torstai 20. marraskuuta 2014

Tilannepäivitys

Muistatteko kun kerroin ikuisuus sitten, että Ville sai töitä? Sen jälkeen asiasta ei ole kuulunut mitään, koska asia ei yksinkertaisesti ole edennyt tippaakaan. Nähtävästi UT Health Science Centerin (UTHSC) kansainvälinen toimisto ei oo likimainkaan niin mahtava kuin Ricen, koska ensimmäiset kaksi kuukautta ne ilmeisesti lähinnä istui käsiensä päällä eikä mitään tapahtunut. Koko homma on aiheuttanut valtavaa turhautumista niin meissä kuin Villelle työtarjouksen tehneessä laitoksessakin, eikä vähiten siksi ettei kansainvälinen toimisto tunnu myöskään oikein kommunikoivan kenenkään kanssa tilanteen etenemisestä (tai etenemättömyydestä).

Yhdessä vaiheessa me alettiin jo huolestua asiasta, koska alkuperäisessä tarjouksessa oli sellainen reunaehto, että työluvan on oltava hallussa neljässä kuukaudessa, joka oli kansainvälisen toimiston ilmoittama prosessointiaika. No se neljä kuukautta on nyt täynnä, mutta onneksi laitos on ilmoittanut haluavansa katsoa tämän kortin kokonaan kohtuuttomasta viivästyksestä huolimatta.

Viime viikolla saatiin vihdoinkin hyviä uutisia, kun kansainvälinen toimisto kertoi yhden väliaskeleen valmistumisesta ja antoi uuden aika-arvion työviisumin hyväksymisestä neljän viikon päähän. Onhan sekin vielä melkoisen pitkä aika odottaa kun Ville on kumminkin ollut kotona toukokuusta asti, mutta ainakin tunnelin päässä pilkottaa jonkinlaista valoa. Eli jos kaikki menee tästä eteenpäin niin kuin pitää, Ville pääsisi vihdoinkin aloittamaan työt joulukuun puolivälin paikkeilla.

Tämä ajoitus tarkoittaa valitettavasti sitä, että me ei olla tulossa jouluksi Suomeen, vaikka oltiin sellaista vähän ajateltu. Mutta viikoksi ei kannata tulla, kun siinä on niin monet pyhätkin, eikä Ville voi mitenkään heti ensitöikseen pyytää ylimääräisiä vapaapäiviä. Etenkin kun me ollaan aika varmoja että ne siellä laitoksella jo jossain määrin katuu koko prosessiin lähtemistä, niin kun Ville lopulta töihin pääsee on miehen oltava niin hemmetin hyvä työntekijä, että laitoksen väki tajuaa sittenkin tehneensä oikean valinnan, kaikista vastoinkäymisistä ja viivästymisistä huolimatta. Toivottavasti kaikki nyt vaan menis tästä eteenpäin hyvin. Pitäkää peukkuja.

4 kommenttia:

Rauni kirjoitti...

Täällä on varpaatkin pystyssä sen työluvan puolesta. Ainakin aina istuessa, kun kävely varpaat pystyssä on liian haasteellista.

Andy kirjoitti...

:)

Marketta kirjoitti...

Totta,samoin täällä.Maailma tuntuu olevan mullin mallin, eikä mikään ole enää varmaa niinkuin ennen. Toivottavasti hermo kuitenkin kestää.

Andy kirjoitti...

Rehellisyyden nimissä kyllä niitä hermoja koetellaan edelleen. Saatiin just eilen nimittäin selville, että jossain vaiheessa prosessia Villen nimeen on eksynyt kirjoitusvirhe. En voi ymmärtää miten meillä voikin olla näin hemmetin huono tuuri tämän hakemuksen kanssa!