keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Askartelulounas

Kävinpä taas tänään lounastamassa muiden Ricen kansainvälisten naisten kanssa, tällä kertaa tulevan Ystävänpäivän hengessä. Askarreltiin nimittäin parin asiantuntijan ohjeistuksella rakkaudentunnustuksellisia Valentine's Day -kortteja, kun täällähän helmikuun 14. on nimenomaan rakastavaisten eikä varsinaisesti ystävien päivä. Kerrankin jopa minä osasin askarrella jotain suhteellisen onnistuneesti, mutta se johtunee lähinnä siitä, että kortit tehtiin tarkkaan ohjeiden mukaan, eikä omaa luovuutta erityisesti tarvittu. Tässä on toinen mun aikaansaannoksista, toista en vielä paljasta, kun saattaapa tuo Ville saada sen sitten vajaan kahden viikon päästä.
Kuten aina, osallistujia lahjottiin lounaan lisäksi pienillä pussukoilla karkkia, mutta tällä kertaa jokainen sai vielä lisäksi yhden ihanan ruusun mukaansa. Valtavan kokoinen ja kauniin värinen upeus koristaa nyt meidän kämppää jo muutaman päivän ikäisen sinisen kimpun ohessa (en mää vaan tiedä mitä kukkia noi on...).
Illemmalla yritin turhaan selittää Villelle varmasti kaikkien naisten tuntemaa käsitettä rumapäivä. Siis se sellainen, kun olo tuntuu rumalta vaikka oikeasti näyttäisi ihan samalta kuin muinakin päivinä. Sitten on myös se rumapäivän huomattavasti harvinaisempi vastakohta, söpöpäivä. Siis se päivä, kun olo tuntuu yllättävän nätiltä, vaikka ei olekaan yhtään normaalia laittautuneempi. Kummallakaan näistä ei siis ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, mistä kertoo hyvin se, että tänään oli söpöpäivä, vaikka nenässä on finni. Maailma on mysteerejä täynnä.

4 kommenttia:

rauni kirjoitti...

En tiedä minäkään noiden sinisten kukkien nimeä, mutta hyvin näyttävät sopivan yhteen tuon ruusun kanssa.
Kyllä Villen kelpaa, kun saa noin söpön kortin ja sen vielä piilossa olevan.
Oletko muuten saanut yhtään ystävää niiden naisten joukosta?

Andy kirjoitti...

En mää tiiä saako Ville tota jo nähtyä korttia, ehkäpä jemmaan sen johonkin kunnes se on unohtanut koko asian.. ;) Ja kyllä siellä on muutama "vakinaama" joiden kanssa lounaalla yleensä aikaa vietän, mutta ei me kauheasti olla muuten tekemisissä.

marketta kirjoitti...

Niinpä! Söpöpäivänä ihminen yleensä säteilee, ja sitten sitä onkin niin söpö että muutkin huomaa.

Andy kirjoitti...

marketta: Aivan! Tosin Ville ei kyllä tainnut huomata mitään, kun ei ees ymmärtänyt koko käsitettä vaikka yritin selittää. Se vaan sanoi (varsin ihanasti tosin), että "sähän näytät aina söpöltä." :)