lauantai 4. kesäkuuta 2011

Epcot

Meidän Orlandon reissusta alkaa olla jo vähän aikaa, mutta tarinaa riittää edelleen. Tällä kertaa on mun vuoro kertoilla matkasta vähän kongressin näkökulmasta. Andyn ja Petun suunnatessa Kennedy Space Centeriin mä vaihdoin hotellia Disney Worldin aitojen sisäpuolelle. Kongressin pitopaikaksi oli valittu varsin hulppea Contemporary Resort, joka piti sisällään hotellin lisäksi erillisen kongressikeskuksen. Hotellin erikoisuuksiin kuului talon läpi kulkeva monorail, jolla voi liikkua alueen hotellista ja teemapuistosta toiseen.
Joulukuussa sain jakaa huoneen Andyn kanssa (kivaa ja romanttista), tällä kertaa huonekaveri oli meidän tutkimusryhmän apulaisproffa (ihan ok, romantiikka oli tästä kaukana). Huoneessa ei kyllä paljon ehtinyt viettää aikaa kun luennoilla piti istua aamusta iltaan, ja sitten piti vielä ehtiä vähän sosiaalisia verkostojakin virittelemään. Ja uima-altaalle en ehtinyt ollenkaan. Ekana iltana oli perinteiset avajaisseremoniat ruoka- ja juomatarjoiluineen ja viimeisenä iltana vastaavat kekkerit oli järjestetty Epcotissa. Enkä mä kokonaan Andyä ja Petuakaan unohtanut, kun me mentiin tässä välissä yhdessä Magic Kingdomia ihastelemaan. Mahdoinko olla yhtenäkään iltana ennen puolta yötä hotellilla.
Tuo Epcot on Disney Worldin neljästä teemapuistosta se "isosta golfpallostaan" kuuluisa. Oikeasti kyseessä on Spaceship Earth -rakennus, jonka sisällä kulkee ihmiskunnan historiasta kertova vaunuajelu. Tämä oli autojen testiradan lisäksi yksi harvoista laitteista joihin puistossa ehdin. Alkuilta kun meni ruokaillessa, komeaa valoshowta katsoessa ja sitten puistoa vaan ympäriinsä kiertäessä. Epcot on pinta-alaltaan yli tuplasti Magic Kingdomin kokoinen, ja suurin osa sen nähtävyyksistä on rakennettu kehäksi keskellä olevan järven ympärille. Paikassa saisi helposti kulumaan koko päivän, tai vaikka kaksikin, mutta itse jouduin tyytymään muutamaan hassuun tuntiin. Kiva oli kuitenkin puistoon tutustua edes näin pikaisesti. Mukana olleella pokkarilla ei pimeän tullen tahtonut enää saada kunnon kuvia aikaan, mutta alla muutama otos malliksi.

Ei kommentteja: