisiä mansikoita viinipullon kera.
Mansikoilla oli suklaasmokki!

Hotellin uima-allasalue oli aika hieno.

Eikä maisemissakaan ollut valittamista.

Ihan tosi mukava miniloma, vaikkei oikeasti edes tehty mitään. Kunhan oltiin vaan ja hengailtiin. Mutta autuas toimettomuus on joskus ihan paikallaan.

2 kommenttia:

rauni kirjoitti...

Ompas hauskoja mansikoita.
Ei lomalle tarvitse aina mennä kovin kauas, jos on tuollaiset maisemat.
Kai uima-allasta sentään käytitte?
Joko omat altaat ja sauna on koekäytetty, vai onko kireet jatkuneet vielä niin paljon ettei ole ollut aikaa altaalla loikoiluun?

Andy kirjoitti...

Ei ees käyty uima-altaalla, oltiin vaan ja laiskoteltiin. Oma uima-allas ja sauna sen sijaan on testattu ja hyväksi havaittu. :)