keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Huhuu?

Onko siellä enää ketään?

Hiljaiselo venyi sit oikein urakalla, olis pitänyt toivottaa hyvät uudet vuodetkin näköjään samaan syssyyn joulujen kanssa. Kyllä mulla oikeasti oli tarkoitus päivitellä blogia edes pikkuisen siinä vaiheessa kun siirryttiin uuden vuoden alla Suomesta New Yorkiin (!), mutta toisin kävi. Kootut selitykset ja matkaraportti työn alla. Kivaa on ollut, mutta kyllä oli eilen kiva palata yli kahden viikon jälkeen kotiinkin. Asiaa ei yhtään haitannut sekään että Houstonissa on muuten vajaat parikymmentä astetta lämmintä, tänään mentiin jopa yli.

Eilinen ilta meni rattoisasti postipinoa läpikäydessä ja matkalaukkuja purkaessa*, jonka jälkeen haettiin lähikiinalaisesta herkkuruokaa ja heittäydyttiin sohvalle katsomaan leffaa sekä makustelemaan loman loppumisen tunnelmia. Kai se arki tästä taas hiljalleen alkaa. Onneksi loppiaisen puutteesta huolimatta saatiin aika pehmeä lasku kun on vain kolme päivää viikonloppuun, ettei tarvii katsokaas loman jälkeen heti täysillä raataa...


*Minä en oikein ymmärrä ihmisiä jotka jättää matkalaukut purkamatta päivä- tai pahimmillaan jopa viikkokausiksi. Sehän on huomattavasti pakkaamista (joka sekin on kyllä mun mielestä oikeastaan pääosin ihan hauskaa puuhaa..) helpompaa, kun suurin osa tavaroista vaan laitetaan oikeille paikoilleen (ainakin meidän tapauksessa tämä oikea paikka oli vaatteiden kohdalla lähes poikkeuksetta pyykkikori, eli ei tarvii ees viikata, tosin sen pyykkikorin hoitaminen tyhjäksi onkin taas ihan oma urakkansa..). Kaikki loput onkin jo suunnilleen matkamuistoja (tai tässä tapauksessa myös joululahjoja), joiden parissa voi ihanasti vähän aikaa fiilistellä ennen kuin niille kehittelee pysyvät sijoituspaikat. Paljon mukavampi lopputulos kuin matkalaukut pyörimässä jaloissa ja tavarat miten sattuu.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Täällä ollaan:)!!
On teitä tänne jo odotettukin, ettei siitä tarvitse kantaa huolta, varmaan on muitakin jotka ovat samaa mieltä.
Meidän kohdalla sen korvasi tuhannesti se, kun saimme teitä nähdä livenä ja kestitä täällä.
On se hyvä ettei siellä tarvitse palella, täälläkin on jo lämmennyt, enään ei ole kuin -7 astetta pakkasta ja luntakin saadaan lisää vähän koko ajan.
Minunkin mielestä on mukavinta kun laukut tyhjennetään heti, paitsi sieltä tultua oli kiire nukkumaan joten ne jäivät seuraavaan päivään.
Sitten meillä alkoikin pyykkikone pauhaamaan ja matkamuistot hakivat paukkaansa.
Myöhemmin valokuvien kanssa on muisteltu matkaa vielä monta kertaa.
Tervetuloa taas kirjoittelemaan, sinun juttujasi on niin hauska lukea. sanoo rauni

Andy kirjoitti...

Jep, eiköhän tää taas tästä kun vähän aika muistellaan että miten sitä arkea elettiinkään. :)