sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Miko-infoa, viimeinen osa

Siis kyllä Miko varmasti seikkailee blogissa vielä monia, monia kertoja, mutta ainakin toistaiseksi tämä nyt olisi viimeinen tällainen faktalistaus.
  • Miko ei juuri koskaan syö ruokakuppiaan tyhjäksi kerralla, vaan käy syömässä useammassa osassa, taukoja pitäen. Kaikista mieluiten syömäpuuhia suoritetaan silloin kun meistä jompikumpi on myös keittiössä, jonka johdosta Ville antoi Mikolle lempinimen nro 7: Pienimasuinen Seurasyöppö. Ruokailuun liittyvänä bonusfaktana kerrottakoon, että Miko ilmeisesti pitää vedestään maustettuna, sillä se harvinaisen usein siirtää yhden (tai joskus jopa kaksi) kuivaruokanaksuaan vesikulhoonsa.
Sunnuntain sanomalehti luetaan perusteellisesti.

Mikon suosikkileluihin kuuluu mm. ruskea paperipussi...
  • Yksi kaveri varoitti, että hitaat ja laiskat viikonloppuaamut saa unohtaa, kun kisu tottuu siihen että aamuruoka tarjoillaan työpäiväaikataulun mukaisesti hyvin aikaisin, ja sitä tullaan vaatimaan suunnilleen samaan aikaan joka päivä. Ja vielä mitä. Miko on viikonloppuisin ihan just samanlainen aamuköllöttelijä kuin mekin, eikä yhtään vaadi meitä nousemaan aamukuudelta arkipäivien tapaan. Eli siis ihan just meidän kissi!
Sylikisu valmistautuu aamupäivänokosiin.

Kas näin. Ilmeisesti niskat sijoiltaan nukkuminen on mukavampaa kuin miltä se näyttää.
  • Miko osaa avata kaappien ovet, kuten myös vaatehuoneen liukuoven. Meillä meni siis alakaappien järjestys vähän uusiksi, kun esimerkiksi tiskiaine piti säilöä aiempaa kissiturvallisemmin. Vaatehuoneesta olin alun perin ajatellut, että sen voisi yrittää pitää kisuvapaana alueena (vähemmän kissankarvoja vaatteissa), mutta kun Miko ensimmäisen kerran avasi liukuoven ihan itse, tulin siihen tulokseen että turhaa taitaa olla. Ja nyt kun vaatehuoneeseen on vapaa pääsy, eikä kaapeissakaan ole mitään kissaa kiinnostavaa, ei kisu niitä oviakaan enää nykyään oikein jaksa aukoa.
Väijykissi ♥

Miko on viime aikoina moneen kertaan kiinnostunut kovasti televisioon kytketyn läppärin hiiren liikkeistä.
  • Lempinimi nro 8: Törötassu. Miko nukkuu usein pienellä kerällä, mutta vähintään yhtä usein nukkuvasta kasasta kissaa sojottaa vähintään yksi tassu. Muistelen jostain lukeneeni että se on sen merkki, että kissa tuntee olonsa turvalliseksi, kun tassuja ei tarvitse pitää suojassa vartalon alla. Oli miten oli, harvinaisen herttaisen näköistä se on.
Kas näin tassu töröttää korista.

Joskus tassu ei niinkään kirjaimellisesti törötä, vaan esimerkiksi roikkuu.

Ei kommentteja: