tiistai 13. lokakuuta 2015

Supersankareita

Luin kouluikäisenä innokkaasti supersankarisarjakuvia ja suosikkini oli (ehkä Mustanaamion ohella) Marvelin Ryhmä-X, jota tilasinkin useita vuosia. Siksi olikin hurjan hauskaa saada viime synttärien, ja pyöreiden vuosien, kunniaksi lahjatilauksena The Amazing X-Men lehti vuodeksi.

Tuo on siis yksi versio noin puolesta tusinasta eri paikallisesta Ryhmä-X aiheisesta lehdestä. Rinnakkaisten lehtien hurja määrä ja keskenään ristiin rastiin menevät juonikuviot (eikä X-men ole suinkaan tässä suhteessa ainoa laatuaan) saivat Marvelin pomot lopulta laittamaan käytännössä koko sarjakuvakirjonsa ihan uuteen uskoon. Minun kohdallani se valitettavasti tarkoitti sitä, että yhtäkkiä lehti vain jäi tulematta ilman mitään selityksiä. Kun lopulta havahduin tilanteeseen kävi ilmi, että tilaamani lehden tuotanto oli kokonaan lopetettu tänä keväänä. Pienen googlailun jälkeen päätin sitten, että lopputilaus voidaan siirtää upouuteen Ryhmä-X lehteen nimeltään Years of Future Past. Ongelmaksi vaan muodostui, että ensimmäinen saamani lehti oli itse asiassa sarjan viides numero. Eihän sitä nyt voinut hommaa keskeltä aloittaa, niin täytyi vaan kiltisti laittaa lehti syrjään ja alkaa metsästää noita puuttuvia neljää numeroa. Netistähän ne sai helposti tilattua ja tänään ne vihdoin saapui. Kaksi ekaa ehdin jo tyytyväisenä lukaisemaan ja loput on edessä kunhan saan julkaise-nappulaa painettua...

4 kommenttia:

Marketta kirjoitti...

Että siis miten niin julkaise-nappulaa? Et kai aio itse julkaista Marvelia tai senparemmin Mustanaamiotakaan? Kuten huomaatte, ei tietokone ole paras ystäväni.

Ville kirjoitti...

Ei kun tarkoitin että heti blogipostauksen julkaistuani...

Rauni kirjoitti...

Niin näillä koneilla tuntuu joskus olevan ihan oma tahto, tekevät mitä minä vasta ajattelen.😉

Ville kirjoitti...

Joskus ne koneet on sellasia ;)