tiistai 28. huhtikuuta 2009

3, 4, ihan sama numerohan se on...

Täähän menee pelottavan hyvin, meillä oli jo toinen hyvä päivä putkeen. Eilisestä kaatosateesta selvittiin ilman suurempia ongelmia, tosin pari liittymää oli suljettu moottoritiellä kun ne tulvi vettä. Mutta me improvisoitiin (tähdättiin alunperin juurikin sellaiseen suljettuun liittymään), kun ei tää suunnistaminen sit ollutkaan sen alun jälkeen niin mahdotonta.

Varmistettiin kämppä, se on meidän toukokuun 1. päivästä lähtien. Hotellihan on meillä maanantaihin asti, joten meillä on reilusti muuttoaikaa. Tehtiin myös oikein lupaavia alustavia neuvotteluja huonekaluista, joten ehkä me jopa saadaan se sänky. Hylätään ne hengityssuojaimet sit kuitenkin vielä toistaiseksi...

Päivän haastavimmaksi osaksi paljastui puhelinliittymät, jotka on nyt kuitenkin lopulta menestyksekkäästi avattu (Tai Villen on, mun avausprosessi on ilmeisesti vielä kesken, vaikkei sen pitänyt kestää näin kauaa...), numeroita jaellaan sähköpostitse kaikille halukkaille. Tai no, ei ehkä ihan kaikille, mutta kuitenkin. Suomalaiset numerot ei nyt siis tällä hetkellä toimi, mutta kyllä niistä varmaan tekstiviestejä aina satunnaisen epäsäännöllisesti tarkistellaan.

Paikallisen sosiaaliturvatunnuksen puute on osoittautunut ihan tosi isoksi haasteeksi vähän joka puolella. Onneksi nää on täällä kovasti palvelualttiita, ja haluaa oikeasti myydä asioita niitä haluaville asiakkaille, joten ongelmia pyritään tosissaan ratkaisemaan. Meidän liittymät on nyt prepaid-mallia, koska varsinaisen liittymän olisi lopulta kyllä sittenkin saanut auki ilman sitä numerosarjaa, mutta tästä ilosta olisi saanut latoa tiskiin tonnin verran taaloja takausmaksuna. Rahathan olisi vuoden päätteeksi saanut takaisin, mut hei, nää prepaidit on oikeasti ihan tosi jees. Eikä maksanut likikään tonnia.

at&t:n pojat oli muutenkin varsin hauskoja (vaikka ne antoikin meille väärät numerot, mikä hippasen hankaloitti saldojen lataamista ennenkuin ongelma selvisi), ja ihasteli mun puhelintakin (E51) kovasti, valittaen samalla kuinka kaikki Nokian mallit tulee tänne tosi myöhään. Vissiin, kun ei tuo meikäläisen luuri sitä Nokian ihan uusinta ja kauneinta edusta, vaikka varsin mainio onkin. Korvaukseksi hyvästä palvelusta me opetettiin niille miten Nokia oikeasti lausutaan, mutta en mä usko että ne oppi.

6 kommenttia:

Olli kirjoitti...

GoogleMap:ssa ei vieläkään ole valokuvaanne Houstonin kohdalla! Minne saa tulla lounaalle? Onko uudesta kodistanne jo valokuvia jossakin? Ei turhaa kiirettä, kunhan ilmestyvät tänne pikapuoliin.
Ihanaa kun teillä on nyt aikaa jkv pehmeämmille asioille kuten sisustukselle jne kun nuo autot ja asunnot ovat järjestyneet.
Wapputerv, Olli

Andy kirjoitti...

Pitänee antaa Googlelle palautetta. :)

Valokuvia ei vielä ole, mutta me pistetään niitä kyllä sitten kunhan päästään muuttamaan. Hienon näköinen on se alue, ja sieltä löytyy useampikin uima-allas, joten kyläily kannattaa ehdottomasti.

Lilli kirjoitti...

Edistystä, huomattavaa edistystä. Valokuvia minäkin kaipailen. Kukalta terveisiä! Hän oli kuumeessa ja kärttyinen ja luki kahteen venäjän tenttiin, kun tavattiin maanantaina.

Andy kirjoitti...

Hei Kukalle kauheasti terveisiä!! Ja Anetelle kanssa!

Valokuvia tulossa sitten kun oikeasti muutetaan. Kyllä tää kai tästä...

mama kirjoitti...

miten sä voit sanoo, et e51 ei ois nokian kaunein malli??!!! sille tulee paha mieli ja sit se ei toimi enää ikinä!

Andy kirjoitti...

Mun puhelin on ainakin realisti, ja tiedostaa omat rajoituksensa... ;)