Suuri saalistaja

Muistaako joku vielä Mikon kesäkuussa syntymäpäivälahjaksi saaman uuden hienon huiskan? Sillä on sitten muuten leikitty. Miko rakastaa huiskan väijymistä, vaanimista, jahtaamista, ja kaikenlaista höyhentämistä enemmän kuin ehkä mitään, eikä mikään määrä huiskan heilutusta tunnu riittävän. Tämä huiska on ollut myös meille mieluisampi, sillä vaikka siitä onkin lähtenyt osia irti, ei se ole kuitenkaan ollut lainkaan niin rasittavaa kuin edellisen suosikkihuiskan vaaleanpunainen haituva, joka yhdessä vaiheessa kuului oleellisena osana meidän sisustukseen. Tässä vielä muistin virkistykseksi kuva siitä miltä tämä ihanista ihanin sulilla ja paperinauhoilla varusteltu ja välittömästi suosikin asemaan noussut lelu näytti suoraan synttäripaketista avattuna:

Niin sitä vaan mietin, että miten nää huiskat on näin heppoista tekoa, ettei ne tahdo ollenkaan kestää meidän suuren saalistajan kynsissä? Nyt on nimittäin niin, että me joudutaan taas leluostoksille, vaikkei synttärilahjalla ehditty leikkiä edes puolta vuotta. Onneksi muilta osin meidän kisu tyytyy aika vähään mitä leluihin tulee. Vanha kunnon paperipussi on edelleen hitti, kuten myös pahvilaatikot ja pakkauspaperi. Ja hyvä niin, koska olen jo alkanut miettiä että ihmiset on ihan hakoteillä kun ne pohtii että lemmikin ottaminen on kallista ruokakustannusten ja eläinlääkärimaksujen vuoksi. Ei kuulkaa, kyllä se on se, kun pitää ostaa uusi pirun huiska monta kertaa vuodessa. Ai miksei vanha vielä kelpaa? No koska se näyttää nykyisin tältä:

On sillä vähän joo leikitty.