Ritarillisen mieheni saavuttua paikalle pelastamaan tilannetta, huomasimme ettei kyse ollutkaan ällöttävästä ötökästä vaan pienestä suloisesta gekosta. Raukka oli varmaan ihan tosi peloissaan, sen verran lamaantuneena se kyhjötti seinän vieressä. Tai sit se vaan poseerasi, koska hyvin pian kuvan nappaamisen jälkeen se säntäsi vaatehuoneeseen ja piiloutui matkalaukun alle... Lopulta saimme kuitenkin kaverin kiinni, ja klassisen ”lasi ja pahvialusta” –tempun avulla kiikutimme sen toivottavasti mukavaan kohtaan ulkosalle.
Sitä me ei oikein tiedetä mistä tämä pikkuinen tyyppi oli meille päätynyt, mutta ehkäpä samasta paikasta kuin Villen reppuun aikaisemmin eksynyt yksilö, joka kuulemma oli vähän isompi ja tummempi. Ja jonka me aikaisemmin oletettiin ilmestyneen reppuun työpaikalla, mutta nyt ei olla enää varmoja. Toivottavasti tämä söpöliini kuitenkin ilmaantui ihan vasta hiljattain jostain ulkoa, koska olis kurja ajatella että se olisi asunut täällä meillä. Ei siksi että ajatus olisi ällöttävä, koska minähän mietin heti että voitaisko me pitää se, vaan siksi että tuntuu pahalta ajatella että nyt se pieni rassukka luulisi saaneensa häädön.
2 kommenttia:
Ja sinä olet valittanut, että teille ei satu mitään.
Teillehän sattuu ja tapahtuu koko ajan, kun niistä vain kerrotte.
Toivottavasti tuo kaveri ei asu teillä enään lokakuussa, tai tulee palokunta ja poliisit, jos rakas sisaresi siihen törmää.
Se huuto on sitten sitä luokkaa, ei niin, että minäkään tuollaisia rakastaisin, mutta en vihaakkaan.
No mutta kun pitkään aikaan ei sattunut. Nyt taas tapahtuu niin voi kertoakin.. ;)
Mut joo, tuli ihan sama mieleen että siskokulta ei ehkä arvostaisi meidän vierasta ihan yhtä paljon kuin minä... =D
Lähetä kommentti