perjantai 18. lokakuuta 2013

Maansuru

Tänään oli suuren surun päivä. Rikoin nimittäin vahingossa rakkaan, työkahvimukinani erinomaisen hyvin palvelleen NASA-mukini. :(
 Muki oli matkalla kotiin viikonlopuksi yhdessä maitotermarin ja vesimukin kanssa, kun onnistuin tunaroimaan ja pudottamaan niiden kuljettamiseen käyttämäni kangaspussin hienosti autosta maahan, surkein seurauksin.
Olin ihan varma että blogin uumenista löytyy kuva mukista uutena, mutta koska en onnistunut penkomaan sitä esiin, lainasin vastaavan muualta. Minun muki ei ole näyttänyt tuolta enää piiitkään aikaan. Useampi vierailu tiskikoneessa on esimerkiksi kuluttanut kokonaan pois punaisella kirjoitetun osan tekstistä, joten mukissa luki enää Failure Option. Tämä on huvittanut työkavereita ja satunnaisia opiskelijoita ihan kohtuuttoman paljon.

Ensi viikolla työkahvimukin viran perii äidiltä lahjaksi saatu muki, jonka kyljessä on kuvia meidän reissulta Grand Canyonille. Uskon sen selviävän vastuullisesta tehtävästään varsin mallikkaasti.

2 kommenttia:

Rauni kirjoitti...

Onpa hyvä, että niillekin mukeille on käyttöä. Saa nähdä miten kauan niissä kuvat kestää konepesua, meillä on toistaiseksi kestänyt hyvin.

Andy kirjoitti...

Jep, toivottavasti kestää hyvin, koska en mä käsinkään jaksa sitä aina pestä... :)