lauantai 9. kesäkuuta 2012

Lista

Sitä on selvitty taas viikonloppuun. Tällä viikolla on töissä palattu vihdoin suhteellisen normaaliin rytmiin kahden edellisen, ennätyksellisen kiireisen ja stressaavan viikon jälkeen. Ne viikot oli todella hurjat, eikä asiaa helpottamaan riittänyt edes niiden väliin osunut Memorial Dayn tarjoama ylimääräinen maanantaivapaa. Viime viikon päätteeksi nukahdin esimerkiksi perjantaina sohvalle puoli yhdeksältä, siitä voi ehkä päätellä jotain uupumuksen asteesta.

Mutta nyt on tosiaan huomattavasti normaalimpi tahti ja energisempi fiilis, joten vois (taas...) luvata yrittää panostaa blogiinkin enemmän. Ei se unohtunut ole missään vaiheessa, joka päivä oon miettinyt että pitäisi päivittää ja kerrottavaakin olisi oikeasti vaikka kuinka paljon, mutta ei ole yksinkertaisesti jaksanut tarttua tuumasta toimeen.

Ajattelin että teen pienen listan asioista ja aiheista joista olisi syytä kirjoitella, josko sitten olisi ihan oikeasti pakko myös pitää tehty lupaus. Kokeillaan nyt ainakin, eli tässä pieni lista asioista joista on lähitulevaisuudessa luvassa päivityksiä (tämä ei välttämättä ole toteutusjärjestys):
  • Miksi kaksi edellistä viikkoa olivat niin kovin kiireisiä.
  • Mitä hirmu hauskaa tehtiin viime viikonloppuna hurjasta väsymyksestä huolimatta.
  • Suomiesinehaaste!
  • Meidän viimejouluinen reissu Seattleen, vain puoli vuotta myöhässä... En tiedä kiinnostaako se tässä vaiheessa enää ketään, mutta teen sen silti!
  • Yksi pienesti iso juttu, joka päätettiin parisen kuukautta sitten ja lyötiin lukkoon virallisesti eilen.
  • Villen rahoituspäätös, josta lienee syytä aloittaa koska se kiinnostanee montaa lukijaa ihan kaikista eniten...

2 kommenttia:

rauni kirjoitti...

Rahoituspäätös todellakin kiinnostaa, koska siitä riippuumilloin te kotiudutte Suomeen.
Kyllä kaikki muukin kiinnostaa.

Andy kirjoitti...

Rahoituksesta Ville tosiaan jo kirjoittikin, kaikesta muusta luvassa juttua vähän myöhemmin. :)