keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Lomalomaloma

Jos perjantai tai maanantai sattuu vapaapäiväksi kyseessä on pitkä viikonloppu, mutta kun vapaata on yhteensä neljä päivää voinee puhua jo lomasta. Vähintään minisellaisesta. Siispä mitä suurimmalla riemulla totean, että meillä alkoi tänään miniloma. Neljä ihanaa vapaapäivää, joille on suunniteltu sopivasti ohjelmaa jättäen riittävästi aikaa myös löhöilyyn ja laiskotteluun. Ja jos aika käy liian pitkäksi, voidaan hyödyntää meidän tuoretta ostosta, jonka posti tänään toimitti.
When We Left Earth - The NASA Missions on Discovery Channelin ja NASAn yhteistyössä tekemä dokumenttisarja, jonka katselin alun perin televisiosta yhtenä niistä monista dokumenteista joita näytettiin Apollo 11:n vuosipäivän kunniaksi. DVD-painos pitää sisällään sarjan kaikki kuusi osaa, sekä vielä yli neljän tunnin verran lisämateriaalia jota en ole aikaisemmin nähnyt. Jos dokkarit ovat puoleksikaan niin hyviä kuin mitä muistan niiden olevan, oli ostos ehdottoman kannattava.

Ei kommentteja: