tiistai 16. helmikuuta 2016

Taidetta

Ricen galleriassa on uusi näyttely, Thorsten Brinkmannin The Great Cape Rinderhorn. Tämä on hyvin erilainen kuin edellinen Intersections, mutta siksi juuri pidänkin Ricen galleriasta niin kovasti. Installaatiot vaihtelevat kauniista ja esteettisistä todella kummallisiin ja erikoisiin, ja puhtaasti visuaalisista teoksista hyvinkin interaktiivisiin. Esimerkiksi The Great Cape Rinderhornissa taiteeseen saa, ja kuulemma pitääkin koskea.
Brinkmann on omien sanojensa mukaan varsinainen keräilijä ja se näkyy hänen työssään, installaatio on täynnä tavaraa. Seinätaide on kuulemma suurimmaksi osaksi Brinkmannin vanhempaa tuotantoa, mutta suurin osa installaation esineistä on juuri Ricen galleriaa varten kerätty, enimmäkseen Houstonista.
Kaikista jännittävintä teoksessa on huoneen keskellä oleva valtava laatikko, jonka sisällä pyörii filmi pienessä ”elokuvateatterissa” ja sieltä pääsee pikkuista tunnelia pitkin salahuoneeseen. Yksityiskohta joka saattaa jäädä monelta vierailijalta jopa huomaamatta kokonaan, niin minultakin ensimmäisellä visiitillä. Kuultuani tunnelista oli se tietenkin kerrassaan välttämätöntä käydä testaamassa, en olekaan ennen ryöminyt taideteoksen sisällä. Ja ryömiä siellä tosiaan piti, koska tunneli oli oikeasti varsin pieni, mutta salahuone kaikessa kummallisuudessaan ehdottomasti visiitin arvoinen.

Ei kommentteja: