tiistai 13. tammikuuta 2015

Uusi vuosi, uudet kujeet

Koko syksyn jatkuneen odottelun jälkeen mun työviisumi hyväksyttiin virallisesti vähän ennen joulua. Töitä ei kuitenkaan voinut heti aloittaa, kun työnantajan loppubyrokratian hoitaminen vaati paperien saapumista ensin postissa, ja sitten olikin jo välipäivät, eikä uusille työntekijöille pakollista orientaatiopäivää ollut luvassa enää ennen vuodenvaihdetta. Niinpä mun ihka ensimmäinen työpäivä University of Texas Health Science Center at Houstonissa - tuttavallisemmin UTHealth - oli sitten lopulta tammikuun viides eli vuoden ensimmäinen maanantai.

Maanantait on harvoin hyviä päiviä, eikä ollut tämäkään. Kaikille uusille työntekijöille pakollinen orientaatio aloitettiin reippaasti tasan kahdeksalta, mutta ilman aamukahveja, kun  tilaisuuden vetäjä oli onnistunut kaatamaan termarit lattialle niitä paikalle rahdatessaan. Aamupäivä saatiin sitten kulumaan enemmän tai vähemmän turhien diaesitysten parissa. Kiinnostavinta antia oli ehkä tilaisuuden avannut lyhyt historiikki UTHealthin ja ylipäätään Texas Medical Centerin synnystä. Paikalle on aikanaan yksitellen houkuteltu arvostettuja koulutus- tutkimus- ja sairaalayksiköitä tarjoamalla niille ilmaista tonttimaata ja reilu nippu käteistä. Vaikka Texasissa ollaankin, niin rahat eivät yllättäen olleetkaan peräisin öljystä vaan ennen kaikkea 1900-luvun alkupuolen puuvillakaupasta.

Iltapäivällä oli sitten vuorossa biologisten aineiden kanssa työskenteleville sunnattu turvakoulutus, joka osoittautui vielä aamupäivääkin kuivakkaammaksi. Esitystä näpytteli eteenpäin ja tekstejä dioista ääneen meille luki joku onneton työpaikan kuopus, jolle oli annettu tehtäväksi lakisääteisten turvapykälien läpikäyminen. Ja lopuksi käytiin yhdessä läpi tenttivastaukset, että kaikki sai varmasti 100% oikein ja luvan työskennnellä verinäytteiden yms. kanssa. Hyvä puoli sentään ettei mokoma kestänyt juuri tuntia kauempaa. Olisin vielä ehtinyt vaikka oikeisiinkin töihin pariksi tunniksi, mutta kun pomo parka oli kipeänä kotona potemassa, niin sain sitten oikein luvan kanssa ilmaantua paikalle vasta tiistaiaamuna. Siitä sitten seuraavalla kerralla... Edellisestä päivityksestäni on kuulemma jo kaksi ja puoli vuotta, joten ei kannnata henkeään pidätellä.

2 kommenttia:

Marketta kirjoitti...

Mukava kuitenkin, että sekä työpaikka että viisumi ovat todella olemassa. Palamme siis halusta kuulla, miten asiat etenivät rauhallisen alun jälkeen. Mitkä tunnelmat viikon kokemuksen jälkeen?
P.S. vastaamisessa ei tarvitse noudattaa yhtä kiireetöntä aikataulua..

Ville kirjoitti...

Hyvin on työt lähtenyt käyntiin. Koitan saada jonkun sepustuksen aikaan tässä lähipäivinä.