lauantai 19. heinäkuuta 2014

Hommia

Meillä on ollut normaalista kotihiireilystä poiketen ihan tavattoman ahkera viikko. Ollaan joka päivä hoidettu töiden jälkeen tehtävien asioiden listalta ees joku kohta pois, ihan kauheen reipasta!

Maanantaina: Käytiin ostamassa parvekkeen ihanaan löhötuoliin uusi tyyny, kun entinen oli suhteellisen huonossa kunnossa. Meillä Villellä on menossa suuri parvekkeen siivousoperaatio, jonka ajaksi tuoli on siirretty turvaan makuuhuoneen nurkkaan. Se on niin mukava, että jos se mahtuisi tuohon edes hippasen paremmin, saisi se jäädä siihen pysyvästi!
Saatiin samalla reissulla hankittua myös kehykset kahdelle palapelille. Toinen noista tuli jo vaikka kuinka kauan sitten itsekseen seinältä alas, mikä ei sinänsä ollut niin onnetonta, koska oltiin kuitenkin aiottu yhdistää nämä kaksi samanhenkistä teosta yksiin kehyksiin. Ja vähänkö siitä tuli hieno, vaikka itse sanonkin!
Tiistai: Käytiin hankkimassa kehykset myös yhdelle toiselle palapelille. Huomattavasti mukavampi sijoittaa se seinälle kuin olohuoneen lattialle, jossa se on siis majaillut - yhdessä muutaman muun palapelin kanssa - jo aivan liian pitkään. Yksi Las Vegas -aiheinen palapeli sai purkutuomion, kun se ei ollut riittävän kiva kehystettäväksi, eikä meillä kyllä olisi ollut sille seinätilaakaan.
Keskiviikko: Ikea ja lihapullia! Me haluttiin katsoa uusia lakanoita, ja jotain säilytysratkaisua kylppäriin meidän uusille hammasharjoille. Ostettiin nimittäin pitkään harkinnassa ollut sähköhammasharja, ja sen vaihtopäät on niin lyhyitä että ne upposi ihan totaalisesti meidän vanhaan hammasharjamukiin. Ikeasta löytyi ratkaisu! Nimittäin tuplapakkaus pieniä valkoisia purkkeja. Oikeasti ne oli pakkauksessa olevan kuvan perusteella tarkoitettu pienille kasveille, mutta ei kerrota kenellekään. Ja hei, ainakin toinen niistä pääsi ihan "oikeaan" käyttötarkoitukseen, kun Ville siirsi osan meidän Saguaroista uuteen purkkiin!
Torstai: Ei ollut tarkoitus mennä minnekään, mutta koska olin saanut edellisenä päivänä uuden puhelimeni (!), halusin mennä katsomaan sille jotain suojakuoria. Ei löytynyt mitään kivaa, joten päädyin tilaamaan parit halpiskuoret netin kautta. Toivottavasti ne tulee pian, koska olen niin huolissani että puhelimelle käy jotain etten ole edes poistanut sen suojakalvoja! Se on siis hyvin varovaisessa käytössä toistaiseksi, mutta eiköhän se tästä.
Perjantai: Laiskat kotihiiret olivat saaneet viikon suorituskiintiönsä reippaasti ylittymään, joten perjantaina tultiin suoraan töistä kotiin. Tai no, ruokakaupan kautta, mutta ei sitä lasketa. Laiskat viikonloput on parhaita!

4 kommenttia:

marketta kirjoitti...

Hienoa hienoa, ahkeruus olkoon aina ilomme. Täällä taas on normaalista poiketen niin tavattoman kuuma, välillä jopa YLI 30 astetta Celciusta, että kaikenlainen aktiivisuus putoaa lähes nollaan aivan vastustamattomasti. Koskapa vanhassa koslassamme, jonka Ville hyvin tuntee, ei ole ilmastointia, on tulevan viikon Lappeenrannan reissulla odotettavissa riemukkaita lämpötiloja,

Andy kirjoitti...

Täällä onneksi on lähes kaikkialla varsin tehokas ilmastointi, koska tunnetusti 30 ei ole likimainkaan epätavallisen kuuma. Tällä viikolla esimerkiksi ollaan haikeudella muisteltu niitä päiviä kun oli vain 30 astetta...

Tsemppiä siis helleautoiluun! :)

Rauni kirjoitti...

Meilläkin on lämmintä täällä Tammelassa,se muutama vuosi takaperin ostamamme viilennyslaita on ollut makkarissa käytössä joka ilta ja hyvin on tehonnut.
Ei se kuitenkaan niin hyvin enään vanhemmiten tehoa, kun silloin ostokesänä. Silloin se viilensi koko Suomen, vaikka ei vielä ollut kertaakaan ollut toiminnassa, ei oltu edes kokeiltu ;)

Andy kirjoitti...

Haha!! Me taas ollaan hyvin kiitollisia - kuten joka vuosi - sille tyypille joka keksi ilmastoinnin. Kummallista kyllä en silti ollut koskaan jaksanut selvittää kuka se oli, ennen kuin tänään. Just googlasin ja kaverin nimi oli Willis Carrier. Kiitti Willis! :)