lauantai 16. marraskuuta 2013

Renessanssifestivaalit

Käytiin tuossa muutama viikko sitten Texasin Renessanssifestivaaleilla! Meidän on ollut tarkoitus piipahtaa kyseisessä tapahtumassa jo monen vuoden ajan, mutta ei jostain syystä olla koskaan saatu aikaiseksi. Nyt kuitenkin tarjoutui tilaisuus hankkia edullisemmat liput Ricen kautta, joten tuumasta toimeen ja liput hankintaan, niin sitten on pakko mennä kun lippurahat on jo tuhlattu.
Ja ihan tosi kiva että mentiin. Tapahtuma oli hieman kuin Turun Keskiaikamarkkinat potenssiin viiskymmentä! Myyntikojuja ja erilaisia esityksiä oli noin miljoona, ja festivaalialuekin oli ihan valtaisa. Niin suuri, että jossain vaiheessa vaihtoehtojen runsaus osoittautui liian suureksi, ja oli pakko hyväksyä ettei yhden päivän aikana mitenkään kykene näkemään kaikkea.
Yleisen kiertelyn lisäksi valittiin kaksi tiettyyn aikaan tapahtuvaa ohjelmanumeroa, joista ensimmäinen on työkaverinkin suosittelemat turnajaiset. Mukana mittelössä olivat Saksaa, Ranskaa, Englantia ja Espanjaa edustavat ritarit, ja me osuimme ihan vahingossa siihen katsomonosaan, jossa kannustettiin ihan ylivertaisen parasta, punamustissa kilpailevaa Espanjan ritaria.
Ensin tavoitteena oli poimia peitsellä renkaita, jonka jälkeen ritarit ottivat toisistaan mittaa siinä perinteisessä turnajaiskisassa, jossa ratsastetaan kilpakumppania kohti ja yritetään suistaa hänet satulasta peitsellä tökkäämällä. Tokihan koko homma oli ihan käsikirjoitettua ja varmasti hyvin etukäteen harjoiteltua viihdettä, mutta silti aidosti vauhdikasta ja ihan tosissaan juuri viihdyttävää.
Toinen valittu ohjelmanumero oli petolinnuista kertova ja niiden saalistusta demonstroiva haukkametsästäjän esitys. Lintuja esityksessä oli erilaisten haukkojen lisäksi paljon, mukaan lukien jopa korppikotka sekä muutamakin pöllö. Lentotaitojaan esitellen yleisön päiden yli viilettävät linnut olivat upeita, ja opitut asiat aidosti mielenkiintoisia. Tätä suosittelin puolestani turnajaisia kehuneelle työkaverille takaisin.
Myyntikojujakin kierreltiin varsin ahkerasti, mutta ostosten määrä jäi ihan tosi maltilliseksi. Yhden apteekkarin kojussa hyödynnettiin tarjous ja poimittiin mukaan jopa kolme kylpysuolapurkkia, syreenin, lootuksen ja pohjoisen metsän tuoksuissa.
Ostettiin me rehellisyyden nimissä yksi toinenkin tuliainen, mutta se on niin mahtava ja upea juttu, että se ansaitsee ihan oman esittelynsä! Palataan siis asiaan.

2 kommenttia:

Rauni kirjoitti...

Näyttää vähän myös Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilta tai Hakkapeliitta päiviltä. Saiko sieltäkin laittaa kirjeen keskiaikaisella menetelmällä?
Tuo näytti hauskalta jutulta ei ihme, että viihdyitte.

Andy kirjoitti...

Joo, vähän samanhenkinen oli. Mutta ei ollut minkäänlaista postilaitosta, tai ainakaan me ei nähty. :)