Mielettömän hauskan reilun kahden viikon jälkeen Petu on kuulemma selvinnyt ehjänä takaisin kotiSuomeen, joten kerrataanpas nyt sen kunniaksi viimeisten päivien tapahtumia. Keskiviikkona lähdettiin liikkeelle luonnontieteellisen museon perhostalosta, jonka halusin ehdottomasti esitellä, sen verran paljon pidän siitä itse. Eikä pettynyt Petukaan, joka oli kanssani samaa mieltä paikan kauneudesta ja upeudesta.
Perhostalon lisäksi ehdittiin piipahtamaan downtownissa, sekä vielä kerran Galleriassa varmistamassa, että ostoslistalta sai vetää viimeisetkin kohdat yli. Kotiin palattiin sen verran hyvissä ajoin ettei pakkaaminen venyisi liian myöhäiseksi, ja tehokkaalla yhteistyöllä saatiinkin laukut matkustuskuntoon ihan ennätysajassa. Ongelmaksi jäi niiden paino, joka ylitti sekä ruumaan menevän että käsimatkatavarana kulkevan laukun osalta lentoyhtiön sallimat rajat, mutta koska asialle ei enää siinä vaiheessa voinut mitään, päätimme murehtia asiasta vasta sitten jos siitä tulisi todellinen ongelma.
Ja tulihan siitä, tosin rahalla ratkaistava sellainen. Lentokentällä virkailija totesi että sadalla dollarilla saa ylipainoisenkin laukun koneeseen, tai sitten voi pulittaa 55 taalaa kokonaan ylimääräisestä laukusta. Kaukaa viisaina olimme varautuneet tällaiseen vaihtoehtoon ja matkassa mukana oli liikenevä kangaskassi, johon siirsimme sen verran tavaraa, että matkalaukun paino laski sallittuihin lukemiin. Sitten rahat tiskiin ja kaksi laukkua ruumaan, jonka jälkeen pohdimme että alle 40 euron sijoitus oli silti varsin kohtuullinen, etenkin kun ottaa huomioon kuinka edullisia löytöjä Petu reissulla teki.
Hyvästien jälkeen opastin Petun turvatarkastusjonoon ja lähdin itse kohti Ricen kampusta, sovittuun tapaamiseen kansainvälisten asioiden toimistolla. Siellä kuulin että kaksi heidän työntekijöistään on lähdössä pois, ja tämä yhdistettynä alkavaan kesälomakauteen ja muuhun yleiseen kaaokseen tarkoittaa sitä, että minulle olisi töitä tarjolla aikaisemmin sovitun kesäkuun lisäksi ihan välittömästi. Sanoivat että voisin aloittaa vaikka jo tänään, mutta päädyimme kuitenkin sopimaan ensi maanantaista, kun kotona oli kuitenkin kaikenlaista hommaa vähän rästissä. Olen siis näillä näkymin koko loppuajan enemmän tai vähemmän kokoaikaisesti Ricen kansainvälisten asioiden toimistolla hommissa, työaika ainakin kesäkuun alkuun asti noin 35 tuntia viikossa.
Alkava työrupeama tarkoittaa sitä, että meidän pitää Villen kanssa aloittaa entistä tarkempi suunnittelu siitä, mitä vielä halutaan tehdä, nähdä ja kokea ennen Houstonista poistumista. Taitaa tulla kiire kun kaikki pitää mahduttaa viikonloppuihin, mutta eiköhän me onnistuta nauttimaan viimeisestä kahdesta kuukaudesta ihan täysipainoisesti siitä huolimatta. Itse arvostan myös mahdollisuutta päästä kokeilemaan arkista työelämää hieman kuukautta pitemmän ajanjakson verran. Eikä ne palkkashekitkään erityisemmin harmita.
Loppuun vielä suurkiitokset Petulle mielettömän kivasta lomasta ja erinomaisesta seurasta, meillä oli ainakin ihan tosi hauskaa! Ja ottaisimme muuten varsin mieluusti vastaan vieraskirjoituksen blogia varten, jos vaan joku sattuisi tällä kertaa sellaisen saamaan aikaan...
Perhostalon lisäksi ehdittiin piipahtamaan downtownissa, sekä vielä kerran Galleriassa varmistamassa, että ostoslistalta sai vetää viimeisetkin kohdat yli. Kotiin palattiin sen verran hyvissä ajoin ettei pakkaaminen venyisi liian myöhäiseksi, ja tehokkaalla yhteistyöllä saatiinkin laukut matkustuskuntoon ihan ennätysajassa. Ongelmaksi jäi niiden paino, joka ylitti sekä ruumaan menevän että käsimatkatavarana kulkevan laukun osalta lentoyhtiön sallimat rajat, mutta koska asialle ei enää siinä vaiheessa voinut mitään, päätimme murehtia asiasta vasta sitten jos siitä tulisi todellinen ongelma.
Ja tulihan siitä, tosin rahalla ratkaistava sellainen. Lentokentällä virkailija totesi että sadalla dollarilla saa ylipainoisenkin laukun koneeseen, tai sitten voi pulittaa 55 taalaa kokonaan ylimääräisestä laukusta. Kaukaa viisaina olimme varautuneet tällaiseen vaihtoehtoon ja matkassa mukana oli liikenevä kangaskassi, johon siirsimme sen verran tavaraa, että matkalaukun paino laski sallittuihin lukemiin. Sitten rahat tiskiin ja kaksi laukkua ruumaan, jonka jälkeen pohdimme että alle 40 euron sijoitus oli silti varsin kohtuullinen, etenkin kun ottaa huomioon kuinka edullisia löytöjä Petu reissulla teki.
Hyvästien jälkeen opastin Petun turvatarkastusjonoon ja lähdin itse kohti Ricen kampusta, sovittuun tapaamiseen kansainvälisten asioiden toimistolla. Siellä kuulin että kaksi heidän työntekijöistään on lähdössä pois, ja tämä yhdistettynä alkavaan kesälomakauteen ja muuhun yleiseen kaaokseen tarkoittaa sitä, että minulle olisi töitä tarjolla aikaisemmin sovitun kesäkuun lisäksi ihan välittömästi. Sanoivat että voisin aloittaa vaikka jo tänään, mutta päädyimme kuitenkin sopimaan ensi maanantaista, kun kotona oli kuitenkin kaikenlaista hommaa vähän rästissä. Olen siis näillä näkymin koko loppuajan enemmän tai vähemmän kokoaikaisesti Ricen kansainvälisten asioiden toimistolla hommissa, työaika ainakin kesäkuun alkuun asti noin 35 tuntia viikossa.
Alkava työrupeama tarkoittaa sitä, että meidän pitää Villen kanssa aloittaa entistä tarkempi suunnittelu siitä, mitä vielä halutaan tehdä, nähdä ja kokea ennen Houstonista poistumista. Taitaa tulla kiire kun kaikki pitää mahduttaa viikonloppuihin, mutta eiköhän me onnistuta nauttimaan viimeisestä kahdesta kuukaudesta ihan täysipainoisesti siitä huolimatta. Itse arvostan myös mahdollisuutta päästä kokeilemaan arkista työelämää hieman kuukautta pitemmän ajanjakson verran. Eikä ne palkkashekitkään erityisemmin harmita.
Loppuun vielä suurkiitokset Petulle mielettömän kivasta lomasta ja erinomaisesta seurasta, meillä oli ainakin ihan tosi hauskaa! Ja ottaisimme muuten varsin mieluusti vastaan vieraskirjoituksen blogia varten, jos vaan joku sattuisi tällä kertaa sellaisen saamaan aikaan...
2 kommenttia:
Hyvähän se on että on töitä, vaikka näin loppuajoiksi.
Ja kyllähän sen kuumimman ajan voi hyvin viettää ilmastoidussa toimistossa työskennellen.
Iltaisin on jo varmaan sielläkin viileämpää ulkoilla.
Onhan siinä vielä sekin juttu ettei ehdi polttaa nahkaansa keskipäivän auringossa altaalla löhöillessä. Kuulostaako kateelliselta? Ei olla;) ainakaan paljoa, täälläkin on jo lämmintä pitkälle toistakymmentä astetta ja aurinko paistaa täydeltä terältä.
Muuten,,,mitä se 5-vuotis-suunitelma tarkoittaa?? ei kai vaan sitä ettette tulsikaan kotiin:(
Täällä jo ikävöidään ja lasketaan päiviä.
Kuten olen toistuvasti sanonut, me emme ole jäämässä tänne enää pidemmäksi aikaa. Se ei olisi meidän viisumistatuksen mukaan käytännössä edes mahdollista, ilman hitonmoista säätämistä, eikä välttämättä sittenkään.
5-vuotissuunnitelma tarkoittaa pelkistetyimmillään sitä, että me aiotaan Petun kanssa tulla viiden vuoden sisällä uudestaan katsomaan NASAa. :)
Lähetä kommentti