Tosca

Eilinen ooppera oli ihana, esiintyjät taidokkaita ja orkesteri soitti Puccinin loistavaa musiikkia moitteettomasti. Ehdottomasti hyvä joululahja siis, kannatti odottaa helmikuun puolelle asti. Tosca on juuri sellainen kun oopperan kuuluu ollakin, siis melodramaattinen ja traaginen. Kuten Villelle eilisen esityksen tauolla sanoinkin, eihän se ole ooppera eikä mikään jos lopussa kaikki hahmot eivät ole joko kuolleita tai ainakin läpeensä onnettomia. Rakkaus on aina tuhoon tuomittu ja onnellisuus vain tilapäistä, tai kokonaan harhaa. Mutta niin sen pitää mennäkin, siis oopperan seinien sisällä. Niin dramaattista ja surullista, niin traagista ja pateettista.
Joskus aikanaan muuten, kun ollaan Villen kanssa alettu juttusille, tuli tuosta pateettisesta vähän erimielisyyttä. Joku voisi sanoa että oltiin meidän toisilla treffeillä, mutta oikeasti oltiin kahvilla vaan, kun kävi ilmi että Villen mielestä sana tarkoitti samaa kuin englannin pathetic, elikä siis säälittävää. Minä sitten selitin että harhaluulo on tosi yleinen, koska monet sivistyssanat tosiaan voi johtaa englannin kautta (tällä metodilla sain aikanaan yläasteella sivistyssanatestistä liki täydet pisteet ja luokkakaverit kiusasi, että Andy taitaa lukea sivistyssanakirjaa joka päivä kotona päästäkseen sitten koulussa pätemään...), mutta että ihan oikeasti pateettinen tarkoittaa kuitenkin mahtipontista. Joskus paljon myöhemmin kävi sitten ilmi, että mies ei ollut uskonut, vaan oli heti kotiin päästyään tarkistanut asian sanakirjasta, vain havaitakseen että niinhän asia tosiaan oli.

Siitä en sitten sanokaan mitään, että nykyisin kielitoimisto taitaa tunnustaa myös tuon säälittävyyden, juurikin virheen yleisyydestä johtuen. Ei se silti muuta sitä tosiasiaa, että ihan oikeasti sana tarkoittaa jotain aivan toista...
Kuva lainattu täältä.