Kylläpä yhdeksästä viiteen kestävä työaika nappaakin suuren osan päivästä, jos olisin ollut koko täällä viettämämme ajan kokoaikatöissä, olisi blogissa huomattavasti vähemmän sisältöä... Ensimmäisellä viikolla en osannut riittävästi ollakseni erityisen kiireinen, joten onnistuin kirjoittelemaan jotain pari kertaa jopa työpäivien aikana, mutta tällä kuluneella viikolla tilanne oli jo toinen, eikä joutoaikaa juuri jäänyt. Ja kun ikuisesti aamu-uninen on joutunut säännöllisten aikaisten herätysten uhriksi, iskee väsymys iltavirkun mielenrauhaa syvästi järkyttävän varhain.
Ensi viikolla yritän parantaa tapani (pakkohan tähän on vähitellen tottuakin, eiks vaan?), koska Petun kanssa tehdyltä road tripiltakin on raportoimatta vielä yksi aika mahtava juttu, jonka lisäksi haluan ehdottomasti kertoa tämän viikonloppumme periamerikkalaisesta elämyksestä. Töistä käsin se ei valitettavasti varmaankaan onnistu, kun silloin kai pitäisi oikeasti tehdä niitä töitä, mutta lupaan yrittää vastaisuudessa pysytellä iltaisin hereillä sen verran, että saisin päivityksiä aikaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Kyllä siihen tottuu ja oppii jakamaan päivänsä tunnit muuhunkin kuin työhön.
Ja onhan se kuitenkin hyvä, että töitä on edes näiksi viimeisiksi kuukausiksi.
Kyllähän me täällä ymmärretään, että blogi on jäänyt sivuseikaksi. Vaikka ollaankin niitä juttuja ikävöity,
(ja teitä kans) mutta ei se reilu pari kuukautta ole kuitenkaan niin kovin pitkä aika.
Jep, kyllä mä olen varsin tyytyväinen siihen, että saan olla töissä ihan kohtuullisen pätkän näin lopuksi vielä. Ja enköhän mä sentään jaksa edes vähän blogiakin päivitellä vaikka töissä olenkin.. ;)
Lähetä kommentti