maanantai 5. syyskuuta 2011

Apollo 18

Tänään vietettävä Labor Day tarjosi pehmeän laskun töihin päättämällä ekan viikon pitkään viikonloppuun. Eikä siinä vielä kaikki, koska maanantaipyhän ansiosta työviikko numero kaksi on puolestaan vain neljän päivän mittainen. Ei hassumpaa. Tänään mentiin ylimääräisen vapaapäivän kunniaksi pitkästä aikaa elokuviin, katsomaan Apollo 18. Scifi-kauhupätkässä lainataan mm. Blair Witch Projectista tuttua formaattia ja esitetään koko tarina mystisten, löydettyjen tallenteiden kautta, vähän niin kuin dokumenttimaisesti. Ja tarinahan on se, että virallisesti viimeisen kuulennon, Apollo 17 jälkeen NASA lähetti puolustusministeriön käskystä matkaan vielä yhden, salaisen lennon, jonka kohtalo paljastaa sen, miksi kuuhun ei olla sittemmin palattu.
Myönnän heti kärkeen, että olen täysin kykenemätön suhtautumaan tällaiseen elokuvaan millään lailla neutraalisti, koska minulle voi myydä lähes mitä tahansa missä on edes joku NASA-yhteys. Ei siis varmasti yllätä ketään, jos totean että kyseinen leffa ei ollut lainkaan hassumpi. Vaikka osa käänteistä onkin nähty tämän genren elokuvissa noin miljoonaan kertaan, onnistui Apollo 18 käsittelemään niitä sen verran uudella tavalla, että me Villen kanssa viihdyimme erinomaisesti. Netin keskustelupalstoilla teos tuntuu saavan aika paljon kuraa niskaan, mutta en ihan ymmärrä kaikkia haukkujien argumentteja. Elokuvaa syytetään mm. liiallisesta hitaudesta ja jännityksen kasvattamisesta turhan pitkään ilman kunnollista kliimaksia, mutta itse pidin nimenomaan tavasta jolla tunnelmaa luotiin, kuten myös siitä selittelemättömyydestä, joka niin monille tuntuu olevan ongelma.
Jos nyt oikein ryhdytään analysoimaan, löytyy tarinasta toki erinäisiä epäloogisuuksia, mutta enpä vielä ole törmännyt yhteenkään edes kaukaisesti tämän tyylilajin elokuvaan, jossa sellaisia ei olisi. Rajansa toki kaikella, mutta minusta tietty willing suspension of disbelief, eli epäuskottavien asioiden hyväksyminen nyt vain kuuluu asiaan, jos aikoo mennä katsomaan tällaisia elokuvia. Jos siis vaatii täydellistä realismia ja kaikkien tuntemiemme fysiikan lakien noudattamista, ei kannata katsoa Apollo kahdeksaatoista. Eikä kyllä sen puoleen juuri mitään muutakaan scifi-elokuvaa. Tähtien sodatkin olisi huomattavasti tylsempää katsottavaa jos pidettäis ehdottomasti kiinni siitä tosiasiasta, ettei avaruudessa ole ääntä...

Kuvat lainattu täältä ja täältä.

Ei kommentteja: