tiistai 28. lokakuuta 2014

RenFest

Käytiin toissa viikonloppuna vuotuisilla renessanssifestivaaleilla, eli RenFesteillä. Tällä kertaa halusin vaan maleksia ympäriinsä ja keskittyä tunnelmaan, joten en ottanut mukaan edes laukkua, kamerasta puhumattakaan. Puhelin sentään oli matkassa, mutta en silläkään juuri kuvannut, muuta kuin ihan pari räpsyä turnajaisissa.
Turnajaiset oli tänä vuonna ainoa virallinen ohjelmanumero jota käytiin katsomassa, ja tällä kertaa homman ollessa vähän viimevuotista tutumpi, asetuimme tarkoituksella sen kaikista parhaimman, Espanjaa edustavan ritarin katsomoon. Espanjan ritari taitaa aina olla vähän turnajaisten ”paha poika”, mutta siksi juuri niin kovin viihdyttävä.
Jos viime vuonnakin ostokset olivat myyntikojujen paljoudesta huolimatta varsin maltilliset, niin tänä vuonna niitä ei ollut ollenkaan. Yhtään mitään ei ostettu, paitsi vettä ja ruokaa. Yhdessä kojussa kyllä ihastelin aivan mielettömän upeita naamioita, mutta niiden suhteellisen korkea hinta jätti homman tosiaan vaan ihastelun asteelle. Ensi vuonna saatan ehkä sortua, ilmoitin nimittäin jo Villelle että jos me vielä mennään RenFesteille, niin haluan ehdottomasti pukeutua jotenkin teeman mukaisesti, edes vähän. Mulla on nimittäin joka vuosi pienesti kade mieli kun siellä alueella on niin paljon tyyppejä jotka on selkeästi panostaneet. Mäkin haluan!

Ei kommentteja: