Ronsu ja kihravi

Saatiin ihan odottamatta postipaketti Suomesta, Marketta ja Seppo lahjoivat meitä yllätyksillä ja herkuilla (Kiitos!). Laatikosta paljastui myös synttärilahjapaketit meille molemmille. Uteliaisuus niiden sisällöstä joutui taipumaan, koska pakettien päälle oli rustattu synttäripäivämäärät ja tulkitsimme tämän ohjeeksi avata ne vasta ihan oikeina merkkipäivinä. Niinpä aivan ennenkuulumatonta itsehillintää osoittaen varastoimme lahjat talteen, mutta haluaisimme huomauttaa että kärsimättömille ihmisille tällainen on varsin tuskallista. ;)
Synttäripakettien lisäksi laatikko sisälsi salmiakkia ja suklaata, jotka ovat molemmat aina tervetulleita, sekä B. Virtanen –sarjakuvakirjan. B. Virtanen on hauska, katsotaan kumpi meistä ehtii nappaamaan sen luettavakseen ensimmäisenä. Vielä viimeisenä yllärilahjana paketista paljastui hirmu söpö eläinprinteillä varusteltu kangaskassi, jonka juju on siinä että se taittuu ihan tosi pieneen, nepparilla suljettavaan kasaan. Tosi näppärä pitää mukana vaikka olkalaukussa tai autossa kun ei vie juuri yhtään tilaa eikä paina mitään, ja sit on aina kassi matkassa jos sattuu sellaista tarvitsemaan. Me tarvitaankin oikeastaan usein, kun kauppakassin kotiin unohtaminen on enemmän sääntö kuin poikkeus. Sen vuoksi autossakin on aina yksi kangaskassi, mutta harmillisesti sekin muistuu valitettavan usein mieleen vasta kassajonossa. Siispä tää on ihan täydellinen, kun nyt sen voi näissä tilanteissa napata olkalaukusta, joka sentään kulkee mukana melkein joka kerta.
Seikkailtiin tänään pitkästä aikaa elokuviinkin ja vilkaistiin läpi uusi Wall Street: Money Never Sleeps. En oikein tiedä mitä mieltä leffasta olisin, mutta kyllä se hyvän puolelle kallistuu. Pidän alkuperäisestä Wall Streetistä (jolle tämä siis on jatkoa) ihan tosi paljon, joten siinä mielessä olisin ehkä toivonut vähän parempaa, mutta en mä nyt varsinaisesti voi sanoa pettyneenikään. Paitsi loppuun, joka oli meidän molempien mielestä ihan tosi tosi huono ja onnistui lähes pilaamaan muuten ihan kohtuullisen elokuvan. Mutta kyllä mä silti yhä tykkään Gordon Gekkosta...