Kukaan ei osaa odottaa Espanjan inkvisitiota

Blogin hiljenemisestä voi yleensä vetää jonkin seuraavista johtopäätöksistä:

1) joku on meillä kipeänä,
2) ollaan taas saatu päähämme katsoa joku sarja alusta loppuun,
3) me ollaan taas kerran unohdettu, että Civ johtaa ajankäytöllisiin ongelmiin,
4) kaksi, tai kaikki, yllä olevista yhtä aikaa.

Tämän lisäksi on suhteellisen turvallista olettaa että töissäkin on ollut niin kiire, ettei työpäivistä ole irronnut joutoaikaa blogikirjoitusten naputtelulle.

Tällä kertaa vetoan kiireisten työpäivien lisäksi kohtaan kolme, jonka jälkeen siirryimme suoraan kohtaan kaksi. Vaan ei se mitään niin kauan kun vältymme kohdalta yksi, joka on näistä se ainoa ikävä juttu.

Mutta asiaan, vietettiin nimittäin hääpäivää tuossa kaiken Civin pelaamisen ja tv-sarjavuorossa olevan From the Earth to the Moonin tuijottamisen lomassa käymällä oopperassa katsomassa Don Carlos. Oli muuten huono. Ja pitkä (neljä tuntia!!). Ja turhan paatoksellinen. Ja varsin hölmö. Mutta siinä oli myös Espanjan inkvisitio ja kerettiläisiä poltettiin roviolla, joten luonnollisestikaan teos ei voinut olla läpeensä tylsä. Valitettavasti inkvisition viihdearvo ei ihan riittänyt korvaamaan kaikkia teoksen monia huonoja puolia, joten lopputulos jäi pahasti miinukselle. Mutta ei se mitään; mitä huonompi ooppera sitä hauskempi meidän kotimatka, kun tehdään siitä pilkkaa. Ei oltukaan naurettu yhtä paljon sitten surullisenkuuluisan Fidelion...

Hääpäivän kunniaksi sain myös sähköpostiin kuvaviestin äidiltä onnentoivotusten kera. Kirjoittaessani meidän tämänvuotisesta verotaistosta etsiskelin viimevuotista verotekstiä linkattavaksi ja törmäsin epähuomiossa kuvaan karkkikulhosta, joka sai aikaan niin valtaisan himotuksen mun ikiaikaisiin suosikkeihin ettei mitään rajaa. Kyseessä luonnollisesti nuo iki-ihanat Djungelvrålit, joita meillä kotoisasti apinakarkeiksi kutsutaan. Kun sitten sähköposteilin äidin kanssa että tarvitseeko tiettyjä papereita postitella tännepäin, ilmoitin että tilaisuuden tullen voi lähettää sekä paperit että apinakarkkejakin, kun alkoi kuvan nähtyäni niin kovasti tekemään niitä mieli. Äiti laittoi seuraavana päivänä vastauksen että lähtevät laivalta hakemaan, kun ei noita meinaa maista juuri löytyä.
Saattoivat rakkaat vanhempani mennä ota kolme maksa kaksi -tarjouksen edessä hieman sekaisin, mutta onpahan ainakin apinakarkkeja hetkeksi aikaa. Kuvasta laskin huikeat kaksitoista pussia, joista puolet on jo matkustanut tänne herkuteltavaksi, muutamien muiden laivatuliaisten kanssa. Tulee muuten vaatimaan melkoista tahdonlujuutta etten kisko niitä kaikkia kitusiini viikossa, on ne mulle sen verran iso heikkous. Toistaiseksi, ehkä Villen avulla, on onnistuttu pysyttelemään kohtuudessa, eka pussi vasta menossa...

Ps. Tajusin vasta kuvaa tätä kirjoitusta varten uudelleen etsiessäni, että ne oli silloinkin saatu hääpäivän kunniaksi. Hittolainen, tästähän saattaa kehkeytyä kaikkien aikojen paras hääpäivälahjaperinne!