Meidän eilisen ohjelma aikataulutettiin tiukasti sen mukaan, että illalla voidaan sitten heittäytyä rauhassa sohvalle katsomaan Maanantai-illan jalkapallo-ottelua, jossa veriviholliset Tennessee Titans ja meidän oma Houston Texans ottaa yhteen. Jos sanon, etten pettymykseltäni voinut pelistä raportoida enää illalla, pystytte varmaan päättelemään kuinka siinä sitten kävi... Viime sekunnilla Texansien potkaisija Kris Brown tempaisi vasemmalta ohi yrityksen, joka onnistuessaan olisi tasoittanut pelin ja vienyt ottelun jatkoajalle. Loppulukemat siis riipaisevat 17-20 ja ketutus valtaisa. Etenkin kun tämä oli ihan suora toisinto edellisestä pelistä Indianapolis Coltseja vastaan kahden viikon takaa. Silloinkin Brownilla oli mahdollisuus tuupata peli jatkoajalle viimeisen sekunnin potkumaalilla, ja silloinkin liigan varmimpiin potkaisijoihin kuuluva Brown hutaisi yrityksensä vasemmalta ohi. Hiton hitto, mää sanon.
Erityisen tuskallista oli se, että vastassa olivat juuri Titansit, joukkueiden välillä kun ei liiemmin helliä tunteita ole. Tämä verivihollisuus johtuu pitkälti ilmeisesti siitä, että Tennessee Titans oli ennen Houston Oilers, reilusti yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Vuonna 1997 joukkueen omistaja kuitenkin siirsi jenginsä Tennesseehen ja kaksi vuotta myöhemmin Tennessee Oilerseista tuli Tennessee Titans. Houston oli ilman omaa NFL-joukkuetta vuoteen 2002, jolloin Texansit liittyivät mukaan ja siitä lähtien kättä on väännetty erityisen raivokkaasti juurikin Titansien kanssa. Eilisen pelissä tilannetta kärjisti vielä entisestään se, että Titansien pelinrakentaja Vince Young on kotoisin Houstonista, ja ollut täällä aivan mielettömän suuri tähti yliopistojalkapallon puolella. Tunteet siis kävivät melko kuumina... Eikä sitä auttanut se, että Titansit tulivat kaupunkiin hervottoman suunsoiton saattelemina, luvaten ja vannoen että he eivät vain ja ainoastaan voita peliä, vaan murskaavat samalla Texansien kaikki haaveet ja unelmat pääsystä playoffeihin.
No, sitähän nämä kaksi perättäistä tappiota nyt tarkoittavat, että Texanseilla on kymmenen pelin jälkeen viisi voittoa ja viisi tappiota, ja ennen eilistä peliä vahvasti voimissaan olleet haaveet joukkueen ensimmäisestä playoff kaudesta alkavat vaikuttaa melkoiselta toiveajattelulta. Sitä toivoa toki on aina, mutta sitten pitää voittaa kaikki tulevat pelit, eikä siltikään ole takeita mistään, vaan asiat riippuu pitkälti myös muiden joukkueiden edesottamuksista. Mutta pidetään nyt vielä peukkuja, jooko, että me päästään osallistumaan joukkueen historian ensimmäiseen playoff riemuun. Aloitetaan vaikka voittamalla ne kirotut, tähän mennessä kaikki omat pelinsä voittaneet Coltsit ensi sunnuntaina, kun superstara Peyton Manningin (se on Coltsien pelinrakentaja...) joukkue tulee vastavierailulle Houstoniin.
Näin vakavan asian jälkeen kaivataan luonnollisesti loppukevennystä, joten jaan nyt kuvan johon törmäsin ja joka tipautti kyllä aika tehokkaasti. Tää on siskokulta ihan sulle nyt, että tiedät vastaisuudessa ettei kyseessä olekaan sylipallo... ;)
Kuvat lainattu täältä, täältä, täältä ja täältä.
Erityisen tuskallista oli se, että vastassa olivat juuri Titansit, joukkueiden välillä kun ei liiemmin helliä tunteita ole. Tämä verivihollisuus johtuu pitkälti ilmeisesti siitä, että Tennessee Titans oli ennen Houston Oilers, reilusti yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Vuonna 1997 joukkueen omistaja kuitenkin siirsi jenginsä Tennesseehen ja kaksi vuotta myöhemmin Tennessee Oilerseista tuli Tennessee Titans. Houston oli ilman omaa NFL-joukkuetta vuoteen 2002, jolloin Texansit liittyivät mukaan ja siitä lähtien kättä on väännetty erityisen raivokkaasti juurikin Titansien kanssa. Eilisen pelissä tilannetta kärjisti vielä entisestään se, että Titansien pelinrakentaja Vince Young on kotoisin Houstonista, ja ollut täällä aivan mielettömän suuri tähti yliopistojalkapallon puolella. Tunteet siis kävivät melko kuumina... Eikä sitä auttanut se, että Titansit tulivat kaupunkiin hervottoman suunsoiton saattelemina, luvaten ja vannoen että he eivät vain ja ainoastaan voita peliä, vaan murskaavat samalla Texansien kaikki haaveet ja unelmat pääsystä playoffeihin.
No, sitähän nämä kaksi perättäistä tappiota nyt tarkoittavat, että Texanseilla on kymmenen pelin jälkeen viisi voittoa ja viisi tappiota, ja ennen eilistä peliä vahvasti voimissaan olleet haaveet joukkueen ensimmäisestä playoff kaudesta alkavat vaikuttaa melkoiselta toiveajattelulta. Sitä toivoa toki on aina, mutta sitten pitää voittaa kaikki tulevat pelit, eikä siltikään ole takeita mistään, vaan asiat riippuu pitkälti myös muiden joukkueiden edesottamuksista. Mutta pidetään nyt vielä peukkuja, jooko, että me päästään osallistumaan joukkueen historian ensimmäiseen playoff riemuun. Aloitetaan vaikka voittamalla ne kirotut, tähän mennessä kaikki omat pelinsä voittaneet Coltsit ensi sunnuntaina, kun superstara Peyton Manningin (se on Coltsien pelinrakentaja...) joukkue tulee vastavierailulle Houstoniin.
Näin vakavan asian jälkeen kaivataan luonnollisesti loppukevennystä, joten jaan nyt kuvan johon törmäsin ja joka tipautti kyllä aika tehokkaasti. Tää on siskokulta ihan sulle nyt, että tiedät vastaisuudessa ettei kyseessä olekaan sylipallo... ;)
Kuvat lainattu täältä, täältä, täältä ja täältä.
3 kommenttia:
sylipallon uus nimi on siis käsimuna? jännää... *hävytöntä hihitystä*
ja sitten järkyttäviin uutisiin: Turun yliopisto aikoo repiä Juslenian talon maan tasalle! oli tän jutun jäljiltä kyl eilen aamukahvit henkitorvessa, ei kylläkään järkytyksestä vaan hervottomasta naurunremakasta. ihan ku tästä ois ollu puhetta ennenkin... 8-)
yo:n sivuilta juslenian kohdalta löytyvä "Juslenia on menossa aivan lähivuosien aikana peruskorjaukseen" huvittaa myös tasaisin väliajoin, onhan näitä lähivuosia odoteltu jo reippaasti yli vuosikymmenen. no, akateeminen edistys ottaa aikansa, pitää vaan kärsivällisesti oottaa.
ja sitten vielä päivän ihmetystä herättänyt toimituslupaus:
"kuusentuonti toivottuna päivänä tai kahta päivää sitä ennen."
...öö, siis mitä?
Miksen mä tuota keksinyt.. eihän se tosiaan ole edes pallo...pallo on pyöreä..kainalomuna sopisi tosin vielä paremmin ;)))))
mama: Muakin vähän hihitytti... ;) Ja toi Juslenian kohtalo kanssa, koska mä en usko enää mihinkään puheisiin sen tönön osalta...
Sirpa: Kyllä mä tykkään tosta käsimunasta, kun ei se kuitenkaan aina siellä kainalossa ole... ;)
Lähetä kommentti