Vuosi uusi

Takana on ihan mahtava loma Seattlessa ja todella tuskallinen kotimatka keskiviikkona. Raportoin lisää kunhan ehdin käymään läpi kaikki ne miljoona valokuvaa jotka taas vaihteeksi reissussa nappailin. Sitä en osaa sanoa koska tämä tapahtuu, sillä Villen sisko perheineen saapui torstaina Houstoniin. Eli meillä on vähän niinkun vieraita, vaikka he toki hotellissa majailevatkin.
Vuotta vaihdetaan kuitenkin Villen kanssa ihan kahdestaan, kotosalla. Jääkaapissa on kuohuviinipullo ja juustokakkua, mitä muuta sitä muka ees tarttis?

Hyvää Uutta Vuotta!!

Joulukuun kootut

Ei oo nähtävästi tää joulukuu ollut yhtään parempi blogin kannalta kuin marraskuukaan. Voisinkin kerrankin tehdä uudenvuodenlupauksen, eli että yrittäisin jaksaa päivittää blogia täysistä työpäivistä huolimatta. Otetaanko pikakertauksena jotta miten sitä onkaan joulukuuta vietetty?
Saatiin Marketalta ja Sepolta joulukalenteri, jonka luukkuja ollaan ahkerasti availtu joka aamu. Mä saan avata parittomina päivinä ja Ville sit parillisina.
Postiluukkuun on ilmestynyt kaikenlaisia muitakin kivoja lähetyksiä, joiden määrästä päätellen me ollaan oltu ihan hurjan kilttejä tänä vuonna. Kaikki paketoidut jutut ollaan tietysti jätetty rauhaan odottamaan aattoa.
Joulukoristeita meillä on melko vähänlaisesti, kun ollaan lähdössä muualle jouluksi, mutta jotain sentään. Joulukuun rouvien lounaalla askarreltiin lumihiutaleita (vähänkö se oli kivaa, en oo tehnyt niitä vuosikausiin!) ja Marketan ja Sepon joulupaketista paljastui joulukello, joka pääsi roikkumaan ulko-oveen. Ja ei, se ei ollut paketoitu, niin ei voitu tietää saiko avata vai ei. Loppuosa tulkittiin joululahjaksi, joten laitettiin takaisin kuoreen ja avataan sitten yllättyneinä uudelleen myöhemmin.
Meillä oli viime maanantaina toimiston pikkujoulut, pistettiin pulju kiinni ja sulkeuduttiin syömään hyvää ruokaa ja pelaamaan White Elephant -lahjanvaihtopeliä. Kas näin se toimii: Jokainen tuo pienen paketin (meillä oli ehdottomana hintarajana kymmenen dollaria) ja paketit kerätään yhteen paikkaan, jonka jälkeen jokainen osallistuja saa numerolapun. Se jonka lapussa on ykkönen, saa valita yhden paketin ja avata sen. Se jonka lapussa on numero kaksi, saa joko varastaa ykkösen avaaman lahjan tai valita pakettien joukosta uuden lahjan avattavaksi. Numero kolmonen saa varastaa kumman tahansa aiemmin avatun lahjan, tai valita uuden, ja näin jatketaan eteenpäin. Jos jonkun lahja varastetaan, saa kyseinen henkilö uuden vuoron, jolla joko varastaa lahjan (samaa, juuri varastettua lahjaa ei kuitenkaan saa heti napata takaisin), tai valita uuden paketin. Kun paketti on kolmannella omistajallaan, eli varastettu kahdesti, se julistetaan "kuolleeksi," eli sitä ei saa enää varastaa. Minä sain itselleni mielettömän upean kolmiulotteisen pöllöpalapelin, ja kun sanon "sain," tarkoitan että häikäilemättömästi varastin sen työkaverilta.
Kotiin päädyin lopulta kahden lahjan kanssa, kun erinäisten käänteiden seurauksena sain pomolle Valkoisen Elefantin päätteeksi jääneen pienen kirjahyllynkin. Pomo ei sitä nimittäin tarvinnut, joten kun omalla vuorollani pohtiessani minkä lahjan varastaisin satuin mainitsemaan että pieni kirjahylly on kyllä hankintalistalla, tyrkättiin se päivän lopuksi minulle mukaan. Maksuksi lupasin jemmata työpöydän laatikkoon 75 senttiä sitä hetkeä varten, kun pomon Dr. Pepper -himo käy liian kovaksi, eikä omasta takaa löydy juoma-automaattiin sopivaa valuuttaa. Jos ette vielä ole vakuuttuneita siitä että mulla on ehkä maailman paras pomo, kerrottakoon vielä että koko meidän toimisto sai joulukuussa yhden iltapäivän vapaaksi jouluostoksia tai muita -valmisteluja varten. Ainoa ehto oli se, ettei kaikki saanut mennä samaan aikaan, vaan piti varmistaa että toimistolla on vähintään minimimiehitys.
Koska mun silmälaseja ei näöntarkistuksen seurauksena tarvinnut päivittää lainkaan, piti uusiin linsseihin korvamerkityille rahoille keksiä uusi kohde. Ostin siis kokonaan uudet silmälasit. En vanhojen tilalle, vaan niiden rinnalle, varapariksi ja myös ihan asustesyistä. Jos kerta laukkua, kenkiä ja koruja vaihdetaan fiilikseen ja tilanteen mukaan, miksei silmälasejakin voisi nyt ainakin kahdet olla. Ville puolestaan pitäytyi vanhoissa kehyksissä ja sai vaan tuliterät uusilla vahvuuksilla varustetut linssit sekä silmä- että aurinkolaseihinsa.
Kunnostauduttiin pitkästä aikaa palapelienkin kanssa ja väsättiin kasaan ehkä maailman hienoin palapeli ikinä. Löydettiin tää Petun kanssa Kennedy Space Centeristä ja ostettiin molemmat omat. Huhu kertoo että Petun kappale on vielä noin tuhannessa palasessa, kun taas meidän on odottanut kehyksissä jo useamman viikon sitä hetkeä, kun joku jaksaa nakutella naulan seinään.
OISS järjestää talviloman tietämissä paljon ohjelmaa kansainvälisten opiskelijoiden iloksi, kun kaikilla ei ole mahdollisuutta joka lomalla lentää kotiin. Kun kävi ilmi että yksi ohjelmanumeroista on lätkämatsi, päätettiin Villen kanssa tarttua tilaisuuteen ja mennä mukaan. Ei olla nimittäin vielä kertaakaan käyty täällä katsomassa jääkiekkoa, vaikka tarkoitus on ollut alusta asti. No nyt käytiin, vaikka rehellisyyden nimissä kyseessä oli ihan tosi huono jääkiekko. Texas Stars vastaan paikallinen Houston Aeros päättyi kotijoukkueen 4-1 voittoon, ja olihan pelissä ihan hauskaa, mutta laatulätkä oli kyllä tästä showsta kaukana...
Ylivoimaisesti hupaisinta matsissa oli se, kun Aerosin ensimmäisen maalin jälkeen katsomosta alettiin viskoa jäälle pehmonalleja. Ville tiesi kertoa että kyseessä on vuosittainen tempaus, jolla kerätään jouluksi nalleja lasten hyväntekeväisyyteen. Melko hauska veto, tosin jäin itse miettimään että mitä sitten olisi tapahtunut, jos Aerosit olisi jäänyt pelissä nollille?
Tällä viikolla oli vuorossa OISS:n talvitapahtumista toinen, kun koko toimiston väki lähti opiskelijoiden kanssa Bayou Wildlife Parkiin. Homma oli valtaisa menestys, jonka lisäksi tuli havaittua että kesän kuumimmat helteet ei ehkä ollut ihan paras vierailuajankohta. Eläimet olivat nimittäin tällä kertaa ihan tosi paljon aktiivisempia, kamelitkin tunki käytännössä vaunuun sisään ruokakipon perässä.
Sit vielä sellainen juttu, että Red Hot Chili Peppers, eli ehkä maailman ensteks paras bändi ikinä, julkaisi tänä vuonna vaihteeksi uuden levyn. Ja uuden levyn kiertue saapuu maaliskuussa Houstoniin ja meillä on liput! Ja niin, me muuten lähdetään jouluksi Seattleen, heti kun perjantain puolikas työpäivä päättyy. Ricen presidentti on reilu kaveri ja pistää nimittäin puljun kiinni jo puoliltapäivin, jotta porukka pääsee kotiin. Että hyvät joulut vaan kaikille!


Sit vielä sellainen ihan pikkujuttu, että Houston Texansit on varmistanut pääsyn playoffeihin, ekaa kertaa ikinä! Asia ansaitsee paremmalla ajalla ihan oman jutun.

Jatkoa edelliseen

Mihinkäs sitä viimeksi oikein jäätiinkään? Ai niin, piti kertomani siitä syystä, miksi töissä on ollut niin harvinaisen kova kiire. Tuossa parisen viikkoa sitten oli nimittäin International Education Week (IEW), johon me otettiin varaslähtö jo edeltävänä lauantaina potkaisemalla tapahtumat käyntiin pingisturnauksella. Eli ensimmäinen niistä kahdesta peräkkäisestä kuuden päivän työviikosta johtui siitä, että olin parin työkaverin kanssa katsomassa kun opiskelijat otti toisistaan mittaa pöytätenniksen jalossa urheilulajissa. Ja voin muuten kertoa, että turnauksen taso oli huikea. Neljännesfinaaleissa pallot sai jo melkoista kyytiä ja mitalipelit oli molemmat ihan uskomattomat. Kolmen kärki sai mitalit ja kaikki neljä finaaleihin yltänyttä pienet tavarapalkinnot, ihan ansaitusti. Hauska päivä ja tosi menestyksekäs aloitus meidän IEW:lle.
Jaa että mikä ihmeen International Education Week? Kyseessä on sisäministeriön ja opetusministeriön yhdessä sponsoroima, jo kahdennentoista kerran järjestettävä maa(ilma)nlaajuinen viikko, jolloin keskitytään kansainvälisen koulutus- ja oppilasvaihdon hyötyihin ja riemuihin. Ricen yliopisto osallistuu tietenkin myös ja hyvin luonnollisesti pääasiallisesti OISS:n johdolla. Ja IEW:n koordinointi sattuu kuulumaan minun työnkuvaani. Toki koko meidän tiimi teki paljon hommia kaikkien meidän järjestämien tapahtumien eteen ja jokaisella tapahtumalla oli päävastuuhenkilö, mutta minä olin silti loppupeleissä vastuussa kaikesta. Eli oli vähän kiire, oli vähän tekemistä ja oli vähän rankkaa. Mutta oli myös ihan tosi palkitsevaa ja hauskaa! Ja tuntui hyvältä huomata, kuinka kaikki työkaverit seisoi mun takana ja kuinka kaikki luotti mun kykyihin hoitaa homma kotiin, vaikka olin aloittanut työt vasta paria kuukautta aiemmin. Pingisturnauksen jälkeisenä maanantaina sain pomolta jopa kukkia hienosti alkaneen IEW:n kunniaksi.
Maanantai olikin viikon ainoa päivä kun meillä ei ollut mitään tapahtumaa. Tiistaina vuorossa oli yhdessä Ricen Graduate Student Associationin (GSA) kanssa järjestetty kansainvälinen kahvitunti. GSA järjestää näitä kahvitunteja kerran kuussa, ja kun yhden ajankohta osui yksiin IEW:n kanssa, me tartuimme tilaisuuteen sponsoroida tapahtuma. Keskiviikkona vuorossa oli Ricen kansainvälisten opiskelijajärjestöjen presidenteille vuosittain järjestettävä kiitoslounas. OISS vie aina IEW:n kunniaksi nämä kv-klubien presidentit Faculty Clubille lounaalle kiitoksena siitä työstä, mitä nämä opiskelijajärjestöt kansainvälisten opiskelijoiden eteen tekevät. Torstaina puolestaan vietimme varhaista Kiitospäivää ja söimme opiskelijoiden kanssa perinteisen kiitospäivän lounaan. Yksi kampuksen ravintoloista osallistui IEW:hen tarjoilemalla viikon ajan lounasta eri maista, ja torstaiksi pyysimme heitä kokkaamaan kiitospäivälle tyypillisiä ruokia. OISS osti etukäteen reilut 100 lounasta ja jakoi liput ilmaiseen ateriaan 101 opiskelijalle.
Perjantaina oli vuorossa International Education Reception, jonka tarkoitus oli päättää International Education Week ja julkistaa meidän IEW essee kilpailun voittajat. Tämä kilpailu oli mun mielestä koko IEW:n ihan paras juttu tänä vuonna. Me pyysimme opiskelijoita kirjoittamaan essee aiheesta kulttuurisesta sopeutumisesta ja siitä, mitä on olla kansainvälinen opiskelija Ricessa, ja saimme yli 40 tekstiä. Osasimme toki odottaa etukäteen isoa lukua, sillä meidän pomo oli päättänyt panostaa ihan todenteolla: ykköspalkinto oli huikeat $750 (kakkossijasta sai $500 ja kolmossijastakin $250). Tuomareita meillä oli viisi ja minä sain kunnian olla toinen OISS:n edustajista, kolmen muun ollessa varsin merkittäviäkin tyyppejä ympäri kampusta. Ja ne esseet oli suurimmaksi osaksi muuten ihan tosi hyviä, mutta onneksi kärki erottui joukosta yllättävänkin selkeästi. Päädyimme lopulta kolmen parhaan lisäksi antamaan erikoismaininnan vielä kolmelle seuraavallekin esseelle.
Vaikka perjantain Reception olikin meidän virallinen IEW:n päätösjuhla, oli yksi tapahtuma vielä jäljellä. OISS on nimittäin jo vuodesta 2005 lähtien järjestänyt IEW Mini Soccer World Cupin, joka pelattiin tänä vuonna viikon päätteeksi lauantaina. Turnauksessa pelaa neljä joukkuetta, Afrikka, Aasia, Amerikat ja Eurooppa, ja voitosta taistellaan tiukasti. OISS:llä on superhieno pokaali, jonka kylkeen voittajajoukkue saa aina nimellään ja voittovuodella varustetun laatan, jotta jälkipolvetkin näkevät mikä maanosa on milloinkin kruunattu Ricen jalkapallomestariksi. Tänä vuonna voittoon ylti Amerikat, Afrikan jäädessä täpärästi hopealle. Eurooppa, jonka joukkueessa Villekin pelasi, selvisi hienosti kolmossijalle ja Aasia piti tänä vuonna perää. Päivä oli superhauska ja pelaajilla tuntui olevan aidosti kivaa, itse olin lähinnä onnellinen siitä että IEW oli päättynyt ja kaikki oli mennyt hyvin. Sunnuntaina makasinkin sitten koko päivän raatona sohvalla ja yritin toipua ihan mahtavasta mutta myös mahtavan väsyttävästä viikosta. Texansitkaan ei pelannut kun niillä oli väliviikko, niin ei tarvinnut edes erityisemmin keskittyä niihin jalkapallopeleihin mitä telkkarista tuli. Harvinaisen tarpeeseen tullut tekemättömyyden päivä, sanoisin.
Ei töissä heti rauhoittunut IEW:n jälkeenkään, oli meinaan aika paljon kaikenlaisia pieniä jälkijuttuja jotka piti hoitaa. Mutta huomattavasti rauhallisemmin se seuraava viikko jo meni, eikä vähiten siksi, että kyseessä oli vajaa, vain kolmipäiväinen rupeama. Torstaina nimittäin vietettiin sitä oikeaa Kiitospäivää, jonka kunniaksi saatiin lupa laittaa toimisto kiinni keskiviikkonakin jo kahdelta. Eli oikeasti työviikko oli vain kaksi ja puolipäiväinen, voitaisko ottaa tavaksi, kiitos? Kiitospäivää meidät oltiin Villen kanssa kutsuttu viettämään mun pomon luokse, ja oli ihan tosi hauskaa. Meillä oli varsin monikulttuuriset bileet kun paikalla oli pomon perheen ja meidän lisäksi yksi kiinalainen, yksi marokkolainen ja kaksi irakilaista vierasta. Hyvää ruokaa ja mielenkiintoisia keskusteluja, mitä muuta sitä Kiitospäiväänsä kaipaisi? Loput kolme vapaapäivää otettiin niin rennosti kuin ikinä pystyttiin, ainoa mainitsemisen arvoinen fakta taitaa olla se, että Texansit voittivat viime sunnuntain pelin Jacksonville Jaguarseja vastaan 20-13.
Tällä viikolla on elämä töissä taas normalisoitunut. Tämä aika vuodesta on meille melko kiireistä, mutta ei yhtään samanlaista hulinaa kuin IEW:n aikaan. Viikolla ei tehty juuri mitään sen kummempaa, mutta tänään ollaan sitten menty senkin edestä. Ensin päivällä pyörittiin hetki Galleriassa, kun molemmat kävi silmälääkärissä. Villellä muuttui linssit pikkuisen, minulla ne pysyi samana lääkärin väläytellessä, että seuraavaksi todennäköisesti lähtee vahvuudet iän myötä alaspäin. Arvatkaa tuliko vähän vanha olo..? Illalla kiiruhdettiin downtowniin katsomaan taas yksi Cirque du Soleil -esitys, Dralion. En ole vieläkään nähnyt yhtään Cirque du Soleil -esitystä josta en olisi pitänyt, ja alan vähitellen epäillä ettei sellaista ole olemassakaan. Tässä vielä Dralionin traileri kaikille kiinnostuneille.

Ps. Kuvituksena toimi meidän saalis Ricen kampuksella perjantaina järjestetyistä kirjamyyjäisistä.

Kuulumisia kertarysäyksellä

Blogi on nähtävästi kokenut näin marraskuussa melkoisen välikuoleman, haluatteko kuulla kootut tekosyyt selitykset? Töissä on ainakin ollut varsin kiireistä, ja kun on ensin viettänyt koko päivän yrittäen olla mahdollisimman produktiivinen tietokoneen äärellä, ei kotona enää oikein tahdo riittää motivaatio minkäänlaiseen hyödylliseen tietokonepuuhasteluun. Ylimääräistä ohjelmaakin on ollut jonkin verran, kuten myös kaksi peräkkäistä kuuden päivän työviikkoa, ja kun aikaiset aamuherätykset saavat vielä iltaisin yleensä pilkkimään jo viimeistään kymmenen aikoihin, niin on jotenkin tämä blogiin panostaminen jäänyt. Nyt on kuitenkin saatu pitkän, nelipäiväisen viikonlopun ansiosta lepäillä sen verran, että joskohan sitä jaksaisi raportoida mitä kaikkea on ehditty viimeaikoina puuhaamaan.
Viimeksi juteltiin Halloweenista, jolloin kurpitsankaiverruksen lisäksi juhlittiin myös Villen synttäreitä. Lahjapaketeista löytyi mm. kirja, palapeli, Alfred Hitchcockin varhaisia elokuvia, sekä lompakko Marketalta ja Sepolta. Minäkin sain jotain pientä ja kivaa samana päivänä, kun yksi työkaveri tuli takaisin kahden viikon reissulta Saksasta ja toi tuliaisena berliiniläisten jalankulkuliikennevalojen vihreän tyypin kuvalla varustetun muistivihon ja kynsiviilan. Olenko muistanut koskaan mainita että mulla on ihan huippuja työkavereita?
Saman viikon perjantaina mulla oli vapaapäivä, hyvityksenä aikaisemmin mainitussa kurpitsankaiverrustapahtumassa ja yhdessä iltakokouksessa sisään tehdyistä tunneista. Villen oli alun perin tarkoitus tehdä lyhyt päivä, mutta puolivälissä viikkoa mies ilmoitti ottavansa myös koko päivän vapaaksi, ja järjestävänsä yllätyksen mun etukäteissyntymäpäivälahjaksi. Kun perjantaista siis tavallaan tuli jo melkein synttäripäivä, sovittiin että se olisi sopiva ajankohta yhteisten pakettien avaamiseen. Kivojen lahjusten joukossa mm. dvd’itä, Angry Birds -pehmoja ja -keittokirja Petulta, sekä lahjakortti Morton’sille, jossa ollaan aikaisemminkin herkuteltu, Ollilta ja Riittalta.
Kahdentoista aikaan hypättiin sitten autoon ja lähdettiin ajamaan minulle vielä tuntemattomaan kohteeseen. Pikkuinen aavistus minulla tämän synttäriyllätyksen luonteesta kyllä oli, joten en sit kuitenkaan ihan hirmuisesti yllättynyt, kun saavuttiin paikkaan jossa oli paljon hevosia. Ville on nimittäin luvannut jo vuonna 2007 vievänsä minut jossain vaiheessa ratsastamaan ja nyt vain reilut 4 vuotta myöhemmin tuo lupaus täytettiin!
Ville oli varannut meille tunnin mittaisen maastoratsastuksen, johon päästiin ihan kahdestaan. Yksityisen lenkin olisi voinut varmistaa etukäteen lisämaksulla, mutta koska olimme liikkeellä arkena keskellä päivää, ei meidän kierrokselle ollut muita tulijoita. Ensin saatiin hyvin pikainen näin ohjaat hevosta -opastus ja sitten mentiin. Todellisuudessahan nuo hepat oli niin hyvin koulutettuja, että ne seurasivat opasta ja tämän ratsua ihan ilman minkäänlaista panostusta meidän puolelta. Tottumattomalle tunti oli just hyvä aika ratsastella menemään kivoja metsäpolkuja, ja kun hintakaan ei ollut paha, niin sitä vois joskus mennä uudestaankin.
Viikko päättyi tutusti jalkapallopelissä, jossa Texansit voitti Cleveland Brownsit 30-12. Rentouttavan pitkän ja Texansien voiton ansiosta menestyksekkään viikonlopun jälkeen oli hyvä mennä maanantaiaamuna töihin, jossa heti yhdeksältä minua odotti arviointi molempien esimiesteni kanssa. Pomo oli jo torstaina todennut ettei ole syytä hermoilla, mutta kyllä se vähän jännitti silti. Ei olisi tarvinnut, lopputuloksena oli nimittäin niin kehuvia ja ylistäviä kommentteja että melkein nolotti.

Tiistaina tuntui etten saanut töissä mitään hyödyllistä aikaan. Meillä päivitetään toimistossa tietokoneita ja tiistaina oli minun vuoroni saada uusi kone. Vietin siis koko aamupäivän lähinnä hengaillen meidän IT-henkilön kanssa, näpytellen salasanani koneeseen aina tarvittaessa ja yrittäen aina välillä autella työkavereita erilaisissa tietokonetta kaipaamattomissa jutuissa. Kun tietokone tuli kuntoon, olikin jo aika siirtyä pitkän kaavan mukaiselle lounaalle. OISS isännöi yhdessä Norjan konsulaatin kanssa keskustelutilaisuuden kaikille Houstonissa olevien eurooppalaisten konsulaattien edustajille, ja OISS:n toisena oikeana eurooppalaisena sain luonnollisesti osallistua. Nyt siis minäkin pääsin vihdoinkin Faculty Clubille syömään. Ja jouduin puhumaan ruotsia Norjan konsulin kanssa...

Keskiviikkona käytiin pitkästä aikaa yhdellä luennolla, kun astronautti ja Rice-alumni Shannon Walker jutteli lennostaan kansainväliselle avaruusasemalle ja missioon kuuluneesta harjoittelujaksosta. Me ollaan kerran aikaisemminkin oltu samaan luentosarjaan kuuluvalla luennolla ja olen yhä vaan vaikuttunut siitä, mitä kaikkea Rice yhteisölleen tarjoaakaan. Walkerin luento oli ihan älyttömän mielenkiintoinen tällaiselle vannoutuneelle NASA-fanille, etenkin koska hän lensi ISS:lle venäläisellä Soyuzilla NASA:n shuttlen sijaan. Opin siis paljon uutta, eikä haitannut yhtään että ilta venyi aika pitkäksi.
Torstaina kiiruhdettiin töiden jälkeen äkkiä kotiin syömään ja jatkettiin lähes saman tien oopperaan katsomaan ainoa Beethovenin koskaan säveltämä ooppera, Fidelio. Muuten tämä kyseinen teos ei olisi kiinnostanut lippujen hankintaan asti, mutta kun pääroolissa esiintyi Karita Mattila, oli se ihan pakko mennä katsomaan. Karita oli uskomattoman hyvä, mutta valitettavasti ooppera itsessään oli ihan hirvittävän huono. Mutta ei se mitään, sujuipahan ainakin kotimatka rattoisasti kun naurettiin juonen typeryydelle ja muisteltiin huonoimpia kohtia.
Perjantaina oli mun vuoro juhlia sitä varsinaista syntymäpäivää, enkä etukäteisylläristä huolimatta jäänyt kokonaan ilman paketteja. Ville oli ostanut hurjan söpön kilpikonnariipuksen ja Marketan ja Sepon paketista paljastui meikkipussukka ja kosmetiikkaa. Työkaverit järjestivät toimiston tapojen mukaan mulle yllätyssynttärit ja lahjoivat vielä lisää (kuvaa paketin sisällöstä luvassa myöhemmin...), jonka lisäksi sain houkuteltua noin puolet porukasta vielä yhteiselle lounaallekin. Ei siis hassumpi synttäripäivä. Ja koska kotonaolo oli tällä kyseisellä viikolla ihan yliarvostettua, lähdettiin illalla vielä vuosittaisiin Nutcracker Market -joulumyyjäisiin. Arvottiin pitkään että jaksaako mennä vaiko ei, kun torstaista sunnuntaihin järjestetty tapahtuma osui tänä vuonna vähän huonoon viikkoon. Torstaina oltiin oopperassa, lauantaina oli koko päiväksi ohjelmaa ja sunnuntaina luonnollisesti jalkapalloa, josta ei oltu valmiita luopumaan vaikka kyse vieraspelistä olikin. Jäljelle jäi siis perjantai töiden jälkeen. Onneksi sain selville, että viimeiselle kolmelle tunnille myytiin lippuja puoleen hintaan, joten hieman lyhyestä ajasta maksaminen ei harmittanut enää niin paljoa. Ja hyvin ehdittiin kiertämään kaikki mitä haluttiinkin, eli onneksi mentiin!

Lauantain koko päivän ohjelmasta lisää vähän myöhemmin, kun se liittyy seuraavaksi raportointivuorossa olevaan viikkoon. Toivottavasti saan kerrottua mistä oikein oli kyse ilman toista neljän viikon päivitystaukoa... Nyt on kuitenkin pakko mennä nukkumaan, että jaksaa huomenna taas herätä epäinhimillisen aikaisin ja aloittaa uusi, toivottavasti hieman rennompi työviikko. Lopuksi vielä ilouutisena jaettakoon, että se vieraspeli Tampa Bay Buccaneerseja vastaan, josta emme olleet Nutcracker Marketin vuoksi valmiita luopumaan, päättyi Texansien murskavoittoon 37-9!

Kurpitsalyhty

Osallistuttiin muutama viikko sitten minun töiden puolesta kurpitsankaiverrustapahtumaan, jossa Ville oppi kurpitsankaiverruksen salat. Kun mies sitten puolestaan opetti minulle miten homma tapahtuu, näpsin sen verran kuvia että voimme nyt Halloweenin kunniaksi julkaista pienimuotoisen kurpitsankaiverrusoppaan.
Ensimmäiseksi tarvitset kurpitsan. Ammattilaisille riittää sen lisäksi veitsi ja oma mielikuvitus, mutta me ostettiin kaupasta näppärä kurpitsankaiverruspaketti, jossa on muutama hyödyllinen työkalu ja mallikuvia, jos ei oma mielikuvitus tai piirtämis-/kaiverrustaidot ihan vielä riitä luovempaan toteutukseen.
Ekaksi leikataan kurpitsan yläosaan aukko. Koska irtileikattava osa toimii myöhemmin kurpitsalyhdyn kantena, on kaikista kätevintä leikata vähän sisäänpäin vinottain. Aukon kannattaa olla sen verran iso, että käsi mahtuu suhteellisen helposti sisään. Jos nimittäin myöhemmin käsi jää jumiin (todistin tätäkin näkyä silloin muutama viikko sitten...), eikä sitä saa irti aukkoa suurentamatta, ei se kansipala enää sovi paikalleen.
Seuraavaksi kurpitsa siivotaan sisältä tyhjäksi. Fiksut ja keittiössä näppärät ihmiset ottavat talteen ne osat jotka voi hyödyntää leivonnassa tai kokkauksessa, me muut vaan tunnetaan huonoa omaatuntoa siitä, ettei olla niin fiksuja ja keittiössä näppäriä... Mitä tarkemmin sisäseinät saa kaavittua puhtaiksi, sitä pitempään kurpitsalyhty säilyy hyvänä alkamatta pilaantua.
Kurpitsankaiverruspaketin mallikuvista valikoimme toteutukseen hienon viikatemieskuvan, joka seuraavaksi teipattiin kiinni kurpitsan kylkeen. Kyllä ne paketin mukana tulevat työkalutkin on ihan tosi kätevät, mutta nämä mallikuvat ovat ehdottomasti se suurin syy, miksi paketin ostoon päädyimme. Vapaalla kädellä kun oltais ehkä just ja just selvitty harvahampaisesta naamasta jolla on kolmion malliset silmäaukot ja nenä, ja nekin todennäköisesti hyvin typerästi vinossa.
Seuraavaksi mallikuvan rajat käydään läpi tuollaisen piikikkään rullan avulla. Eipä siitä sen enempää, tärkeintä on muistaa painaa sen verran voimakkaasti, että kurpitsan pintaan jää jälki.
Se jälki näyttää sitten suurin piirtein tältä. Tarkoitus ei todellakaan ole vielä saada kuvan rajoja läpi asti, vaan saada aikaan katkoviiva, jota pitkin on sitten helpompi lähteä veistelemään.
Seuraavaksi tartutaan hieman terävämpään työkaluun, jolla sahataan katkoviivojen kohdat ihan läpi asti. Kurpitsankaiverruspaketista löytyy pienet sahat kahdessa eri koossa: isommat kohdat voi vedellä huolettomasti sillä isommalla sahanterällä, kun taas pienempi soveltuu tiukkoihin käännöksiin ja pikkutarkkuutta vaativiin yksityiskohtiin.
Kun kaikki rajat on käyty läpi ja irronneet palaset poistettu, on kuvio jo varsin hyvällä mallilla. Rajoja kannattaa vielä vähän siistiä, jotta lopputulos olisi mahdollisimman hieno ja tyylikäs.
Sitten vaan kynttilä sisään ja ihastelemaan omaa tuotostaan. Jos ei halua riskeerata oikean tulen kanssa, voi käyttää sellaista paristoilla toimivaa mukatuikkua, tai kuulemma myös sellaiset pimeässä hohtavat tikut joita koktaileihin joskus laitetaan toimivat aika hyvin. Meillä ei ollut kauheasti vaihtoehtoja niin laitettiin ihan oikea kynttilä, mutta huomattiin että kurpitsalyhdyn kansi alkoi hetken päästä vähän tummua ja kärventyä, joten se piti ottaa pois. Turvallisuus ennen kaikkea, eli oikeaa kynttilää käyttäessä kurpitsalyhtyä ei tietenkään saa jättää valvomatta. Mutta vähänkö meidän viikatemiehestä tuli ihan tosi hieno!

Hauskaa Halloweenia!!

Battle Red

Kahden vähän heikommin sujuneen pelin jälkeen Texansit ovat vaihteeksi kunnostautuneet ja pelanneet varsin menestyksekästä jalkapalloa. Viime sunnuntaina arkkivihollisemme, Tennessee Titansit, ottivat turpaan 41-7, kun taas tänään saimme nauttia kotipelistä Jacksonville Jaguarseja vastaan ja 24-14 loppulukemista, mikä tarkoittaa että Texansit on tällä hetkellä 5-3 ja pitää hallussaan divisioonansa kärkipaikkaa.
Joka kaudella yksi kotipeleistä on Battle Red -päivä, jolloin pojat pelaavat punaisissa paidoissa ja fanejakin kehotetaan sonnustautumaan punaisiin. Katsomon punaisuutta varmistellaan jakamalla portilla Battle Red -paitoja, jollaiset me saatiin viime kaudellakin. Tänä vuonna ei kuitenkaan tarvinnut turvautua ilmaisvaatteeseen, kun oltiin varauduttu etukäteen ja käyty ostamassa molemmille varta vasten ihan uudet pelaajapaidat. Villen paidan selässä lukee Foster ja itse päätin osoittaa vähän rakkautta myös puolustukselle Ryans-paidan avulla, kun varastoistani löytyy jo molempien suosikkihyökkääjieni, eli Johnsonin ja Fosterin nimillä varustetut paidat.
Hukkaan ei portilla jaettu Battle Red -paita kuitenkaan mennyt, kun tarvitsihan Andrekin luonnollisesti jotain punaista ylleen. Valitettavasti yksi koko sopii kaikille ei ihan pitänyt paikkaansa pienikokoisen karhun kohdalla, kasvunvaraa kun on vähän joka suunnassa. Voitte vaan kuvitella kuinka paljon hymyjä jättikokoiseen paitaansa sonnustautunut Andre muuten sai päivän mittaan osakseen...

Paketteja ja partureita

Nyt kun meidän molempien synttärit lähestyy taas kovaa vauhtia, ilmestyy postiluukkuun näköjään vähän väliä erilaisia paketteja. Viime viikonloppuna saapui Marketan Villelle lähettämä paketti, jonka päällä luki sen verran isolla päivämäärä jolloin se on tarkoitettu avattavan, ettei Ville voinut mitenkään esittää ettei olisi sitä huomannut, vaikka mieli kuulemma vähän tekikin. Loppuviikosta saapui Petun paketti, jossa oli useampi lahjapaperiin kääritty juttu. Pakettivuoren väliin oli sujautettu viesti, jossa kehotettiin harkitsemaan avaamisajankohtaa, koska yhteisten lahjojen lisäksi molempien ikiomatkin paketit ilmeisesti sisältävät jotain samankaltaista. Niinpä jälkimmäisen synttärisankarin (eli minun) yllätyksen pilaamisen välttämiseksi käydään parhaillaan tiukkoja neuvotteluja siitä, milloin Petun lähettämät paketit oikein avataan.

Äidin postittama laatikko saapui alkuviikosta, mutta koska sen päälle ei kukaan ollut hoksannut kirjoittaa mitään päivämääriä tai avauskieltoja, revimme ja raastoimme sen luonnollisesti auki noin puolessa sekunnissa. Eihän me mitenkään oltais ikinä voitu arvata, että sisältö on tarkoitettu synttärilahjaksi. Ja koska sisältö oli myös jäänyt tyystin vaille lahjapaperointia, olemme jo nauttineet ensimmäisen useammasta salmiakkipussista hyvällä omallatunnolla. (Myös muut syötäväksi tarkoitetut herkut saivat osakseen huomattavaa arvostusta, vaikkei niitä sentään ihan vielä ole kaikkia syötykään.) Varsinainen synttärilahjaosuus taisi kuitenkin olla tämä hupaisa Viivi ja Wagner -pussilakanasetti, joka odottaa seuraavaa pesutupakeikkaa, jotta voimme ottaa sen käyttöön. Paitsi minun jättityynyni ei kyllä mahdu standardikokoiseen tyynyliinaan, mutta eiköhän me jotain keksitä.
Tänään illalla käytiin pitkästä aikaa oopperassa ja nähtiin se Sevillan parturi, jonka ”jatko-osa,” Figaron häät, käytiin katsomassa viime keväänä. Varsin hulvaton esitys tämäkin, ja itse pidin siitä vielä enemmän kuin Figaron häistä. Vähän meitä ihmetytti, miksi Houston Grand Opera päätti esittää nämä produktiot tässä ”väärässä” järjestyksessä, mutta eipä noista kumpikaan siitä mitenkään kärsinyt. Meneillään on muuten varsin kiinnostava oopperakausi, meillä on jo liput ensi kuulle yhteen toiseen oopperaan, ja vuodenvaihteen jälkeen esityksessä on vähintään yksi ihan pakollinen teos. Mutta niistä lisää sitten myöhemmin.

Vitonen

Maailmassa on hyvin harvoja asioita, jotka saavat joka arkiaamu kuudelta heräämään joutuvan huomattavan aamu-unisen ihmisen nousemaan noin luonnottomaan aikaan myös viikonloppuna. Kuka olisi ikinä uskonut, että viime sunnuntaina sellainen asia oli viiden kilsan aamulenkki...
Texansit järjestivät Reliant Parkin alueella vuosittaisen Running of the Bulls 5k -tapahtuman, johon me päätettiin yllytyshulluina ilmoittautua. Aamukahdeksan starttiaika ja siitä johtuva kello kuuden herätys muuttuivat ihan kohtuullisiksi uhrauksiksi siinä vaiheessa, kun kuulimme juoksureitin päättyvän Reliant Stadiumin sisälle ja että vitosen maaliviivalle juostaan Texansien Bull Tunnelin läpi. Sen saman Bull Tunnelin, josta pelaajat tulevat kentälle joka kotipelissä.
Tapahtuma oli ihan hurjan hauska ja vitosestakin selvittiin ennakko-odotuksia menestyksekkäämmin. Stadionilla järkätyissä loppubileissä oli ruokatarjoilun lisäksi paljon muuta viihdykettä, ja ihan oikeille juoksijoille jaettiin palkinnot Texansien maskotin, Toron toimesta.
Kaikki osallistujat saivat lahjapussit muistoksi osallistumisesta. Tässä paidassa kelpaa käydä Ricen kuntosalilla, jonka jäseniksi onnistuttiin vihdoinkin liittymään muutamaa viikkoa aikaisemmin.
Texansit pärjäsivätkin sitten iltapäivällä omassa koitoksessaan vähän heikommin, kun hävisivät vieraissa Baltimore Ravenseille 14-29, mutta sitä ei onneksi tarvitse käsitellä yhtään sen enempää.

Rice Day

Ricen yliopisto on perustettu aikanaan lokakuun 12. päivä, joten tänään oli Rice Day, eli vähän kuin synttärit. Kampuksella oli paljon tapahtumia, tärkeimpänä kaikista presidentti Leebronin town hall -kokoontuminen, johon mekin mentiin koko toimiston voimin paikalle. Kaikkia oli etukäteen kehotettu pukeutumaan siniseen ja/tai harmaaseen, Ricen väreihin, ja itsellä kun harmaa on hyvin hanskassa mutta sininen puuttuu vaatekaapista lähes tyystin, päätin askarrella eilen illalla sen toisen helmisormuksen muuten harmaan kokonaisuuteni väripilkuksi.
Kokoontuminen oli ihan tosi mielenkiintoinen, kun presidentti Leebron kertoi kaikenlaisia faktoja Ricen nykytilanteesta ja miten tilanne on vuosien varrella muuttunut. Juuri tällaiset tilaisuudet korostavat kampuksen laajuista yhteisöllisyyden tunnetta, kun koko sali istui ovella jaetut Ricen väriset helminauhat kaulassa.
Olen jo pitkään ihastellut Ricen pöllöpinssejä, joita me jaellaan mm. delegaatioille ja vastaaville. Aamulla sitten tuli toimistolla puhetta ettei minulla ole yhtään Rice-pinssiä, joten sain ihan ikioman pöllön. Kokoontumisessa sain sitten heti perään vielä toisen, hieman erilaisen yksilön. Tämä jälkimmäinen oli nimittäin juhlavuosikappale.
Rice täytti tänään 99 vuotta ja juhlallisuudet käynnistivät samalla yliopiston sadannen juhlavuoden. Koko homma huipentuu vuoden päästä mahtaviin 100-vuotisjuhliin, joten lahjukset jatkuivat vielä tilaisuuden päätteeksi jaetuilla t-paidoilla, joita ei muualta sitten saakaan ja josta tilaisuuden missannut Ville on pienesti kateellinen.
Juhlavuosikampanjaan kuuluu yksi mielettömän hieno video, jonka ehdottomasti haluan jakaa. Katkelmat ovat Ricen ensimmäisen presidentin Edgar Odell Lovettin Ricen virallisissa avajaisjuhlassa pitämästä puheesta, kun taas pianisti puolestaan on luonnollisesti opiskellut Ricen kuuluisassa Shepherd Schoolin musiikkiohjelmassa. Vaikkei kieltä ymmärtäisikään, kannattaa video silti katsoa läpi vaikka ihan vaan upean musiikin ja historiallisten valokuvien vuoksi.

Aika mahtavaan paikkaan saadaan Villen kanssa mennä joka aamu töihin.