maanantai 3. helmikuuta 2014

Sinistä

Kuten eilen mainitsin, me ollaan taas reipastuttu juoksemaan. Motivaatiota ollaan haettu netistä löydetystä juoksuohjelmasta, tähän mennessä varsin hyvällä menestyksellä. On vaikeampi yrittää laiskotella, kun ohjelma kertoo selkeästi millainen lenkki minäkin päivänä tulisi tehdä. Viime aikoina olen kuitenkin törmännyt yllättävään ongelmaan, kun ensimmäistä kertaa (myönnettävästi toki varsin mitättömän) juoksuhistoriani aikana kärsin jonkinlaisista penikkataudin oireista. Internetin ihmeellinen maailma tiesi kertoa, että yksi penikkataudin yleisimmistä aiheuttajista saattavat olla kuluneet ja huonot kengät, ja minun lenkkarithan ovat ikivanhat. Suuntasimmekin siis lauantaina pitkään lykätyille juoksukenkäostoksille.

Päädyimme kaverin suosituksesta Fleet Feet -nimiseen liikkeeseen, jossa sain kyllä aivan esimerkillistä palvelua. Ensin myyjä kyseli juoksutarpeestani, että millaisia lenkkejä, kuinka usein, ja millaisessa maastossa. Sitten kartoitettiin minun askellustani, jotta saataisiin selville millainen kenkä sitä parhaiten tukisi. Ensin kävelin paljain jaloin ympäri liikettä ja sitten minut käskettiin juoksumatolle, jossa juoksuaskeltani kuvattiin ja tutkittiin oikein hidastuskuvan kautta. Ilokseni kuulin, että sekä kävely- että juoksuastuntani on varsin neutraalia, eikä siinä ole mitään sen kummempaa ongelmaa.

Kun oikea koko oli vielä selvitetty mittalaitteen avulla, oli aika ryhtyä sovituspuuhiin. Kiva myyjä kantoi varastosta esiin viisi laatikollista minun koossani löytyviä ja askellukselleni sekä juoksutarpeelleni sopivia lenkkareita ja sanoi että parhaat kengät ovat sitten ne, joita ei jalassa edes huomaa. Jos siis yhtään mistään hiukkaakaan kiristää tai puristaa, pitää kengät hylätä välittömästi. Asia selvä, viidet kengät karsiutuivat nopeasti kahteen pariin, joita seuraavaksi verrattiin yhtä aikaa, toinen kenkä toisessa jalassa ja toinen toisessa. Tällä keinolla voittaja kävi välittömästi selväksi, toinen kengistä kun oikeasti tuntui jalassa, noh, ei oikein miltään. Ihan todella kevyen tuntuinen, ja istui minun koipeen täydellisesti. Myyjä sanoi että asia selvä, se on sitten sinun kenkä.
Eihän ne mitkään kovin nätit ole, mutta en minä ulkonäön perusteella ollutkaan näitä kenkiä ostamassa, vaan halusin nimittäin vain mahdollisimman hyvät. Ja nämä on, ihan mahtavat. Maltan tuskin odottaa että saavat vähän rapaa ja tomua pintaansa, etteivät huutaisi tuota uudenkarheaa, kirkasta väriään ihan näin pahasti kaivolta kotiin, mutta olen mä jo vähän tottunut tuohon huikeaan sinisyyteen. Ville yrittää muuten parhaillaan miettiä miten saisi kulutettua omat tossunsa mahdollisimman nopeasti rämäkuntoon, jotta saisi itselleenkin juuri omaan jalkaan ja juoksuaskeleeseen mallatut, uudet popot.

4 kommenttia:

Rauni kirjoitti...


Onnea juoksuharrastuksellenne.
Kyllä ovatkin taivaansiniset, mutta eihän sininen ole paha väri;) kauniithan ne on.
Ps. Oli muuten Mummun yleinen sanonta tuo käyttämäsi kaivolta kotiin näkyminen, hän käytti sitä kaikista kirkkaista väreistä.

Andy kirjoitti...

Haha, sieltä mä sitten ehkä olen sen omaksunut. Tuli muuten kyseinen sanonta aivan välittömästi mieleen kun nuo kengät ekan kerran näin. :)

marketta kirjoitti...

Mutta ihanat ovat, melkein Suomen taivaan sävyä!

Andy kirjoitti...

Haha, hupaisa vertaus. Mutta kyllä niihin on silmä jo aika hyvin tottunut. Ne on niin hyvät jalkaan että ne näyttääkin nätimmältä. :)