keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Ilmapallo

Odoteltuani turhautuneena kotona iltapäivän puolelle asti vakuutusyhtiön puhelua, päätin ottaa ohjat omiin käsiin ja soittelin heidän suuntaansa uudelleen. Eli eilisen törmäyksen vahinkoilmoitus on nyt tehty, mutta koska meidän auto on edelleen ajettavassa kunnossa, eikä asialla siis ole erityistä kiirettä, lupasivat palata asiaan 48 tunnin kuluessa otettuaan yhteyttä myös kolarin toiseen osapuoleen. Toivottavasti asia etenee yhtä vaivattomasti myös silloin.

Villen työpäivän jälkeen suuntasimme Discovery Green -puistoon, jossa on vielä helmikuun ajan tällainen.
Pallo nousee hieman yli 100 metrin korkeuteen puiston ylle ja pysyttelee siellä kymmenisen minuuttia. Paras aika lentoon noin näkymien puolesta on iltaruskon aikaan, johon puolivahingossa osuimmekin aika täydellisesti.
Oli muuten aika tosi mahtavat näkymät ja muutenkin melko huikea kokemus, minä olisin ainakin voinut viipyä yläilmoissa vaikka kuinka kauan.

Ps. Suomen jääkiekkojoukkue aiheutti meille melkoisia sydämentykytyksiä, kun Villen ja Sepon kanssa peliä jännättiin. Voi elämä mikä matsi, voitaisko Jenkkejä vastaan ottaa vähän vähemmän pulssia nostattava taisto?

4 kommenttia:

rauni kirjoitti...

Wau!!!!!
Olipa varmaan mahtava kokemus ja komeita kuvia.

Andy kirjoitti...

Oli kyllä, voisin mennä vaikka heti uudestaan! =D

rauni kirjoitti...

Ps. Eilinen peli( USA-Suomi) ei ollut sitten lainkaan liian jännittävä. Kaikki oli ohi jo heti alussa ja loppu oli pelkkää tuskaa. Toivottavasti ottavat pronssia edes, jotta päsevät samaan kuin naiset.

Andy kirjoitti...

No minähän en (onneksi, jälkikäteen ajateltuna) nähnyt sitä pelin ensimmäistä erää, mikä lienee siis vain hyvä asia...