torstai 4. maaliskuuta 2010

Koneita joka lähtöön

Me on Andyn kanssa aina välillä pohdittu, josko meidän kokolattiamatto mahtaisi kaivata pesua. Ainakin yksi mainoskin on jo ehditty ottaa talteen jatkotoimenpiteitä varten. Vaan vuokrasopimusta uusittaessa meille tarjottiinkin ilmainen mattopesu kaupan päälle. Niinpä eilen kotiin tultaessa meitä sitten odotti vielä pesusta kostea matto ja ilmassa leijui raikas tuoksu. Sukan pohjat siinä vähän kostui kun tepasteltiin pitkin kämppää, mutta ei haitannut yhtään. Täytyy sanoa, että kyllä eron entiseen huomaa. Eikä suinkaan pelkästään siksi että pesukone oli tehnyt mattoon hienoja kuvioita kuin ruohonleikkuri nurmeen konsanaan...

Tämän päivän saavutuksiin kuuluu Ricen elektronimikroskoopin käyttökokeen läpäisy. Joskus aikanaan valittelin sitä kun laitteelle ei saa käyttölupaa ilman laitekoulutusta ja kouluttajan kiireiden takia taasen jonossa on satakunta ihmistä yli puolen vuoden odotusajalla. Helmikuussa vihdoin koulutusta oli sitten tarjolla ja sainpa ujutettua kaksi labrakaveriakin mukaan. Parin opetustunnin jälkeen täytyi tosiaan vielä näyttää osaavansa käyttää masiinaa myös käytännössä, ennen kuin käyttäjätunnukset heltisi. Vaan nyt mua ei estä enää mikään varaamasta käyttöaikaa aamuyön tunneille;)

5 kommenttia:

Olli kirjoitti...

Tuohan on mahtavaa kun voi skannata solujen ja komponenttien yhteiseloa atomitasolla. Hienoja kuvia niistä varmasti tulee ja tiede ja sen sovellukset etenevät taas uusiin ulottuvuuksiin. Onnea vain aamuyön varhaistuntien pyrinnöille!
Maailmanne on varmaan taas rauhallinen kun ootte kahden ja näin aamuyön tiedekin saa oman aikansa. Tosin yötyön vieroksunta taitaa olla verissä ja se on ihan terveellinen piirre. Yötyön terveyshaitat ovat siksi ilmeiset, että sitä kannattaa välttää.

rauni kirjoitti...

Hyvä, että matto tuli puhtaaksi noin sujuvasti ilman ylimääräisiä kuluja.
Onnea myös käyttökokeen läpäisystä.
Kuitenkin olen melko varma ettei "lusikka" anna sinun lähteä amuyöllä töihin, varsinkaan jos hänenkin pitää silloin nousta ajohommiin. Tietenkin tuo aamuyö on kovin suhteellinen käsitys, meille aamuihmisille se on ihan eri asia kuin teille yökyöpeleille, joille aamu tarkoittaa meidän aamupäivää ;) Onnea kuitenkin tuleville kokeillesi.

Ville kirjoitti...

olli: Ei tuolla elektronimikroskoopilla sentään ihan atomitasolle päästä, mutta varsin pieniin yksityiskohtiin kuitenkin. Enkä minä ihan tosissaan meinannut töissä aamuyöstä kukkua. Pikemminkin kyttään omien käyttäjätunnusten avulla netissä keskipäivän peruutusaikoja.

rauni: Kiitos, kiitos. Kyllä yöt on tosiaan nukkumista varten ja töitä tehdään sitten vähän inhimillisempiin aikoihin. Me kun ei olla vielä siirrytty vuorotyöhön.;

Iitu kirjoitti...

Moi. Tää nyt ei asiaan liity mut on pakko kirjottaa että arvaa Tarja mitä? Mä sain uuden uimalakin. Sain valita kahdesta erittäin hienosta: fin-lakki vai USA-lakki? No otin hienomman: USA-lakin!!!! Ensiks laskin raidat: kaikki 13 ja sitten tähdet:kaikki50! Eli täsmää lippu oikeeseen. Voi siis ostaa ja ostin sitte kans! Nyt mull on tosi hieno lakki. Kelpaa uida kotikisois se päässä... Näät sen jos huomenna skypen kanssa oltais yhteydessä! Terkkuaj sinne! IKÄVÄ<3<3<3<3<3<3<3!!!

Andy kirjoitti...

Kuulostaa aika komealta lakilta, eiköhän sellainen päässä tosiaan kelpaa uida. =D Katotaan jos ehdittäis huomenna Skypen ääreen. :)