maanantai 18. huhtikuuta 2011

Ihan liikaa idiootteja

Seurattiin me eilen kaiken joutenolon keskellä myös Suomen vaalivalvojaisia Yle Areenan välityksellä, sellaisen pienen epäuskon ja pöyristyksen vallassa. Normaalisti olen sitä mieltä että äänestämättä jättäneillä ei ole valitusoikeutta, mutta koska meillä oli vähän poikkeuksellisen hankalat olosuhteet valitamme silti. Ja harkitsemme josko sitä sittenkin olisi syytä lykätä kotiinpaluuta vielä vuodella, tai neljällä... Myönnän toki että idiootteja löytyy ihan joka maasta, mutta onko niitä pakko olla noin hemmetin paljon?!?

2 kommenttia:

rauni kirjoitti...

Täällä eletään nyt mielenkiintoisia aikoja, kun mietitään miten politikot saavat asiat järjestykseen. Tosin ei varmaan mikään juurikaan muutu, ei ole ennenkäään muuttunut. Kaikki lupaa ennen vaaleja yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, mutta kaikki menee kuitenkin samaa entistä rataa. En usko muutoksiin tämänkään porukan suhteen.
Kovaa uhoamista kuin fasaanikukoilla keväthörkkeessä, ja talvella taas istutaan sopuisasti rinnakkain.
Joten tulkaa vaan kotiin kesän lopulla.

Andy kirjoitti...

No tässä tapauksessa on muutamakin "lupaus" joiden oikeastaan toivonkin jäävän pitämättä... Mutta katsotaan nyt miten homma etenee, se on totta että mielenkiintoiset ajat on edessä.. ;)