Vastuutonta

Tähän varsin produktiiviseen päivään kuului myös ensivisiitti Ricen yliopistoon, jossa ollaan nyt virallisesti kirjoilla. Kansainvälisten asioiden toimistossa meitä jututti oikein mukava nainen, joka otti asiakseen useampaan otteeseen mairealla äänellä tiedottaa kuinka iloisia ja ylpeitä he ovat että me ollaan nyt täällä. Ehkä mä olen kyyninen, mutta vaikutti vähän epäaidolta, etenkin kun se äänensävy tosiaan muuttui aina ratkaisevasti maireammaksi tämän lauseen tullessa vuoroon. Muutoin hän nimittäin kyllä puhui ihan kuin normaalit ihmiset...

Minäkin sain sitten Ricen henkilökortin, ja olen täten oikeutettu käyttämään esim. kirjastoa ja kuntosalia. Ja koska olen Villen vastuulla, niin on myös kaikki tuho mitä onnistun korttini kanssa tekemään. Esimerkiksi kaikki mahdolliset kirjastomaksut, parkkisakot, tai muut vastaavat on kokonaan Villen syytä, eikä mun ollenkaan. Kätevää.

Ricen oma kampuspoliisiasema oli se paikka josta nämä kortit sai, ja meille niin tyypilliseen tapaan heidän koneet kaatui heti kun me saavuttiin paikalle. Tai no, ei oikeasti ihan heti, Villen kortti saatiin hienosti ulos. Sitten kun piti ottaa minusta kuva, niin eihän se onnistunutkaan heti, vaan odoteltiin. Mutta sitten toimiston täti kehui minun korviksia näteiksi (vinks vinks, Petu, arvaa mitkä..), ja tuli hyvä mieli. Ja toimihan se konekin lopulta.

Kortit iloisesti kourassa katseltiin Villen kanssa kuinka maailma (siis minä) onkaan muuttunut kymmenessä vuodessa. Poliisiaseman täditkin halusi nähdä, ja ihmetteli sitten kuinka minun annetaan edelleen kantaa tuota samaa korttia ilman että kukaan vaatii tuoreempaa kuvaa. Ja nyt kaikki saa sitten pysyä ihan hiljaa siitä että minun opiskelijakortti on myönnetty melkein kymmenen vuotta sitten, ja on edelleen voimassa...
Myös lukuvuositarrojen määrästä on täysin tarpeetonta keskustella.

Mut hei, enkö olekin ollut tosi söpö?