keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Suomikamaa

Kun Ranskassa majaa pitävä Stazzy haastoi meidät toukokuussa esittelemään kymmenen kotoa löytyvää suomalaista esinettä, en tosiaankaan kuvitellut että vastaisin siihen vasta joulukuussa. Mielessä aihe on pyörinyt useinkin, mutta tuumasta toimeen tarttuminen onkin sitten näköjään vaatinut yli puolen vuoden harkinta-ajan. Mutta tässä sitä sitten tulisi, Suomitavaraa kymmenen kuvan verran.
Marimekon tyynyliinat ja pyyhkeet, kaikki saatu lahjaksi.
Aalto teräsvati, joululahja kolmen vuoden takaa.
Pieni Aalto-malja, jonka Ville sai synttärilahjaksi kaksi vuotta sitten.
Kivi-tuikut saatiin niinikään joululahjaksi kolme vuotta sitten.
Patalaput ja -kinnas saapuivat eräässä yllätyspaketissa.
Tapio Wirkkalan teräsmaljakko on hyvin tuore lisäys, se nimittäin löytyi eräästä tämän vuotisesta joulupaketista.
Minulta löytyy suomalaisia koruja enemmänkin, kuvassa vain muutama. Kalevalan Lumikukan sain entisiltä työkavereilta läksiäislahjaksi kun lopetin työt tänne muuttaessa. Kaksi muuta ovat tuoreita joululahjoja.
Myös kirjahyllystä löytyy suomaisuutta, esimerkkeinä nämä kolme vuotta sitten synttärilahjaksi saamani Heli Laaksosen runokirjat.
En tiedä voiko tätä laskea Suomitavaraksi, mutta Lumenen kulmakarvavahaa hamstraan edelleen mukaan aina kun käydään Suomessa. Tälle tuotteelle kun en ole löytänyt yhtä hyvää korviketta.
Tärkein viimeisenä, nimittäin kunnollinen suomalainen tiskiharja, johon meille ystävällisesti lähetetään vaihtopäitä aina tarpeen tullen. Nää ei täällä vaan osaa.

Kun me alunperin muutettiin Houstoniin, oli täällä tarkoitus olla vain vuosi, enkä pakannut mukaani juuri mitään suomalaista. Olen varma että monivuotiseen tai pysyvään ulkomaille muuttoon varautuvien matkalaukuista löytyy hyvin paljon enemmän kaikenlaista. Mutta kyllä kolmen ja puolen vuoden aikana on näköjään kertynyt aika paljonkin suomalaisuutta sisustukseen sun muuhun, lähinnä lahjojen muodossa. Kiitos vielä Stazzylle kivasta haasteesta, anteeksi että siihen vastaamiseen meni ikuisuus.

Ei kommentteja: