torstai 5. maaliskuuta 2015

Kuoharibileet

Meidän toimiston työpäivä päättyi tänään puoli tuntia tavallista aiemmin, jonka jälkeen siirryttiin naapuriin nauttimaan pienistä naposteltavista ja kuohuviinistä. Juhlistimme nimittäin Brasil@Rice-toimiston Senator Paul Simon Spotlight -palkintoa, jonka Rice voitti alkuvuodesta.

Meille homma oli erityisen merkityksellinen, koska meidän toimiston pomo on myös Brasil@Rice-toimiston pomo, ja ne jakaa meidän kanssa samat tilat, niin tavallaan me ollaan samaa porukkaa. Tai sisartoimistot nyt vähintäänkin. Ja kun tätä palkintoa haettiin, niin huomattava osa myös meidän tyypeistä osallistui materiaalin keräämiseen sun muuhun. Itsekin kokosin kasaan melko paljon tarvittavia juttuja alkuperäistä hakemusta varten, sekä kirjoitin puhtaaksi huomattavan määrän pomon käsin raapustamia muistiinpanoja (olen muuten joskus työkavereille nauranut, että mun työtehtävistä ylivoimaisesti vaikein on tulkita pomon käsialaa).

Ihan huikea juttu siis, että palkinto Ricelle myönnettiin, ja ehdottomasti asia jota kannatti juhlistaa. Vaikka mun mielestä voitais useamminkin päättää työpäivät kuohuviinitarjoiluun. Ei kai siihen palkintoja tarvita?
Kuoharin lisäksi myös muut tarjoilut olivat kohdillaan.

3 kommenttia:

Rauni kirjoitti...

ONNEA teille kikille.

Marketta kirjoitti...

Maistuis kyllä mullekin...

Andy kirjoitti...

Rauni: Kiitos. :)

Marketta: Jep! Otetaanko tavaksi? ;)