Jatkojuttu

No niin, eli miten tarina sitten jatkuikaan keskiviikkona. Aamulla sähköpostissani odotti viesti tältä kansainvälisten asioiden toimiston pääjehulta, jossa hän tiedusteli olisiko minun kenties mahdollista tulla vielä samana päivänä toimistolle pariksi tunniksi tuuraamaan, kun heillä on palaveri. Suostuin välittömästi ja iltapäivällä suuntasin kampukselle, josta jatkettiin yhden toisen työntekijän kanssa henkilöstöosastolle hoitamaan paperiasiat kuntoon. Vieläkin on pää vähän pyörällä kaikkien niiden paperien jäljiltä jotka piti lukea ja allekirjoittaa, etenkin kun tähän mennessä monimutkaisin työnaloittamiseen liittyvä paperihomma oli se, kun piti työsopimuksen lisäksi pistää nimi myös salassapitovelvollisuuslomakkeeseen...

Kun minut sitten saatiin virallisesti Ricen työntekijäksi, palasimme takaisin kansainvälisten asioiden toimistolle, jossa käytiin pikaisesti läpi että mitäs sitä sitten pitäisi tehdä. No lähinnä pitäisi vastata puhelimeen ja ottaa viestejä, koska kaikki oli siellä palaverissa, enkä minä osaisi vastata kuitenkaan mihinkään kysymykseen. Puhelimen lisäksi minulla oli lupa myös antaa valmiiksi täytettyjä dokumentteja niitä hakeville, sekä ottaa vastaan dokumentteja jotka vaativat jotain toimenpiteitä toimiston puolelta. Selvä homma, kuulostaa riittävän simppeliltä. Etenkin kun minulle oltiin tähdennetty etten mitenkään voi tehdä mitään sellaista virhettä, jota ei voisi suhteellisen vaivattomasti korjata jälkikäteen. Lohdullista.

Reilun tunnin mittaisen ”työrupeaman” saldoksi jäi kolme vastattua puhelua, joista kahdesta otin viestin ja yksi oli väärä numero. Sekä muutama paikalle saapunut tyyppi, mutta niistäkin selvittiin. Huojentavaa oli se, että minun lisäkseni paikalla oli pari nuorempaa opiskelijaa, jotka käyvät toimistolla auttelemassa arkistoinnissa ja vastaavassa, joten mikäs siinä oli ollessa, kun iltapäivä sattui muutenkin olemaan tosiaan varsin rauhallinen. Sitä minä kyllä vähän pohdin, että nämä opiskelijat olisivat varmasti selvinneet siellä ihan hyvin tämän palaverin ajan, joten mahtoikohan koko juttu olla pääjehun keino saada minulle asema Ricen työntekijänä ja sitä kautta se sosiaaliturvatunnus jo vähän maaliskuista projektia aikaisemmin.

Oli miten oli, olen kyllä kovin iloinen tästä mahdollisuudesta. Jonka lisäksi toimistolla oli oikeastaan ihan hauskaakin, etenkin kun ensimmäisen vastatun puhelun jälkeen jännityskin hälveni lähes tyystin. Kun olin lähdössä kotiin, ilmoitin pääjehulle tulevani varsin mieluusti joskus uudelleenkin auttamaan jos vaan tarvetta on. Kyllä hän kovasti sanoi että saattaa hyvin ollakin, mutta katsotaan nyt miten käy. Toivotaan parasta ja sitä rataa.