Kennedy Space Center

En minä sentään ihan koko Floridassa vietettyä aikaa pyörinyt vain Walt Disney World Resortin alueella. Kun tajusin miten lähellä Kennedy Space Centeriä olinkaan, totesin tilaisuuden liian hyväksi jättää käyttämättä. NASA siis kutsui minua varsin äänekkäästi, ja minähän menin.
Kennedy Space Center sijaitsee reilun tunnin ajomatkan päässä Orlandosta, joten viimeisen kokonaisen Florida-päivän ratoksi vuokrasin itselleni auton, nappasin netistä kasan ajo-ohjeita ja lähdin ihan itsekseni seikkailemaan. Vaikka vähän jännittikin, sujui homma loppujen lopuksi oikein mukavasti. Hotellilla oli ihan oma vuokraustiski, josta pyysin menopelikseni mahdollisimman edullista (eli samalla siis pientä) autoa, ja päädyin huristelemaan päivän ajan punaisella Ford Focuksella. Reittikään ei ollut erityisen hankala, mitä nyt Floridan miljoonan tullitien välttely vähän lisäsi kiemuroita. Hyvin kuitenkin selvisin sekä sinne että takaisin, ja olinkin oikein ylpeä itsestäni.
Onko se epänormaalia että innostuin jo pelkästään siitä, kun heti motarille päästyä alkoi näkymään kylttejä kohti Cape Canaveralia? Innostus yltyi entisestään kun näin ensimmäisen kyltin jossa luki Kennedy Space Center, ja kun perille päästyäni huomasin että vierailijakeskuksen parkkipaikat oli numeroinnin lisäksi nimetty astronauttien mukaan, en meinannut enää pysyä nahoissani. Minun pikku laina-Focus oli Wally Schirra -parkkiksella.
Pääsyliput ovat KSC:ssä hivenen hintavampia kuin mitä meillä Houstonissa, mutta ne ovat automaattisesti voimassa kaksi päivää. Itse en tätä etua pystynyt hyödyntämään, mutta enpä myöskään ehtinyt näkemään kaikkea mitä paikalla olisi ollut tarjottavanaan. Normaalilippuun sisältyy pieni kiertoajelu, jolle luonnollisesti osallistuin, mutta jätin suosiolla väliin hieman kattavamman opastetun kierroksen, josta olisi veloitettu lisähinta. Ehkä vielä joskus...
Pienemmän kiertoajelun ensimmäinen pysäkki oli LC-39 Observation Gantry, jossa ensin perehdyttiin siihen mitä avaruussukkulan laukaiseminen vaatii, ja sitten pääsi näköalapaikalle katselemaan laukaisutelineitä.
Discovery seisoo tälläkin hetkellä telineissä, näillä näkymin laukaisua veikkaillaan helmikuulle. Siinä on huoltosysteemit tiellä nyt niin itse orbiterista ei kyllä tahdo nähdä vilaustakaan, mutta ainakin polttoainetankin kärki erottuu varsin hyvin.
Kierroksella sai itse päättää oman aikataulunsa, molemmissa pysähdyspaikoissa sai vapaasti viettää aikaa ja hypätä mihin tahansa bussiin sitten kun oli valmis. Busseja kulki noin 10-15 minuutin välein, joten siirtymät oli varsin helppoja, eikä missään tarvinnut juuri odotella. Kaikki ainakin omalle kohdalleni sattuneet bussikuskit olivat myös kerrassaan loistavia oppaita ja kertoilivat matkan aikana mielenkiintoisia ja viihdyttäviä faktoja ja tarinoita. Tiesittekö esimerkiksi että avaruussukkulan laukaisutelineille siirtävän crawlerin huippunopeus on 1 maili tunnissa?
Vehicle Assembly Building (tai VAB, koska NASA tykkää lyhenteistä) on se paikka jossa avaruussukkula pistetään kasaan, eli polttoainetankista, raketeista ja orbiterista tehdään paketti joka on liikuteltavan laukaisualustan päällä. Sitten koko setti siirretään laukaisutelineille sen hyvin hitaasti liikkuvan crawlerin päällä ja lähetetään aikanaan matkaan.
Kierroksen toinen pysäkki on Apollo/Saturn V -keskus, joka keskittyy kuulentoihin. Saturn V:n lisäksi siellä on pieni muistoesinegalleria, sekä parikin erilaista videoesitystä aiheeseen liittyen.
Toisin kuin meillä Houstonissa, Floridan Saturn V on telineissä niin, että sen alla voi kävellä.
Pyörittyäni aikani kiertoajelukohteissa, matkustin bussilla takaisin vierailijakeskukseen katsomaan mitä sieltä löytyisi, ja päädyin avaruussukkulan laukaisusimulaattoriin. Aika hurja kokemus, jonka tarkoituksena on siis nimensä mukaisesti osoittaa miltä tuntuisi olla kyydissä kun sukkula laukaistaan.
Kennedy Space Centerin vierailijakeskuksessa suuri osa katsottavasta on ulkosalla, suurella piha-alueella. Sieltä löytyy mm. avaruussukkulan raketti-polttoainetankki-yhdistelmä, jotka on ihan oikeita yksilöitä. Polttoainetankki tosin on joku varhaisempi prototyyppi, mutta kuitenkin.
Sen sijaan pihassa pönöttävä Exploreriksi nimetty orbiter ei ole oikea, vaan mallikappale, joskin ihan aitoa vastaavaksi tehty kokoa myöden. Tästä on vaan toinen kylki auki, että sen sisään pääsee katselemaan ja ihmettelemään.
Piha-alueen toisessa päässä on rakettipuisto, josta löytyy raketteja vähän joka lähtöön. Aika huikeita ovat.
Ihan rakettipuiston vieressä on sisätiloissa oleva Early Space Exploration -näyttely, josta löytyy paljon kaikkea Apollo-ohjelmaan asti. Kuten nyt vaikkapa Houston Chroniclen Mercury-ohjelmaa ja -astronautteja käsittelevä sunnuntain erikoisnumero vuodelta 1962.
Houstonissa olen päässyt näkemään sekä historiallisen ohjauskeskuksen josta mm. Apollo-lennot on ohjattu, että sen nykyisen version. Nyt voin ruksia listalta yli myös sen ensimmäisen, josta Mercury-ohjelmaa ohjattiin (tai no, oikeasti tää on malli vaan, mutta kamat on kyllä ihan oikeita ja huone samannäköiseksi tehty).
Pääsylippu Kennedy Space Centerin vierailijakeskukseen oikeuttaa myös sisäänpääsyyn mantereen puolella sijaitsevaan Astronaut Hall of Fameen, jossa halusin ehdottomasti ennättää myös piipahtamaan.
Varsinaisen Hall of Famen lisäksi paikasta löytyi myös kaikenlaisia muistoesineitä ja muuta mukavaa. Siellä voi myös ottaa osaa puolen päivän mittaiseen Astronaut Training Experienceen, jossa siis pääsee treenaamaan kuin astronautti ja kokeilemaan olisiko itsestä ainesta sellaiseen hommaan. Kokemus olisi varmasti melkoinen, mutta se vie kuitenkin suuren osan päivästä ja pitää vieläpä varata huomattavasti etukäteen, joten väliin jäi. Eikä silti, en minä usko että olisin niistä harjoituksista selvinnytkään. Tyydyin siis vain ihailemaan kaikkea hienoa, kuten nyt vaikkapa ihan mahtavaa kokoelmaa astronauttien lentäjänkypäriä.
Oli siellä yksi harjoitusjuttu jota olisi päässyt testaamaan ihan vapaasti, nimittäin sellainen pyörivä vimpain jossa istutaan pienessä kapselissa ja koetaan jopa 4g:n voima. Valitettavasti se oli juuri silloin suljettu enkä päässyt pyörimään, vaikka olisin kyllä ehdottomasti halunnut. Jäi vähän harmittamaan, jos saan joskus uuden tilaisuuden menen kyllä varmasti.
Nämä NASA-jutut on mulle sen verran lähellä sydäntä, että päivä oli emotionaalisesti varsin koetteleva. Ja jos ei aikaisemmin olisi ollut, niin viimeistään sitten siinä vaiheessa kun kiertelin liikutuksen vallassa katsomassa astronauttien Hall of Fame -muistoplakaatteja. Olisi ollut kiva jakaa tämä kokemus jonkun kanssa, mutta olen silti varsin iloinen että uskalsin lähteä seikkailemaan ihan yksinkin. Oli meinaan aika täydellinen viimeisen päivän ohjelma Floridan lomalle.