Eilinen meni aika pitkälti velttoillessa, vietettiin jopa pitkästä aikaa hyvä tovi uima-altaan reunalla loikoillen. Viime kesän suosikkiharrastus on jäänyt vähän paitsioon, mutta sitä mukavammalta se nyt harvinaisempana herkkuna tuntui. Mulla oli vaan sellainen ongelma, ettei lukupinosta löytynyt yhtään sopivaa lehteä napata mukaan, eikä loikoilu ole yhtään niin kivaa ilman lukemista. Kirjojen suhteen olen sen verran tarkka, etten edes harkinnut ottavani mukaan tällä hetkellä kesken olevaa Bret Easton Ellisin (
jonka teoksiin en ole muuten vielä kertaakaan joutunut pettymään) uutuutta
Imperial Bedroomsia, eikä edes käytettynä ostettujen
kirjaston poistomyyntiteosten rahtaaminen altaan reunalle erityisemmin houkuttele. Vaan onneksi eräs meidän vieraista (
en nyt hienotunteisuudesta mainitse nimiä..) jätti aikanaan ystävällisesti omana matkalukemisenaan olleet pari Harlequin-kirjaa tuonne vierashuoneen hyllyyn, joten sieltäpä sitten nappasin toisen mukaani. Ei varsinaisesti mitään laatulukemista, mutta eipähän ainakaan haittaa yhtään vaikka tippuisi vahingossa altaaseen...
Tänään oli pelipäivä, kun kauden ensimmäisessä ottelussa Indianapolis Colts tuli kylään. Pelistä ennustettiin joukkueiden aikaisempien kohtaamisten perusteella varsin ankeaa Texansien kannalta, mutta me lähdimme stadionille luottavaisin mielin.
Andre-karhukin pääsi mukaan ja osasi heti ekassa pelissään kaikki kannustukset ja muut kikat täydellisesti, siis Texans-fani ihan luonnostaan. Vieruskaveri kysyi tuottaako Andre onnea, johon totesin että tietysti ja että jos nyt voitetaan niin sit karvakorva pääsee kyllä tuleviinkin peleihin. Ja jumaliste, ihan tulessa ollut Texansien joukkue piti Peyton Manningin aisoissa ja vei pelin nimiinsä ihan selkeällä erolla (34-24). Kotimatkalla pysähdyttiin syömään ja kuten kuvasta näkyy, Andrekin sai osansa juhlajuomista.
Matkalla liikennevaloissa kuulin ohimennen kun yksi pelissä ilmeisesti ensimmäistä kertaa ollut herra jutteli puhelimeen kuinka kokemus oli ollut varsin hieno ja kuinka oli tullut ihan sellainen olo että olisipa varmasti hienoa olla fani. Ymmärrän tunteen harvinaisen hyvin, peleissä kyllä kokee sellaista yhteishenkeä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta että harvoin pääsee osalliseksi. Hieman yli 70 000 katsojan joukosta ylivoimaisesti suurin osa on kuitenkin kotijengin puolella ja kun joukkueen pelatessa hyvin porukka pitää ihan uskomatonta ääntä, on hyvin vaikeaa olla huutamatta mukana. Onneksi ei tarviikaan, jatkan siis mekastamista (Andre mukana) kahden viikon päästä kun Dallas Cowboys tulee
uudestaan Houstoniin.
Tänään oli pelipäivä, kun kauden ensimmäisessä ottelussa Indianapolis Colts tuli kylään. Pelistä ennustettiin joukkueiden aikaisempien kohtaamisten perusteella varsin ankeaa Texansien kannalta, mutta me lähdimme stadionille luottavaisin mielin. Andre-karhukin pääsi mukaan ja osasi heti ekassa pelissään kaikki kannustukset ja muut kikat täydellisesti, siis Texans-fani ihan luonnostaan. Vieruskaveri kysyi tuottaako Andre onnea, johon totesin että tietysti ja että jos nyt voitetaan niin sit karvakorva pääsee kyllä tuleviinkin peleihin. Ja jumaliste, ihan tulessa ollut Texansien joukkue piti Peyton Manningin aisoissa ja vei pelin nimiinsä ihan selkeällä erolla (34-24). Kotimatkalla pysähdyttiin syömään ja kuten kuvasta näkyy, Andrekin sai osansa juhlajuomista.
Matkalla liikennevaloissa kuulin ohimennen kun yksi pelissä ilmeisesti ensimmäistä kertaa ollut herra jutteli puhelimeen kuinka kokemus oli ollut varsin hieno ja kuinka oli tullut ihan sellainen olo että olisipa varmasti hienoa olla fani. Ymmärrän tunteen harvinaisen hyvin, peleissä kyllä kokee sellaista yhteishenkeä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta että harvoin pääsee osalliseksi. Hieman yli 70 000 katsojan joukosta ylivoimaisesti suurin osa on kuitenkin kotijengin puolella ja kun joukkueen pelatessa hyvin porukka pitää ihan uskomatonta ääntä, on hyvin vaikeaa olla huutamatta mukana. Onneksi ei tarviikaan, jatkan siis mekastamista (Andre mukana) kahden viikon päästä kun Dallas Cowboys tulee uudestaan Houstoniin.
2 kommenttia:
Hyvä Andre ja Texansit! Kyllä varmasti kannatti ottaa se nalle mukaan. Näkyikö siellä muita karvakorvia tai sellaisia kannustajia?
Kuinka yleinen tapa se on, vai oletko luomassa uutta käytäntöä?
En ole muistaakseni kyllä yhdessäkään pelissä nähnyt kenelläkään vastaavaa maskottia, mutta ei se tarkoita etteikö sellaisia olisi. Tai sit mun on ainoa ja kauden loppuun mennessä mä olen "se outo tapaus jolla on aina se nalle mukana.." ;)
Lähetä kommentti