torstai 20. kesäkuuta 2013

Muse, osa 2

Blogia laiminlyödessä olen unohtanut kokonaan kertoa vaikkapa sen, että kävimme maaliskuussa katsomassa Musea livenä, jo toistamiseen.
Kyllä pojat edelleen hyvin rokkaa, ja alun perin vähän pettymykseksi osoittautunut uusin levykin toimi livenä odotettua paremmin. Silti, vaikka hauskaa tosiaan olikin, en voinut olla miettimättä miten paljon parempi bändi Muse oli vanhaan hyvään aikaan. Mut kyllä mä silti vastakin suuntaan keikalle tilaisuuden tullen.

Ei kommentteja: