lauantai 14. maaliskuuta 2015

Verohommia

Voi puuh mikä viikko. Tuntuu siltä kun oltais tultu joka päivä kotiin vasta iltamyöhällä, eikä kissin ja itsen ruokkimisen jälkeen jaksanut mitään kuin koomata hetken sohvalla ennen nukkumaan käymistä ja saman härdellin toistamista seuraavana päivänä. Onneksi on viikonloppu. Tänään ei olla tehty yhtään mitään. Tai no, pyöräytin mä yhden koneellisen pyykkiä, ja katsoin kaikki viikon mittaan tulleet jaksot seurattuja sarjoja, mutta ei näistä nyt kumpikaan ollut mikään erityinen saavutus.

Yksi myöhäinen ilta meni siinä, kun käytiin hoitamassa veroilmoitus kuosiin. Me käytettiin jo neljättä kertaa H&R Block -firman palveluja, koska laiskuus ja mukavuudenhalu on avainsanoja, kuten silloin ekana vuonna epäiltiin. Homma on vaan mennyt ensimmäisen vuoden jälkeen hieman jännemmäksi, koska se kokenut ja kaiken hallitseva heppu ei ole siellä enää töissä. Joten viimeiset kolme vuotta meidän verot on tehnyt Victor.

Victor on sellainen oikein mukava, aavistuksen iäkkäämpi heppu, joka vaikuttaa silleen herttaisella tavalla tumpulalta. Se aina käy meidän edellisten vuosien paperit läpi, muistuttaakseen itselleen että miten meidän kummalliset suomalaiset tulot nyt pitäisi ilmoittaa, ja sit mennään. Ihan ekaksi pitää tietenkin kääntää suomalaisista tositteista eurot paikallisiksi dollareiksi, ja se pitää tehdä verovuoden viimeisen päivän kurssin mukaan. Ok, netti auki, valuutanmuunninsivusto esiin, oikean päivän kurssi valittuna ja sitten syötetään numerot. Dollarit kirjataan tunnollisesti eurolukujen viereen paperille, jonka jälkeen nettiselain suljetaan ja siirrytään heidän käyttämän verosoftan puoleen laittamaan lukuja paikalleen. Sitten seuraava tosite, jossa on taas niitä kirottuja euroja vaan. Ok, netti auki, valuutanmuunninsivusto esiin, oikean päivän kurssi valittuna ja sitten syötetään numerot, jotka taas kirjataan paperille. Ja selain kiinni ja verosoftan puolelle. Mut sit olis tää seuraava sivu jossa on edelleen euroja. Ok, netti auki, ja niin edelleen... Kuten sanoin, herttaisella tavalla tumpula.

Tarpeetonta kai sanoa että meidän veroissa menee aina aika kauan. Kyllä niissä varmasti kenen tahansa tekemänä saisi aikaa kulumaan, mutta oon mä aika varma, että siitä ajasta sais jonkun verran hiottua pois jos vaikka kääntäis kaikki summat kerralla kun se valuutanmuunninsivu on auki. Tai esimerkiksi niin, jos sitä ei sulkis aina välillä ja joutuis joka kerta uudelleen etsimään Googlella. Koska sehän ei siis tosiaan ole Victorilla esimerkiksi kirjanmerkeissä. Mitä suotta, kun sen ihan näppärästi voi aina etsiä joka kerta erikseen. Kas näin: avataan nettiselain ja Google. Kirjoitetaan hakukenttään ”yahoo historical currency converter”, silleen kaksisormijärjestelmällä, eli aika verkkaisesti. Ja kyllä, se ”yahoo historical currency converter” kirjoitetaan joka kerta kokonaan, vaikka sen ensimmäisen yyn jälkeen Google jo tarjoaa että tarkoititkohan mahdollisesti tätä hakua. Mutta koska Victor katsoo kaksisormijärjestelmäänsä käyttäessään näppäimistöä, jää tämä kätevä oikaisuvaihtoehto huomaamatta.

Älkää ymmärtäkö väärin, Victor on oikeasti mukava setä, ja kaikessa herttaisessa tumpulaisuudessaan varsin symppis tapaus. Mutta kyllä se hieman hymyilyttää. Onneksi H&R Block ei laskuta käytetyn ajan perusteella, vaan sen mukaan kuinka monta eri kaavaketta pitää täyttää. Meidän kohdalla se on monta, joten loppulaskukin on iso (haa, palautukset on sentään selvästi isommat!). Niin iso, että joka vuosi me pienesti harkitaan itse yrittämistä, nyt kun on jo useamman vuoden ilmoituksista kopiot joista voisi ottaa mallia. Ja uskon kyllä että suurin osa jutuista saatais varmaan menemään ihan oikein, mutta mun mielestä on aika helpottavaa tietää että jos ongelmia tulee, niin H&R Block on niistä vastuussa, eikä meidän oma tumpulointi. Jonka lisäksi yhdestä jutusta ei olla olleenkaan varmoja, että osattaisko me sitä laskea.

Täällä nimittäin veroviranomainen on ilmeisesti sitä mieltä, että meidän Suomen asunnon arvo automaattisesti laskee joka vuosi. Tähän arvonalenemiseen on joku kaava, josta me ei ymmärretä sitten yhtikäs mitään, mutta sen vuoksi Victor ihan joka vuosi pahoittelee sitä, kuinka paljon tappiota me tehdään kun saatu vuokra ei riitä likimainkaan kattamaan yhtiövastikkeiden lisäksi tätä arvonlaskua. Ja sen vuoksi paikallinen veroviranomainen on sitä mieltä, että homma on meille vähennys, eikä suinkaan verotettavaa tuloa (etenkin, kun otetaan mukaan Suomeen jo maksettu vero). Aivan hulvatonta, kyllähän se luonnollisesti on silkkaa tappiota, että eikun seteleitä silppuriin vaan. Mutta mikäs siinä, kyllä nää vähennykset meille kelpaa. Ja ensi vuoden treffit Victorin kanssa on alustavasti sovittu jo.

2 kommenttia:

Marketta kirjoitti...

Olisipa meilläkin tällainen arvonalentumasysteemi. Kiinteistöissä oikeastaan onkin, koska on olemassa ns.poistot (joista en minäkään paljoa ymmärrä, mutta alentavat kuitenkin kiinteistöstä saaatavia verotettavia vuokratuloja), mutta kerrostalokämpissä sellaisia ei ikävä kyllä Suomesta löydy. Jokavuotinen tuskailu on meilläkin täällä kuumimmillaan, h-hetki on 2.4.

Andy kirjoitti...

Täällä veroilmoituksen eräpäivä on vasta huhtikuun 15. päivä, mutta me yritetään aina hoitaa homma mahdollisimman ajoissa. Tai siis annetaan Victorin hoitaa homma, kun ei itse jakseta/viitsitä/asiasta riittävästi ymmärretä. :)