Minä vakuutuin siitä että meille tarvitaan kisu kauan ennen Villeä. Alun vankan vastustelun jälkeen miehen näkemys kuukausien mankumisen aikana vähitellen pehmeni, kunnes lopulta sain lupauksen että kun uusi työpaikka varmistuu voidaan harkita kissaa. Ja kun työpaikka varmistui, muuttui lupauksen sanamuoto siihen, että kun työt alkavat, niin voidaan harkita kissaa. Aloin salaa epäilemään, että vilpittömän lupauksen sijaan kyseessä oli viivytystaktiikka, jolla sai minut aina vähäksi aikaa hiljaiseksi.
Kun töiden alku sitten vihdoinkin näytti varmistuvan tammikuun 5. päivään, yritin kovasti vakuutella Villeä siitä että kissin harkitseminen ja hankinta olisi paljon järkevämpää näin talviloman aikana, kun ollaan paljon kotona ja kisulla olisi aikaa tottua uuteen kotiin ennen työpäivien pitkää yksinoloa. Ville kuitenkin vältteli kysymystä, ja minä aloin vähitellen lannistumaan, ettei niistä aiemmista lupauksista ole yhtään mihinkään.
Kunnes tuli jouluaatto. Me käytiin ulkona syömässä vähän paremmin, ja availtiin sitten paketit kuusen alta suomalaiseen tapaan jo jouluaattoiltana. Säästin Villeltä saamani paketit (niitä oli kaksi) viimeiseksi, ja ihan viimeisenä avasin ratkaisevimman lahjan. Sen sisältä paljastui pussillinen kissannameja ja kortti, jossa luvattiin että voidaan käyda tutusta löytöeläinkodista hakemassa nameille syöjä!!
Friends for Life (FFL) -löytöeläinkoti oli jouluna kiinni, joten keskityimme tutkimaan “valikoimissa” olevia kissejä heidän nettisivujensa kautta ja täyttämään adoptiohakemuksen. Tiesin haluavani aikuisen kissan, ja juovikkaat tabbyt ovat aina olleet minusta erityisen viehättäviä. Ja sitten törmäsin Mikoon, jonka kuvauksessa kerrottiin hänen päätyneen FFL:een kun hänen omistajansa ei enää pystynyt pitämään kissojaan, ja Miko kovasti kaipasi uutta, rakastavaa kotia. En minä tiedä miksi Miko jäi voimakkaasti mieleen kaikkien muiden kotia kaipaavien kissien ohi, mutta olin jo siinä vaiheessa melko varma että Miko on minun kisu!
Perjantaina menimme paikan päälle leikkimään kissojen kanssa, ja tiedustelemaan josko voisimme hoitaa adoptioprosessiin kuuluvan haastattelun. FFL nimittäin haastattelee kaikki adoptiohakemuksen täyttäneet, ennen kuin heidät virallisesti hyväksytään adoptoimaan kisu tai koira. Valitettavasti yksikään haastattelija ei ollut Tapaninpäivänä paikalla, joten leikimme tunnin ajan kisujen kanssa ja sovimme palaavamme haastatteluun seuraavana päivänä. Yritin myös löytää Mikoa, sillä FFL:n tiloissa on useampi kissahuone, joista jokaisesta löytyy kansio jossa esitellään kaikki huoneessa majailevat kissat, mutta Mikoa ei näkynyt yhdessäkään kansiossa.
Lauantaina palasimme paikalle ja meidät haastateltiin sekä virallisesti hyväksyttiin adoptoimaan kissi. Ilmoitin että olin nettisivujen perusteella kiinnostunut Mikosta, ja meidät haastatellut henkilö lupasi selvittää onko Miko vielä vapaana. Siinä odotellessa oli jälleen hyvin aikaa peuhata paikalla olevien kisujen kanssa, kunnes saimme tietää että Miko oli itseasiassa tilapäiskodissa, ja he järjestäisivät meille ilomielin tapaamisen Mikon kanssa. Kotimatkalla menimme käymään lemmikkitavaraliikkeessä ja ostimme hurjasti kaikkea tarpeellista. Toivoin kovasti ettei menisi montaa päivää ennen kuin kaikille ostoksille tulisi ihan oikeaa tarvetta.
Sain vielä samana päivänä sähköpostia meidän henkilökohtaiselta adoptioneuvojalta (!), jossa vahvistettiin että meidät on hyväksytty adoptoimaan ja että he yrittävät järjestää meille tapaamisen Mikon kanssa. Ilmoitin että meille käy oikeastaan koska vaan (sunnuntain jalkapallopeliä lukuunottamatta), ja että luonnollisesti haluaisimme tavata Mikon mahdollisimman nopeasti. Hiljaa salaa mielessäni toivoin että tapaaminen onnistuisi jo sunnuntaiksi pelin jälkeen, mutta samalla pelkäsin ettei niin kävisi. Tiesin että FFL on maanantaisin kiinni, joten olin melko varma että menee useampi päivä ennen kuin homma järjestyisi.
Sunnuntaina sain taas sähköpostia ja sovimme tapaamisen tiistai-illaksi. Mietin Villelle ääneen että ollaanko me ihan hölmöjä, kun odotetaan kisua josta en ihan oikeasti tiedä oikeastaan mitään, kun paikalla olleen kissan valitsemalla oltaisiin saatu uusi kisu kotiin jo lauantaina. Mutta kun minä halusin Mikon. Ja kaiken sen pitkän odottamisen jälkeen jaksaisin varmasti odottaa vielä kaksi päivää.
Tiistaina me sitten menimme paikalle melko jännittynein mielin, tapaamaan meidän adoptioneuvojaa ja tietenkin myös Mikoa, joka tapaamisen päätteeksi lähti meidän mukaan. FFL:lla on sellainen hieno käytäntö, että kisun saa seitsemän päivän ajaksi yökylään. Yökyläilyn aikana voi varmistaa että valitun kaverin kanssa menee hyvin, ja viikon päätteeksi voi kisun palauttaa tai sitten virallistaa adoption. Minä tiesin jo tiistai-iltana että me valitsemme jälkimmäisen vaihtoehdon, mutta odotin maltillisesti viikonloppuun asti, ennen kuin lähetin sähköpostia ja kysyin että voisiko adoption hoitaa jo viikonlopun aikana. Me kun mentiin viikolla jo takaisin töihin, niin oli helpompaa mennä paikalle viikonloppuna kuin tiistaina kiireessä töiden jälkeen. Sovimme siis tapaamisen sunnuntaille. Ja muutamaa allekirjoitusta ja adoptiomaksu myöhemmin Miko oli virallisesti minun kissi!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Vähän samankaltainen on Mikon tarina kuin meidän Kallen, joka päätyi meille perheestä jossa oli 7 (!) kissaa. Perhe joutui muuttamaan omakotitalosta pienempään kerrostaloasuntoon, ja valitsivat luovutettavaksi juuri Kallen koska se on niin yleisesti ihmisrakas.Meidätkin arvioitiin sopiviksi noin yksityisellä tasolla. Toivon mukaan Mikon sopeutuminen sujuu yhtä sutjakkaasti! Plus Villen sopeutuminen.
Siis... Se on niin söpö että aloin itkemään kun näin kuvan ekaa kertaa. <3 En ensimmäiseen kehdannu kommentoida, mut tähän oli pakko. Ei muuta.
Marketta: Onpa hyvä että sekä Miko että Kalle ovat löytäneet näin erinomaiset uudet kodit. Mikon sopeutuminen sujuu oikein hyvin ja Villekin on jo useasti myöntänyt että elämä on kovin mukavaa kisun kanssa. :)
Iitu: Miko on kyllä kovin ihana!! ♥
Lähetä kommentti