Jalkapalloaiheinen avautuminen

Saanko puhua vähän jalkapallosta? Ei se mitään, teen niin silti. Marraskuu on nimittäin ollut varsin ankeaa aikaa olla Texans-fani ja pitää saada vähän avautua. Ensin yritys kaataa Coltsit toistamiseen epäonnistui, ja sitten hävittiin tosi typerästi kotona Chargerseille. Mutta kumpikaan näistä tappioista ei ollut läheskään yhtä kirpaisevaa katsottavaa kuin nyt viimeiset kaksi viikkoa, eli vieraspelit Jacksonville Jaguarseja ja New York Jetsejä vastaan. Ei edes se että hävittiin molemmille, vaan se miten hävittiin. Antakaapas kun kerron.

Pelattuaan surkean huonon ensimmäisen puolikkaan, Texansit nousivat Jaguarseja vastaan tasoihin ihan hirmuisen loppukirin ansiosta. Peliajan huvetessa pallo oli meillä, ja ainoa asia joka voisi estää peliä menemästä jatkoajalle oli se, jos pojat onnistuisivat saamaan pallon vielä potkumaalietäisyydelle ja voittamaan pelin suoraan. Tässä vaiheessa valmennusjohto teki aivan käsittämättömän idioottimaisen ratkaisun ja määräsivät pelattavaksi sellaisen kuvion, joka onnistuessaankin olisi ollut ihan yhtä tyhjän kanssa ja johtanut peliajan päättymiseen ilman että potkumaalia olisi ehditty edes yrittää. Vaan eipä siinä mitään koska jatkoaikahan siitä olisi seurannut, paitsi että kuvio epäonnistui totaalisesti ja johti pallon menetykseen. Okei, nyt ainoa asia joka estää sen kirotun jatkoajan on se, jos Jaguarsit puolestaan onnistuvat jäljellä olevan kymmenen sekunnin aikana saamaan pallon potkumaalietäisyydelle. Eivät onnistuneet. Pelikellossa aikaa kolme sekuntia.
Jalkapallossa on sellainen käsite kuin Hail Mary -heitto, se viimeinen vaihtoehto kun aikaa on enää yhteen kuvioon ja matkaa maalialueelle vähintään puolen kentän verran. Nimi tulee siitä, että pelinrakentaja heittää pallon täysillä kohti päätyä, ja sit vaan rukoillaan niin maan pirusti että joku omista jätkistä ehtii sopivasti paikalle ja homma menis muutenkin kuin ihmeen kaupalla putkeen. Tämä on onnistunut aikaisemmin koko NFL:n historiassa tasan kolme kertaa. Toissasunnuntai oli neljäs.

Ja koska tuohan nyt ei vielä olisi ollut riittävän uskomaton päätös pelille, niin sehän oli itse asiassa meidän oma pelaaja joka maalialueella pääsi ensimmäisenä palloon käsiksi. Glover Quin näki pallon tulevan suoraan häntä kohti, joten mies toimi juuri kuten hänet on opetettu toimimaan ja löi palloa kaikin voimin kohti maata. Siihen vaan sattui väliin yksi Jaguarseista, jonka syliin pallo kimposi ja joka sen jälkeen mitä helpoimmin otti yhden lisäaskeleen ja teki touchdownin. Lopputulos 31-24, touchdownin jälkeinen lisäpiste tehty peliajan jo päätyttyä. Veti vähän sanattomaksi (vaati yli viikon että kykenin edes kirjoittamaan asiasta, siksi pelistä ei mainittu täällä sanallakaan).
Ok, takana ehkä maailman lannistavin tappio, edessä vieraspeli New York Jetsejä vastaan. Haluatteko kuulla mitä eilen tapahtui? Kerron silti. Pelattuaan surkean huonon ensimmäisen puolikkaan, Texansit nousivat Jetsejä vastaan tasoihin ihan hirmuisen loppukirin ansiosta (joo, kopioin suoraan edellisen pelin kohdalta vaan vastustajan nimeä vaihtamalla, oli nimittäin ihan yhtä surkea alku). Tai ei oikeastaan tasoihin, vaan jopa pisteen johtoon. Seuraavaksi onnistuimme torppaamaan Jetsien vastahyökkäyksen ja tekemään vielä yhden potkumaalin, kuluttaen samalla pelikellosta aikaa niin paljon kuin mahdollista ja pakottaen Jetsit käyttämään kaikki aikalisänsä. Johdimme siis neljällä pisteellä, potkumaali ei riittäisi edes tasoitukseen, Jetseillä käytännössä koko kentän mitta edettävänä ja aikaa alle minuutti. Nyt näyttää hyvältä, tää me viedään.

Paitsi ettei viety. Meidän siihen mennessä kauden parasta peliään esittänyt puolustus mokasi homman, Jetsit teki sen kirotun touchdownin, peli päättyi 30-27 ja minä istuin jälleen sanattomana sohvalla tuntien lähinnä kuvotusta. Me on hävitty neljä peliä putkeen, eli koko hemmetin marraskuun ajan on tullut vaan turpiin. Eikä kukaan enää edes muista kuinka Texansit aloittivat kauden kahdella voitolla ja 4-2 tilastolla. Kun kausi oli alkamassa ja faneilta pyydettiin veikkauksia kuinka monta peliä Texansit voittaa tänä vuonna, minä sanoin luottavaisen optimistisesti 12 (pelejä on se 16). Sit me hävittiin Jaguarseille ja totesin että kyllä se Villen veikkaama ykstoistakin kelpaa. No nyt ollaan 4-6, ja niillä jotka vielä uskovat playoff-mahdollisuuksiin alkaa optimismi kääntyä ennemminkin harhaisuuden ja itselleen valehtelun puolelle.
Mitä tässä vaiheessa voi enää sanoa? Antaa tunnustusta pojille siitä, että he keksivät peli toisensa jälkeen ihan uusia tapoja ryssiä ja ottaa turpaan? Vai yrittää kovasti keskittyä siihen että viime kaudella juurikin Jetsit oli 4-6, ennen kuin päätyivät pelaamaan AFC:n finaalipelissä? Ollaanko me kauden päätteeksi se joukkue, joka tarjosi kaikille muille parhaan materiaalin niiden omia huippuhetket-kokoelmia varten, vai se joukkue, joka nousee kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti tuhkasta ja muistuttaa kaikille miksi me kauden alussa uskoimme niin kovasti ensimmäiseen playoff-vuoteen?

Minä taidan olla harhainen ja valehdella itselleni suhteellisen sujuvasti. Elättelen nimittäin edelleen toiveita kaikkien jäljellä olevien pelien voittamisesta, 10-6 lukemista ja playoff-peleistä. Ainakin ensi sunnuntaihin asti, jolloin Texansit kotiyleisön edessä joko löytävät uuden ja innovatiivisen tavan hävitä pelin viimeisen minuutin aikana, tai puistelevat viimeinkin tuhkat yltään, välttyvät täysin tappiolliselta marraskuulta ja voittavat Tennessee Titansit.

Kuvat lainattu täältä, täältä ja täältä.